Kela on ollut kimpussani koko sairauden ajan 1,5 vuotta. Olen osakkaana vähäarvoisessa tilassa syntymäseudultani. Se on yhteisomistus, enkä pysty realisoimaan omaisuutta. Kela lähettelee jatkuvasti kirjeitä, että omaisuus on realisoitava tiettyyn ajankohtaan mennessä ja hallinto-oikeuden päätöksellä saamani toimeentulotuki peritään takaisin. Tähän mennessä kertynyt toimeentulotuki muodostaa ulosottokelpoisen velan Kelalle, joka voidaan periä pakkohuutokaupan kautta. Kulut käräjäoikeuden toimista ym. tulevat velalliselle. Vanhin veljeni on sitä mieltä, koska olen sairas ja sairaslomalla, olen yhteiskunnan elätti ja minun kuuluu lahjoittaa osuuteni hänelle. Hän tekee kaikkensa tilanteeni hankaloittamiseksi. Häirintäpuhelujen vuoksi jouduin laittamaan estot insinöörille. Minulla on vastapuolina Kela ja vanhin veli, joka hoitaa yhteisomistuksen asioita ja on tehnyt säännöt perustamisasiakirjaan. Oikeusavun juristin mukaan tilanteeni on kohtuuton. Lähetin Kelalle vastineen, johon en saanut koskaan vastausta. Osuuteni lohkominen tilasta maksaisi noin 10 000 e ja lisäksi pitäisi löytää ostaja osuudelleni. Prosessin kulut todennäköisesti ylittäisivät omaisuuden määrän.

Onko tämä enää hyvinvointivaltio? Kerrottakoon, että sairaanhoitopiirini on HUS. Vaikea uskoa, ainakin minun kohdallani, että hoito olisi kansainvälistä huipputasoa. Joka kerta soittaa eri lääkäri, ja välttämättä hän ei ole edes aukaissut tietojani, vaan puhelun aikana kysyy sotuni ja yrittää tulkata toisen lääkärin tekstiä, kuten viimeksi kävi. Soittava lääkäri ei osannut kunnolla tulkita radiologin tekstiä löydöksistä, minulle on vieläkin epäselvää, onko uusia kasvaimia yksi vai kaksi.

Hoitajia glorifioidaan. Minulla on aika paljon kokemusta julkisen puolen sairaaloista ja voin kertoa, että kokemukset ovat karuja. Ei auta, vaikka itse on hyvin käyttäytyvä potilas.
Otetaanpa esimerkki. Jouduin menemään HUS Meilahti syöpäsairaalan osasto 7 tiputukseen. Hoitaja käyttäytyi todella epäasiallisesti, ja hoitajan poistuttua kysyin huoneen kahdelta muulta potilaalta, onko täällä aina tällaista. Molemmat vastasivat kyllä, he olivat jo olleet pitempään osastolla, minä juuri tullut. Toinen potilas lisäsi että tietäisittepä minkälaista kohtelu on Helsingin kaupungin sairaaloissa, vielä pahempaa. Ihmettelen osasto 7 hoitajaa joka hoiti minua, hänen käyttäytymistään ei edes hillinnyt huonetoverit, jotka kuulivat kaiken. Ehkä kaikista haavoittuvimmassa tilanteessa olen ollut valkosolukadon takia eristyshuoneessa ollessani, todella huonossa kunnossa, mutta silloinhan potilas on parhaimmillaan etiikkansa kadottaneen hoitajan maaliksi. Näistä en ole jaksanut tehdä huomautusta potilasasiamiehen kautta, pahinta on, että kasvain on saanut kasvaa rauhassa vuoden ajan kehossani, oireilee tällä hetkellä nännin sisäänvetäytymisellä ja haava nännissä. Mutta hoitoa ei ole saanut. Tiedän, monet eivät voi uskoa mitä kirjoitan. Typerintä mitä olen kuullut näistä asioista tuttavieni kanssa keskustellessani on, että jos on ystävällinen hoitohenkilökunnalle, saa ystävällistä hoitoa. Totuus ainakin pääkaupunkiseudulla on aivan muuta.

Syöpäpiireissä opastetaan, ettei pidä lukea netistä pahoja kirjoituksia. Miksi ei saisi tehdä läpinäkyväksi tapahtuneita tosiasioita? Toiminta ei kehity koskaan, jos ikävistä asioista puhuminen on kiellettyä. Eivät sairaanhoitajat eivätkä lääkäritkään ole pyhimyksiä. Hoitajien työn laadusta puhuminen ei saa olla tabu. On aika monta muuta ammattikuntaa myöskin, jotka joutuvat jatkuvasti joustamaan työmäärässä ja -ajassa ja palkka voi olla paljon huonompikin kuin hoitajilla. On kaupallisen alan työpaikkoja, että jo työsopimuksessa lukee tehdään ”vapaaehtoista” ja palkatonta työtä, sen palkallisen työn lisäksi. Lakisääteisistä tauoista ei ole tietoakaan. Se on Tehy brändännyt hoitajat suomalaisen työelämän kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden mannekiineiksi. Kun ihmisten kanssa puhuu, saa kuulla todella monien eri ammattialojen työntekijöiden kovasta uupumuksesta ja kokemistaan epäoikeudenmukaisuuksista.