-
Viestit
-
Yritin etsiä noista vanhemmista keskusteluista tätä aihetta, mutta enpä juuri löytänyt suoraan tähän aiheeseen liittyvää keskustelua. Siksi aloitin uuden.
RALP-leikkauksesta nyt kuukausi. Paikallinen eturauhasen sisällä ollut syöpä (12 mm), Gleason 4+5 GG5. Leikkauksessa poistettiin eturauhanen, rakkularauhaset ja imusolmukkeet. Erektiohermot säästyivät, lukee kertomuksessa. Pillerit aloitettu, toistaiseksi ilman tulosta. Tiedän, että olen tällä leikkauksen jälkeisellä matkallani aika lailla vasta alkutaipaleella. Olen mielestäni toipunut varsin hyvin. Ainoa varsinainen häiritsevä tämän hetken haitta leikkauksesta on virtsankarkailu.
Vaippoja kuluu melkeinpä paketti (12 kpl) päivässä, joinakin päivinä vähemmän. Harjoittelen ohjeiden mukaan päivittäin noita lantiopohjan lihaksia, juuri sain aloittaa voimakkaammat harjoitteet. Tiputtelua vaan on melkoisen paljon ja hallitsemattomasti. Varsinkin päiväsaikaan ja varsinkin liikkeeseen lähtiessä. Olen saanut rauhallisen tasamaan lyhyen lenkkeilyni pidennetyksi nyt päivittäiseen edelleen rauhalliseen viiteen kilometriin mäkisemmässä maastossa. Lenkilläkin tiputtelee, mutta ei kovin paljoa. Paikalla istuessakin pidätys onnistuu suhteellisen hyvin, mutta heti liikkeelle lähtiessä, muutaman askeleen jälkeen lirahtaa vaippaan.
Ymmärrän, että aikaa ja malttia tässä nyt tarvitaan. Eikä minulla mihinkään kiire olekaan. Mutta, ikävähän tällainen vaiva on, eikä kauheasti innosta ihmisten ilmoille lähteä erilaisiin sosiaalisiin rientoihin. Niitäkin olisi tarjolla.
Onhan se hienoa, että tällaisia imukykyisiä ja hajusuojattuja suhteellisen huomaamattomia vaippoja on kehitetty, mutta todella mielelläni pärjäisin ilmankin niitä.
Kuulisin mielelläni kokemuksianne tästä vaivasta. Myös vinkkejä siitä, miten tuota pidätyskykyä – jo saatujen virallisten ohjeiden lisäksi – voisi ytittää parantaa. Kauanko tämän voi odottaa kestävän?
Samaa se oli minulla vuosi sitten. Kuukausi ainakin leikkuun jälkeen oli vielä tiputtelua enemmänkin. Mutta puolen vuoden jälkeen ei juuri yhtään ja vaippoja/suojia en pidä nyt vuoden jälkeen oikeastaan ollenkaan. Nuo lantionpohjaharjoitukset tuntuivat minulla alussa jo päinvastaisena vaikutuksena, niiden teon jälkeen saattoi illalla tiputella itsestään. Mutta tuntuu, että kun syksyllä aloitin kovempaa liikuntaa ja talvella hiihdin – niin se vaikutti positiviisesti lantionpohjan lihaksiin.
Nyt ongelmia tulee jos aivastaa äkkiseltään ja ei kerkee jännittään. Toinen ongelmakohta on päihtyneenä – lihaksetkin rentoutuu ja voi vahinko tulla. Mutta kyllä tämän kanssa jo pärjää – samoja tuntemuksia ja epätoivoa oli kyllä vuosi sitten kuten aloittajalla…
Vapauden koittaessa, eli katetrin poiston jälkeen kun ensimmäisiä vapauden askelia otin, niin lähes jokaisella askeleella lirahti suojaan.
Käytin erilaisia suojia kolmen ensimmäisen viikon aikana niin päivällä kuin yöllä. Lihaksia harjoitettiin lähinnä töllöttimen edessä.
Mielestäni lähes päivittäiset kävelyreissut (n 1h) olivat tässä mielessä hyviä, sillä silloin yritin jatkuvasti jännittää lihaksia. Toisaalta
puskissa kävin myös pari kertaa lirauttamassa.Suojia meni vuorokaudessa 3-5. Tenan L3,L2,L1 ja Protected Shield (PS). Kolmen kuukauden kohdalla oli menekki 2/vuorokausi, L1 ja PS
Neljän-viiden kuukauden kohdalla olikin sitten käytössä vain yksi PS/24h. Käytin tässä vaiheessa edelleen lähinnä varmuuden vuoksi myös yöllä,
vaikka siihen ei ollut tarvetta. Sama suoja oli siis käytössä 24h.7kk lopetin suojan pitämisen yöllä. Tämä olisi kyllä onnistunut aikaisemminkin.
Tänään, yli 2.5 vuotta leikkauksen jälkeen, minulla on edelleen yksi PS suoja käytössä 24/h. Tosin käyn myös kuntosalilla ja silloin riippumatta liruttelusta,
tietenkin tulee ”hikinen” suoja myös vaihdettua.Valitettavasti en tainut olla tarpeeksi kova treenaamaan ja voi olla että jos ottaisi itseään niskalenkin niin voisi päästä kuiville. Toisaalta jouduin myös sädehoitoon 1.5
vuotta sitten joka minun kohdallani tuottanut negatiivisia vaikutuksia inkontinenssiin. Välillä tuntuu että voisi olla ilman, mutta useimmiten kuitenkin suoja on tarpeellinen.Minua tämä ei henkilökohtaisesti pahemmin rassaa eikä mietitytä. Olin henkisesti jo valmistautunut kaikkeen seurannan aikana jolloin tuli luettua ja tutkittua ja tässäkin foorumissa
viestejä kahlattua. Kaikkeen tottuu…..2013/6: halusin mittauttaa PSAn, joka oli normaali 0.7.
2019-2020: seurannassa: PSA 4.0 – 5.5.
2020/8: Leikkaus
2021/11-12: Sädehoito
2022/12: PSA 0.008Amerikkailainen tilasto:
0-1 suoja käytössä….
kolmen kuukauden jälkeen 76%
kuuden kuukauden jälkeen 87%
12 kuukauden jälkeen 93%Eli vuoden jälkeen 7% käyttää vähintään 2 suojan vuorokaudessa.
Ikä 61. Naimisissa, työelämässä, kaksi lasta 9 ja 22.
Vuoden yritin omilla keinoilla saaada pidätyskyvyn palautettua mutta ei onnistunut. Sitten pääsin slinga leikkaukseen ja se korjasi asian kuntoon eli jos ei omin neuvoin onnistu niin pitää vaatia korjausleikkaukseen. Nyt sädehoidon jälkeen ollaan tuon asian suhteen jälleen lähtökuopissa.
Kolme kuukautta leikkauksesta tuli täyteen. Toipuminen sujunut, voisin sanoa erinomaisesti. Päivittäin normaalilla viiden kilometrin sauvakävelylenkillä. Sujuu jo ihan entiseen tyyliin – vaippa housuissa. Välillä sinne tulee hyvin vähän vertakin virtsantiputtelun mukana, mutta sanovat sairaalasta sen kuuluvan vielä asiaan.
Kävin sairaalan fysioterapeutilla ja sain uudet jumppaohjeet, niitä nyt noudatan ja odotan edistystä. Soittoaika kuukausi käynnistä. Kesäloman vuoksi kirurgin lopputarkastus siirtynee ainakin kuukaudella, jopa puolellatoista eteenpäin.
Tiputtelu jatkuu. On ollut parempi päivä, kulunut päivän aikana vain neljä vaippaa – sitten taas heti seuraavana mennään tuplamäärällä. Yö menee yhdellä ja se jopa pysyy joskus kokonaan kuivana.
Muuten kaikki kunnossa.
Huomenna tulee neljä kuukautta täyteeen leikkauksesta ja tiputtelu jatkuu. Fysioterapeutin ohjeistusta olen noudattanut, mutta silti vaikutti pitkään siltä, ettei mitään edistystä asiassa ole tapahtunut. Kunnes – muutamia päiviä ennen fysioterapeutin sovittua soittoaikaa runsaat kaksi viikkoa sitten, koinkin kolme perättäistä parempaa päivää. Vähäistä vuotoa ja vaippa oli kolme päivää peräkkäin jokseenkin kuiva (aina sinne jotakin vähän kertyi).
Sitten lähdimme autolla Lappiin ja Pohjois-Norjaan. Autossa istuminen ja ajaminen oli mukavaa, koska siinä istuessa ei juurikaan vuoda. Kolmantena päivänä Kilpisjärvellä pidimme parin tunnin tauon, mutta Saanalle nousu tuntui vielä liian vaativalta. Kiersimme hienon parituntisen Saanan tuntumassa luontopolulla. Norjassa Senjan saarella oli tarkoituksena yrittää myös vaelluksia, joista kiinnostavin oli Husfjelletille nousu. Päätimme kokeilla, mutta sillä ajatuksella, että takaisin voi kääntyä, jos ei kykene syystä taikka toisesta ylös saakka. Nousua meren äärellä olevalta parkkipaikalta 636 metriä ylöspäin. Sinne mentiin ja hyvin sujui. Takaisin tullessa tiputtelu oli voimakkaampaa ja yksi vaipanvaihto siihen paluumatkaan sitten tarvittiin. Koskaan ei ole tainnut ehtiä vaippa niin märäksi kuin tuolla reissulla. Mutta mahtava oli tunne, kun ylitti itsensä.
Loppumatkasta taas Lapissa Kiilopäällä kavuttiin ylös huipulle – se on nousuna vain noin 200 metriä parkkipaikalta, mutta kun jatkoimme Luulammen reitille, tuli tuota kiipeämistä taas reippaasti yli sen 600 metriä yhteensä. Taas hieno tunne, kun huomasin kykeneväni moiseen.
Kotiin palattua tuntui, että reissu oli laittanut vähän takapakkia tuohon pidätyskykyyn, mutta nyt kun on taas säännöllisyyttä elämässä, olen taas saanut kokea kolme peräkkäistä päivää vähemmällä vuodolla. Ehkä tämä tästä vielä joskus korjaantuu. Onhan tähän vaipan pitoon tietysti jo aika lailla tottunut, mutta todella mielelläni niistä jo luopuisinkin.
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.