-
Viestit
-
Mieheni sairastui toissa vuoden lopulla harvinaisempaa syöpään, nielurisakuopan syöpä oli sen nimi, sen jälkeen kun sekin aikanaan selvisi, ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen. Edessä oli rankat sytkyt ja sädehoito.Monien tuskallisten vaiheiden jälkeen (makuaistin katoaminen, suun ja nielun palaminen,sepsis ym…) näytti kesällä 2018 kaiken olevan paremmalla puolella.
Kontrollien kanssa eletään ja luulin jo että elämä jatkaa paremmin eteenpäin. Nyt vasta alkaa sitten miehellä se henkinen puoli olemaan huonolla jamalla. Mikään ei kiinnosta, masennusta,työssä uupumusta, kriisiä siitä että on selvinnyt.
Itse puolisona olen rinnalla kulkenut koko ajan, omat harrastukset, kiinnostuksen kohteet ja muut jäivät siinä ollessa koko ajan toisen saatavilla, välillä likakoppana, välillä mitä vaan. omat voimat alkaa olla ihan loppu! Parisuhde alkaa olla kovilla ja tuntuu että itse on jäänyt pois rakkaan ihmisen elämästä.
Olen miettinyt mistä miehelle saisi keskustelutukea tai muuta vastaavaa että saisi käsitellä asioita asiaa tietävän kanssa?
Sairausloma ja lääkkeet kun ovat lähinnä tekohengitystä ja asiaa pitäisi saada purettua että olisi voimaa jaksaa.
Onko syöpäyhdistyksillä saatavilla mitään terapiapalveluita tai vertaistukiryhmiä?Mistä voisi saada apua?
Heippa! Ajattelin vastata sinulle kun miehesi ”oireet” tuntuvat samanlaisilta kuin itse tällä hetkellä elän. Multa leikattiin vuosi aitten kk-syöpä,ja selvisin ilman hoitoja. Talvi meni vähän niinkuin jossain sumussa,ja nyt keväällä on alkanut olla henkisesti aika vaikeaa. Eli nyt kun periaatteessa kaikki on hyvin. Itse katsoin oman kunnan sivuilta mielenterveyspalveluiden numeron ja eilen sain vihdoin ja viimein soitettua itselleni apua. Sain ajan kahden viikon päähän.
Itselläni on tosi huono omatunto just parisuhteen ja lastenkin kannalta. Tuntuu että toimin kuin robotti ja olen poissaoleva. Äkkiä sitä sitten alkaa erkaantumaan puolisostaankin. Eilinen päivä oli jotenkin käänteentekevä kun sain voimaa soittaa ja pyytää apua. Haluan elämäni takaisin.Toivottavasti miehesi saa tehtyä aloitteen ja pyytää apua. Se on iso kynnys,ainakin mulle ,mutta nyt se tapahtui. Olen myös saanut vertaistukea fb-syöpäryhmästä ja tänne palstalle olen kirjoitellut. Mutta luulen että ulkopuolinen asiantunteva apu on nyt paras.
Hei, täällä yksi potilas jolla samoja vaikeuksia. Sairastuin poskiontelosyöpään 10 vuotta sitten ja nyt kevällä, pari kuukautta ennen tuon 10 vuoden täyttymistä se pirulainen uusi. Koko yläleuka meni vaihtoon, nyt kuitenkin vaikuttaa että pelkällä leikkauksella selviän. Mieli on kuitenkin maassa, naama on kuin ’viitapirulla’ eli ei haluta ihmisten ilmoillekaan. Itsekin pitkän pohtimisen jälkeen sain soitettua kunnan mielenterveyspalveluihin ja olen kerran käynyt. Onneksi tuli tunne että vastaanottavat henkilöt ovat hyvä vastinpari joiden kanssa pääsee hyvin keskustelemaan. Toivon todella että tästä on apua, ei oikein jaksais enää kun mieli on maassa eikä mikään huvita. ’Ainakin sitä kannattaa kokeilla ja itse olen kyllä omalle miehelle koittanut sanoa että hänenkin pitää pitää itsestään huolta!
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.