Hei ! Olen nyt yksikseni asiaa murehtinut muutaman viikon ja nyt tuntuu että seinät kaatuu päälle, jos en mihinkään saa asiaa purettua. Eli kävin seulonta-papassa reilu kuukausi sitten, se toki tehtiin jokunen kuukausi myöhässä kun en muka syksyllä ehtinyt. Kolme aiempaa papaa olleet puhtaat, mutta nyt tuli tulokseksi vaikeatulkintainen papa, bakteerivaginoosi (Flagylin söin siihen) ja lieriöepiteeli- ja levyepiteeliatypiaa. ASC-H ja ASC-FN muutosepäilyt. Kiireellinen lähete naistentaudeille ja muutama päivä sitten kävin sitten siellä. Tehtiin kolposkopia ja sähkösilmukkahoito. Lääkäri siellä sanoi, että papakokeen löydös oli varsin hälyttävä, mutta odotellaan nyt koepalojen vastauksia ja katsotaan sitten miten jatketaan.
Olen tässä odotellessa jo lähes hautapaikan itselle varannut ja tuntuu, ettei mistään saa oikein kiinni, kun mietin jatkuvasti, että mitä on tulossa. En ehkä osannut tuolla lääkärin tutkimuksessa kysyä tarpeeksi, koska edelleen kaikki itselle hieman epäselvää. Voisin tietysti soittaa sinne, mutta mietin tässä, että odottelen vain niitä koepalavastauksia ja kysyn sitten epäselvät asiat.. Anteeksi sekava sepustus, mutta pääkin on varsin sekava tässä kohtaa…