No huomenta palstalaiset.

Kirjoittelen tänne, koska mieheni siskolla on todettu hiljattain rintasyöpä ja hän on itseni kanssa samaa ikäluokkaa. Niin pisti miettimään taas kerran elämän rajallisuutta.

Hänet on leikattu ja saa parhaillaan siis sytoja. Se todettiin siis toukokuun alussa tätä vuotta. Aikas aggressiivista lajia. Myös anopilla ja anopin siskolla on ollut rintasyöpä, mutta molemmat paranivat. Rukoilemme kälyn puolesta ja toivomme, että hoidot tehoavat. Nehän ovat kehittyneet siitä, kun edesmennyt äiteeni kuoli v. 2010. Hänellä on mies ja 12 v tytär, joten aika rankkaa koko perheelle. Etenkin mun miehelle se on rankkaa, ja mulle myös. Asiaa pahentaa se, että emme ole olleet puheväleissä vuosiin, mutta ei meidän tahdosta. Jokin ihme välirikko, jota kukaan ei ymmärrä. Niin sitten saamme tietoa lähinnä kälyn miehen ja mieheni vanhempien kautta.

Yritän nyt sitten taas kerran käydä läpi näitä tunteita, jotka kävin jo kertaalleen läpi äiteeni sairastelun aikoihin. En ollut edes ajatellut tai muistanut niitä vuosiin.

Olisi kiva keskustella samaa kokevien kanssa, miten jaksatte ja miten käsittelette tätä asiaa. Olen hieman hämmentynyt, vaikka siis hoitajana työssäni kohtaan syöpää sairastavia koko ajan. Se on eri asia kuin lähiomaisen sairaus.

Voimia ja jaksamista kaikille. Ollaan läheistemme tukena kaikesta huolimatta.