-
Viestit
-
Hei,
sain tänä vuonna joululahjaksi rintasyöpädiagnoosin ja olen nyt yrittänyt sulatella asiaa reilun viikon verran. Ajattelimme mieheni kanssa, että annetaan läheisten nauttia joulun ajasta ilman tätä ikävää uutista. Nyt sitten joulu on vietetty ja olemme taas saman kysymyksen äärellä: miten ja mitä asiasta kerrotaan läheisille?
Hankalammaksi asian tekee se, että suvussamme on viimeisen 10 vuoden aikana kuollut isovanhempia juurikin syöpään. Lapseni muistavat tämän. Lisäksi lähisuvussa on masennukseen (sekä katastrofiajatteluun) taipuvaisia henkilöitä, jotka varmasti hautaavat minut mielessään jo ensimmäisen itkuisen tunnin aikana.Haluaisin mielelläni lukea kokemuksianne sairaudesta kertomisesta lähipiirille. Vai kannattaako kertoakaan tässä vaiheessa, kun odottelen ensimmäistä kutsua keskussairaalaan…enkä vielä oikein itsekään tiedä mitä tulee tapahtumaan…?
Hei Hajakka ja tervetuloa tänne!
Mä sain rintasyöpädiagnoosin 19.9. En halunnut siitä heti puhua, kuin mieheni kanssa. Mulla on onneksi hyvä vakuutus ja jo viikon kuluttua diagnoosista olin ensikäynnillä Docratesissa kirurgin luona. Vasta sen jälkeen kerroin lapsille ja äidille. Tai siis lapseni ovat jo aikuisia. Pikkuhiljaa sitten kerroin lähimmille ystäville. En ole asiaa kauheasti kertoillut, kun koen olevani sama ihminen edelleenkin, enkä halua mitään leimaa. Hassua on ollut huomata, miten jotkut ystävistä ovat jopa loukkaantuneet, kun en asiasta ole heille heti kertonut. Mutta kukin tyylillään ja tämä on minulle ollut paras. Töissäkin vain muutama ihminen tietää tilanteestani.
Leikkaus oli heti lokakuun alussa ja marraskuussa alkoivat sytostaatit. Nyt Doket saatu eli puolet jo takana! Vaikka aluksi tuntui toivottoman pitkältä puolen vuoden hoitojakso, niin nyt koen jo olevani voiton puolella.
Paljon voimia sinulle!Kiitos vastauksestasi. Alan ehkä ajatuksissani taipua samanlaiseen tapaan. Pohdin myös etten halua olla ”se syöpä” vaan ihan oma itseni, omalla nimelläni.
Paha tapani on kantaa myös muiden murheet ja nyt tuntuu siltä että en ehkä jaksa niitä tässä kohtaa. Murehtia toisten murehtimista jne.
Toivottavasti saan pian lisää tietoa miten hoito lähtee etenemään ja onko toivoa parantumisesta.Minä kerroin samana päivänä lapsilleni (ovat jo aikuisia) ja myös työtehtävien kannalta keskeisimmille työkavereille. Työpaikalla tieto on todennäköisesti aika pian diagnoosista levinnyt ns. itsestään. Jäin pois myös töistä samana päivänä kun diagnoosi tuli. Olen tavannut sairastumiseni jälkeen (kesä 2018)ihmisiä, jotka eivät ole sairastumisestani tienneet. Olen kertonut heille. Aloitan työt nyt vuoden alusta ja kerron sairaudestani sitä mukaa kuin tilanteet tulevat eteen. Eli minullakin mennyt ns. portaittain asian kertominen, eli pikkuhiljaa.
Hajakalle tsemppiä, mennään yhdessä eteenpäin kukin tahoillamme tämän sairauden kanssa Minulla loppuivat säteet noin 2-3 viikkoa sitten. Olen henkisesti alkanut voimaan yhä paremmin. Fyysiset oireet lähinnä vielä vaivaavat eniten; peruskunto on huonontunut (yritän tässä pikkuhiljaa kohentaa kuntoa) ja leikatun puolen kämmen tahtoo turvotella (odotan fysioterapeutille pääsyä).
Hei, jatkan tähän ketjuun. Sain itse kohtusyöpä diagnoosin tänä vuonna. Kerroin juorujen välttämiseksi töissä ja hyville ystäville asiasta heti hyvin avoimesti mutta omille sukulaisille en ole vieläkään pystynyt kertomaan. En ole mitenkään superläheinen esim. äitini/siskoni kanssa enkä haluaisi mitään ylimääräistä hössötystä tähän ympärille tämän takia. Leikkaus on jo tehty ja odottelen lopullisia vastauksia. Helpommaksihan tämä ei muutu missään vaiheessa mutta leikkaukseen asti koin, että minun pitää itse tietää asiasta tarpeeksi ja selvittää asiaa sen verran itseni kanssa ennen kuin kerron heille. Eniten välillä stressaan tätä asiaa, että pitääkö kertoa ja koska ja miten asiaan reagoidaan kun en ole kertonut ennen leikkausta mitään heille.
Hei Chilipippu,
se kertominen helpottaa kyllä kovasti omaa stressiä aiheesta. Ei tarvitse enää sitten jännittää miten kukakin reagoi. Näin ainakin minulla. Kerroin itse ensimmäisen kirurgitapaamisen jälkeen lähisukulaisille ja muutamille ystäville. Siihen asti lähinnä oma mies ja rintasyövän myös sairastanut tuttava toimivat tukena.
Jouduin kyllä ”sanelemaan hieman sääntöjä” äidilleni ja veljelleni siitä että minun kanssani puhutaan vain asiaa ja muut henkilöt saavat olla heidän olkapäänään. Minusta ei tällä kertaa ole siihen. Se auttoi kyllä heitä ymmärtämään tilanteen.
Lapset yllättivät reippaudellaan. 🙂
Suosittelen tällä kokemuksella juttelemaan sairaudesta omankin pään vuoksi. Helpottaa huomattavasti olemista.Hei!
Toivoisin, että nimimerkki CHOMMIN viestit poistettaisiin täältä foorumilta, koska eivät ole asiallisia! Hyvin näitä epäasiallisia viestejä onkin täältä foorumilta aikaisemmin poistettu ja hyvä , jos jatkossakin poistetaan.
minäkin ihmettelen samaa, mikäs trolli tämä Chommi on? yllättävän harvoin trollaamista esiintyy täällä, onneksi.
Moi Kia!
Joo, taitaa olla trolli tai mikä lie. Samainen tyyppi kirjoitteli tuonne syöpä ja elämänkatsomus- otsikonkin alle. Onneksi ylläpidosta ovat ainakin tähän asti poistaneet noita trolleja. Tuntuu niin epäasialliselta noi trollin jutut.
Chommin viesti poistettu ja kirjoittaja laitettu seurantaan. Harmillista, että tännekin trolleja eksyy.
Hei Eija Vallinheimo!
Kiitos trollin poistosta. En usko, että tuollaiset trollivietit tuovat mitään hyvää kenenkään elämään täällä foorumilla. Täällä ihmiset kaipaavat tukea, jos jotain.
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.