Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #72165
    Pikkujenny53
    Participant

    Olen rintasyöpäpotilas 10 vuoden takaa, minulla on ollut v:sta 2012 lähtien Aromasin antiestrogeenilääkitys, ensin viisi vuotta ja sitten sitä jatkettiin vielä vuoteen 2022 asti, eli jäljellä on vielä kahdeksan kuukautta lääkitystä. Minulla on ollut varmaan kaikki mahdolliset lääkkeet sivuoireet, tällä hetkellä pahimpana nivelrikot kaularangassa, polvissa ja sormissa, yli puolitoista vuotta olen kärsinyt kroonisesta kivusta, jonka syyksi selvisi magneettikuvauksen jälkeen kaularangan juuriahtaumat, jotka hoidetaan leikkauksella , toiveissa päästä nyt syksyllä. Juuriahtaumat laitettiin iän piikkiin =68v. Millaisia kokemuksia teillä muilla Aromasin lääkitystä käyttävillä on?

    #72166
    Pike
    Participant

    Itsellä tulee reilun viikon päästä eka vuosi tuota Letrozolia täyteen ja tarkoitus on ainakin se 5 v käyttää lääkettä.
    Entuudestaan polvien ja vähän monien muittenkin nivelien (mm. lonkat ja sormet) nivelrikko, ja polvet oli alkuvaiheessa aamusella melkoisen jäykät tönköt. Helpotti kyllä pikkuhiljaa ainakin siinä vaiheessa kun vesijumppa ja muut jumpat alkoi syyskuussa 2020.
    Rintasyövän 1 v seurantakäynnillä todettiin, että osteopenia oli vaihtunut osteoporoosiksi, ”kiitos” siitä solunsalpaajille ja tuolle Letrozolille.
    Osteoporoosiin lääkkeeksi Prolia-piikki puolen vuoden välein. Ja siitäkin tuo polvien nivelrikko on äkääntynyt.
    Näillä mennään ja toivotaan, että jumpat alkaisi tuolla elo-syyskuun vaiheessa, koska nivelrikkokin jumpista tykkää.
    Ellei mitään kauheen ihmeellistä tule, niin kyllä jatkan tuota Letrozolia viiden vuoden jälkeenkin, jos/kun sillä saadaan tuota uusimisriskiä pois.
    Niin, syöpä oli 19 mm gradus 2 hormonipositiivinen.
    Ikää muutama vuosi vähemmän kuin sinulla.

    #72168
    Pikkujenny53
    Participant

    Mulla syöpä lobulaarinen, myös gradus 2 ja hormonipositiivinen, kainalon imusolmukkeissa oli syöpäsoluja eli kainalo tyhjennetty ja tuo oli syynä tähän 10 vuoden Aromasin hoitoon. Minä lenkkeilen aktiivisesti koiran kanssa ja ennen koronaa kävin Lavis-tanssijumpassa, lenkkeily auttaa polvien niveliin, tanssi ei niinkään. Olen syönyt koko ajan Kalcipos D valmistetta, sillä aromasin, samoin kuin Letrozol aiheuttaa osteoporoosia. Minulle nivelrikot ovat tulleet hoidon aikana, toki kai ikäkin vaikuttaa jotain, näin onkologit sanovat aina (varmasti totta). Sain pitää viime kesänä kuukauden tauon Aromasin hoidossa ja nyt ajattelin pyytää sitä taas, saa ainakin elimistö vähän ”levätä”, jos nivelrikko on tullut edes osittain lääkityksestä, vahinkohan on jo tapahtunut. Hyvää kesää Pike sinulle!

    #72180
    Pike
    Participant

    Piti vähän katsoa tuota Aromasinin pakkausselostetta ja näyttää olevan jnkv erilaisia haittavaikutuksia verrattuna letrotsoliin ja yhtenä näytti olevan tuo nivelrikko. Letrozol ”vain” aiheuttaa/pahentaa nivelvaivoja.
    On nuo kaikki syöpälääkkeet tuhtia tavaraa sekä nuo hormonilääkkeet että solunsalpaajat. Ihan hyvä toisaalta että nuo lääkkeet kehitetty ja saa ennustetta parannettua.
    Näin maalaisjärjellä ajatellen ei luulisi että kaksi kuukauden lääketaukoa maata kaataa ja kroppasi saisi huilata.
    Mukavaa kesää

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.