Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #71000
    joululahja20
    Participant

    Äitini sai diagnoosin muutama päivää ennen jouluaattoa. Varsinainen joululahja.Hän on yli 80v., täysin omatoiminen ja,täysin terve teräsmamma, tähän asti.
    Lokakuussa,alkoi ihmetellä hengästymistä ja marraskuun alussa hakeutui tutkimuksiin. Itse melkein jo arvasin mistä olisi kysymys,mutta tuli silti järkyttyneenä.Adenokarsinooma, joka levinnyt keuhkopussiin.

    Olin mukana kuulemassa tuloksia.Tuntuu , että kaikki kauhean epäselvää.Lääkäri oli mielestäni ylimielinen, eikä kerrtonut oikein mitään muuta, kuin kemoterapia , kolme kertaa ja sit katellaan.
    Mitään ennustetta. elinajanodotetta ja mitä mitä kemon jälkeen , ei kerrottu. Hoitajalta kuulin, että solusalpaajia voidaan antaa kuusi kertaa.Mitä sitten? Saattohoito? Kuinka kauan tehoavat, jos tehoavat? Meneekö hänen elämänsä nyt aivan staattiseksi? Saako tehdä mitää, nähdä ketään jne? Ja vielä tämä pirun koronaepidemiakin.

    Raivostuttaa ja ahdistaa, ehkä enemmän jopa kuin äitiäni. Vielä sekin, että asun itse 250km päässä, olen työelämässä ja alakouluikäisen äiti. Ainoana lapsena yksin asuvalle,äidille koen että minun pitää olla nyt läsnä, mutta,etäisyys asettaa rajansa.Lisäksi äitini on todella vaikea ottaa apua,vastaan, on aina ollut.

    Kaipaisin todella jotain konkreettisia neuvoja ja tietoa.Tuntuu, ettei netin syövereistäkään oikein löydy mitään.

    #71001
    cambridge
    Participant

    Hei

    http://www.keuhkosyopa.fi ,siellä perustietoa. Kahdella tuttavallani on ko. syöpä ollut. Toiselta leikattiin osa keuhkoista, mutta eivät antaneet sytostaatteja varoiksi niin uusi, kolmisen vuotta eli, oli 63v. Toinen 10v vanhempi mut ei halunnut rankkoja hoitoja ja meni 8kk jälkeen.

    Hoidot ovat veemäisiä,nuorillekin. Oma isäni meni 64v imusolmukesyöpään ja äiti 54v aivosyöpään.

    Toivottavasti saatte paljon laadukkaita päiviä.

    Voimia!

    #71002
    Rae
    Participant

    Ei se keuhkosyöpä aina kuolemaksi ole, vaikka kuulostaakin pahalta. Naapurissani ja yläkerrassani kaksi keuhkosyövän selättänyttä, hyvin porskuttavat. Hoidot voivat olla kovia, mutta nekin kestävät vain aikansa.
    Kaksi syöpää sairastaneena (toisessa vielä tablettilääkitys päällä) voin sanoa, että hoidot ovat kehittyneet huimasti viime vuosina. Esim. sytojen ohessa saatava pahoinvoinnin estolääkitys on kehittynyt huimasti.
    Kyllähän tällaiset uutiset vetävät maton alta, vaan ajan kanssa sopeutuu asiaan. Nyt vain kannattaa panostaa kunnon ja ravintopuolen laatuun, tukee hoitoja.
    Olen täysillä hengessä mukana. Jaksamista teille kummallekin.

    #71009
    joululahja20
    Participant

    Rae…

    Minkälaista ruokavaliota suosittelet?
    Äitini syö terveellisesti ja monipuolisesti, mutta on kyllä laihtunut ja syö selkeästi vähemmän kuin aiemmin.

    Kun olen ollut äitini kanssa saan kyllä hänet syömään vähän tuputtamalla. Vähän epäilen, että kun en ole vahtimassa, ruokaa kuluu todella vähän.
    Olen nyt menossa hoitojen aluksi hänen luokseen ja teen sosekeittoja jne, jotka helppoja syödä.Lisäksi olen kerännyt marjoja pakkaseen, ostanut juotavia jogurtteja ja lasten smoothieita.Sellaista naposteltavaa, jotka eivät vaadi kauhean määrän syömistä, mutta jotka on helppo ja nopea nauttia.

    Yritän saada enoni ja hänen vaimonsa, jotka asuvat 1h matkan päässä käymään vähän välillä,kun en itse voi koko aikaa olla samalla paikkakunnalla.

    #71010
    Pike
    Participant

    Hei !
    tuolta syöpäsivuilta löytyy esim. opasvihkonen ”Syöpäpotilaan ravitsemusopas”, siinä on ihan hyviä ohjeita. Sitähän voisi vaikka kysäistä, saisko sairaalasta sellaisen (oli jaossa ensitietopäivässä ja voi myös tilata maksutta). Hyvät ohjeet vaikka itsellä onkin eri syöpä.
    Kannattaa syödä sellaista mikä maistuu, vaikka ei olisikaan ihan kauheen terveellistä. Jos mieli tekee vaikka punaista maitoa tai jotain voissa paistettua, siitä vaan. Marjat on ihan hyviä syötäviä ja tulee vitamiinejakin samalla.

    #71018
    Rae
    Participant

    Heissan näin vuoden viimeisenä päivänä.
    Tosiaan, itse koin (koen) ruokavalioon panostamisen tosi tärkeänä. Sytojen aikana erityisesti, koska veriarvot tuppaavat putoamaan. Kaikkea terveellistä, niin paljon kuin sietää syödä. Itse vannon tuoreen basilikan/ persiljan nimeen hemoglobiinin ylläpitämiseksi. Lääkäri tosin sanoi, että koska sytot vaikuttavat luuytimessä, ei ruokavaliolla voi asiaan vaikuttaa…
    No niin tai näin, en tarvinnut rautavalmisteita tms. hoitojen ansiosta. Mitään havupuu-uutejuomaa, tai muita poppakonsteja (luontaistuotteita) en kyllä suosittelisi, ettei vain sytojen vaikutus kumoudu.
    Ihan lämpimästi suosittelen apteekin lisäravinteita (Nutrilett), täyttä tavaraa. Itse hoitotyössä olleena näin, kuinka huonoruokaisia vanhuksia saatiin ruokittua näin. Ovat juotavia smoothien malliin, muutama maku löytyy.
    Sytojen aikana makuaisti kyllä muuttuu, itsellä loppui kahvinjuonti melko tarkkaan. Eli ei kannata syödä lemppariruokia heti syton jälkeen. Itse yritin päästä suklaasta näin eroon, huonolla menestyksellä…
    Parempaa ensi vuotta haluan toivotella kaikille. ”Eteenpäin”, sano mummo lumessa.

    #71142
    Tuomenkukka
    Participant

    Tarinasi kuullostaa lähes omaltani…

    Äitini on 81-vuotias. On ollut kova liikkumaan ja hoitanut itse isoa pihamaata tähän asti. Marraskuussa tuli väsymys ja voimat alkoivat yhtäkkiä vähetä. On kuitenkin sitkeä eikä lähtenyt lääkäriin. Jouluaatonaattona suostui kanssani päivystykseen. Alkoi pitkät tutkimukset ja tammikuun puolivälissä todettiin keuhkosyöpä, joka on levinnyt maksaan.

    Muutamassa viikossa äiti on laihtunut paljon ja samalla lihasvoima on huvennut lähes olemattomiin. Ruokahalu on ollut kateissa. Hänelle suositeltiin täydennysravintojuomaa, jota saa apteekista. Itseäni se epäilytti mutta on mennyt aika hyvin alas. Ruokahalu on hieman palannut mutta syöminen on silti hankalaa. Seurassa maistuu paremmin ja pieninä annoksina. Puuro erilaisilla lisukkeilla (omena, luumu, pähkinät) ja sosekeitot ehkä helpoimpia niellä. Hänelle suositeltiin myös rasvojen lisäämistä kaikkeen ruokaan, jotta saisi painoa edes hieman takaisin (oliiviöljy, rypsiöljy, voi).

    Toivon kaikesta huolimatta mahdollisimman hyviä hetkiä sinne – sinulle ja äidillesi.

    #71469
    inkeri
    Participant

    Hei!

    Miten äitisi voi? Olen tosi pahoillani tilanteestanne sinun ja äitisi puolesta ja toivon, että kemoterapia on tuottanut tulosta.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.