Nyt kun keuhkosyöpä voitti isän sanotaan, että isä nukkui pois. Mutta ei se niin mennyt. Isän kuolema ei ollut kaunis, vaan tuskaisa ja hirveä.

On niin vaikea käsitellä sitä kuinka kivulias isän kuolema oli. Isä ei saanut riittävää kivunlievitystä, loppuvaiheessa morfiini riitti enää leikkamaan pahimman terän pois. Muutamaa tuntia ennen kuolemaansa isä rukoili kuolemaa, jotta pääsi jo kivusta.

Mietin vaan päivästä toiseen kuinka paljon isän piti kuollessaan kärsiä. Se ei ole kenenkään syy, koska hän sai jo suuria annoksia. Mikään ei vaan riittänyt.

Inhottaa kun kuolemasta puhutaan nyt kauniilla sanoilla jälkeenjääneiden lohduksi. Kun ei se ollut niin. Isä kärsi hirveästi, ja se on isän kärsimyksen vähättelyä teeskennellä että hänen kuoleman olisi ollut kaunis. Ei se ollut, se oli tuskaa, verioksennusta ja hengitysvaikeuksia.