Kirjoittelen ensimmäistä postitustani palstalle. Saas nähdä, millaista soopaa tästä syntyy.  Ekana kiitokset muille kokemuskirjoittajille. Terapeuttista on lukea kanssaihmisten varsin avoimia kertomuksia. Jos kokemusten lukeminen on terapeuttista, niin on kirjoittaminenkin. -Ainakin itselleni. Omat tuntemukset jotenkin selkiytyvät. Voi olla, että tunneasoiden käsittely meille miehille on vaikeampaa kuin naisille. Sekavan tästä tarinasta tekee huonon kirjoitustaidon lisäksi se, että puran tässä kahta asiaa:  Edesmenneen puolison syöpää ja omaa eturauhassyöpää.

Tarina alkaa elokuussa 2019.  Olimme juuri eläköitynyt pariskunta. Lapset jo aikoja sitten omilleen muuttaneet. Meillä  uudenlainen elämä alussa Eestinmaalla.  Taloremonttia, puutarhanhoitoa, lasten ja lastenlasten kyläilyä. Kaikkea mukavaa. Tehtiin sitä, mikä mukavalta tuntui. Vuoden verran uudesta elämäst ehdittiin nauttia.
Kauniimmalla puoliskollani alkoivat epämääräiset vatsavaivat. Käynti perearstilla (yleislääkäri) . Lääkkeitä ja kehoitus palata, jos oireet eivät helpota.
Palasimme.  Lähete  ultraääneen. Jonotusaikaa oli reilu kuukausi.
Syyskuussa siis saimme rgt-lääkärin lausunnon.  Haimassa ja maksassa on jotain hämminkiä.  Mrt-kuva kuukautta myöhemmin. Tästä lausunto lokakuussa. Tällöin kivut olivat jo melkoiset.
Lausunto oli musertava. Haiman lisäksi syöpä oli levinnyt maksaan sekä selkärangan luustoon. – Elämä meni uuteen asentoon kertaheitolla. Pari yötä etsin tietoa mediakriittisesti googlaten. Ennuste näytti perin huonolta. Muistissa olivat myöstuttavapiirissä koetut nopeasti hautaan vieneet tapaukset.
Sairaalahoito alkoi Eestissä. Kipulääkitys kohdalleen ja kotiin. Onkologin piti konsultoida, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Vastaava sisätautilääkäri ei kertonut ennustetta, mutta antoi ymmärtää, että jatkohoito tahtuisi joskus määräämättömänä aikana Tallinnassa.  Hoito maakunnallisen sairaalan sisätautiosastolla oli järkyttävää.
Puolison toivomuksesta hoito jatkui kivunlievityshoitona Suomen puolella.  Kolme viikkoa pärjättiin tableteilla. Sitten alkoi läheisille kauhein, -morfiinivaihe.
Oma syöpätarinani alkaa elokuussa 2019 myös Eestinmaalla. Rutiinitarkastuksessa löydettiin kohonnut PSA- arvo. Olikohan 11 paikkeilla.  Ultraäänijonoon mars. Lokakuussa UÄ, jonka lausunnossa löytyi jotain epämääräistä. Urologin tutkimus ja MRT. Marraskuussa tulokset: Edellisestä kohonnut PSA ja MRT-lausunnossa syöpäepäily. Urologi päätti pitää tuseerauksen tiedot ominaan, koska ei suostunut sen kummemmin sanomaan tai kirjoittamaan minkäänlaista epikriisiä. Ainakaan paikallisessa omakannassa sitä ei näy.
Puolison tila heikkeni silmissä. Joulua vietettiin vielä lastenlasten luona. Se olikin viimeinen yhteinen joulu. Vuodenvaihteen tienoilla kivut kävivät ylivoimaisiksi ja alkoi viimeinen, morfiinivaihe. Näen sen vaiheen paloja vieläkin painajaisissani. Puolison harhaileva, välillä kauhusta paikoilleen pysähtyvä katse, luisiksi muuttuneet kasvot, tikuiksi muuttuneet kädet   pakkoliikkeet. Lopulta etääntyminen johonkin kauas pois. -Puolisoni ei enää tuntenut minua.
Tammikuussa 2020 hän nukkui pois.
Olin yksin. -Tai olihan minulla kaverina syöpäepäilykseni.
Jostain sain kaivetuksi sen verran voimaa, että sain hommatuksi Suomenkäynnin yhteydessä lähetteen Tays:iin.
Eestin mrt-kuvia voitiin käyttää sen verran, että saatiin koepalat purkkiin. Tämä muistaakseni helmikuussa. Ikuisuudelta tuntuva odotus. Lopulta postilaatikkoon kolahti kirje. Teillä on eturauhassyöpä. Gleason 3+4.
Kutsu kuvantamiseen muistaakseni maaliskuussa.  Reppu selkään ja Suomeen.
Sitten tuli korona. Kuvantamisreissusta tuli parin päivän sijasta reilun kahden kuukauden mittainen. Urologin ja onkologin vastaanotot olivat parin-kolmen viikon välein. Vaikka laivat olisivat liikkuneet, karanteenit molemmissa maissa tekivät käynnit kotona mahdottomiksi.
Kuvantaminen ja onkologin näkemykset ja tutkimukset olivat toivoa herättäviä. Kasvain on kapselin sisällä. ”Huonoa ” komponenttia 35%.
JATKUU…