-
Viestit
-
Hei!
Isälläni on todettu levinnyt paksusuolensyöpä ja lääkärit päätyivät hoitojen lopettamiseen. Löytyisikö vertaistukea tähän lohduttomaan tilanteeseen, jota joudun yksin vierestä seuraamaan..
Olen kovin pahoillani isäsi ja sinun tilanteesta. Itse olen saatellut aviopuolison rajan toiselle puolelle lyhyen sairauden (agressiivinen haimasyöpä) myötä. Ota kaikki tuki vastaan mitä läheisesi ja ystäväsi tarjoavat, jaa hoitovuoroja sellaisille jotka niitä tarjoavat ja jotka isäsi hyväksyy. Yritä aktiivisesti levätä, sinusta on isällesi eniten hyötyä silloin kun olet itse voimissasi. Yritä elää isäsi kanssa niin normaalia elämää kuin se on vain mahdollista isäsi toiveita kuunnellen. Ammattiapua sinulle on tarjolla terveyskeskuksesta ja myös syöpäyhdistyksellä on tietääkseni tarjolla tukihenkilöitä. Voimia ja rohkeutta niin sinulle kuin isällesikin tuleviin aikoihin!
Kuten yllä Kummastunut kirjoitti, ota apua vastaan sikäli kuin pystyt / perheesi pystyy. Lepää aina kun voit, luo rajoja sille miten pystyt ja haluat olla läsnä isäsi kanssa. Samalla kun huomioit/kunnioitat isäsi tarpeita ja toiveita, sama pätee itseesi. Että itse päättää vaikka että miten ja milloin haluaa auttaa. Muutoin syntyy helposti syyllisyyttä ja paineita lisää. Kuuntelu ja arkiteot ovat varmasti tärkeitä isälle. Tai näin vain arvelen.
Isälläni on haimasyöpä ja se on edennyt tasolle, että enää helpotetaan vain kipua. Äiti toimii omaishoitajana ja koko perheen toiveena on, että isä voi apuvälineiden ja pienen kotihoidon avulla olla kotona mahdollisimman pitkään. Kaikki ovat väsyneitä, olen ainoa joka haluaa ja kokee pakolliseksi ulkopuolisen avun, esim.jonkun jolle puhua.
Käyn terveysasemalla sosiaalityöntekijän kanssa puhumassa isän sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista n.kerran kuussa. Se on liian vähän, mutta auttaa jotakin. Syöpäjärjestöllä kävin kerran juttelemassa heidän terveydenhoitajan kanssa n.1,5h. Laitoin heille sähköpostia ja kerroin, että tarvitsisin jonkun kelle puhua ja/tai vertaistukea. Ottivat hyvin pian yhteyttä ja sain tapaamisajan. Kertoivat, että keskimäärin saa käydä juttelemassa n.kolmisen kertaa, vaikkakaan eivät laske ja saa käydä useammin, ihan miltä tuntuu. Näin oli ainakin Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen toimipisteellä.
Se tuli minulle uutena tietona ja pettymyksenä, että Syöpäjärjestöjen vertaistukihenkilöt on tarkoitettu niille syöpään sairastuneille, joiden diagnoosi on tuore/joilla näkymänä toipua.
Välillä tähän kaikkeen herää, että tämä on ihan hirveää. Tuntuu pahalta nähdä a vanhempi pahenevassa tilassa ja hänen suru, josta hän ei puhu. Mutta päivä kerrallaan. Rohkaisen vain siihen, ja asioita toistaakseen, lepää aina kun voit ja kohti ulkopuolista apua, siten kun pystyy tai haluaa.
Hei Rusakko ja muutkin!
Tuli tuosta keskusteluavusta mieleen, että olen nyt käynyt itse ratkaisukeskeisen terapeutin luona juttelemassa. Hän on myös erikoistunut kuoleman kohtaamiseen ja suruun. Hän työskentelee kriisikeskuksessa. Sinun voisi olla hyvä tarkistaa paikkakuntasi tilannetta, että löytyykö asuinalueeltasi tai lähistöltä kriisitukikeskusta. Sieltä voisi mahdollisesti löytyä keskusteluapua. Omalla kohdallani syöpä on kyllä toistaiseksi takanapäin eli hoitojani ei ole lopetettu tms. Halusin vaan mainita, että tuollaistakin keskusteluapua on olemassa. Itse löysin hänet sattumalta. Kuolema nyt ei ole omalla kohdallani tietoisesti edessä, mutta sairauden mukanaan tuomien tunteiden käsittelyyn olen häneltä saanut apua.
Hei.
Liityin nyt vasta sivustoille- Olen pahoillani teidän ja Isäsi puolesta ♡ Kuinka isäsi voi tällä hetkellä?
Minun äidillä sama tilanne- hoidot loppuneet jo puolitoista vuotta sitten..ja huonolle näyttää ♡Täällä sama tilanne, isän hoidot lopetettiin marraskuussa. Lääkäri puhui silloin ’joistain kuukausista’. Isä on ollut kotona tähän asti, nyt kivut kuitenkin niin kovat etteivät ole saaneet äidin kanssa kipua hallintaan joten isä otettiin terveyskeskukseen sisään. Siellä säätävät nyt viikonlopun yli lääkitystä. Pahoin pelkään ettei isä enää kotiin pääse. Vahva tunne, että nyt on enää lyhyt aika elämää hänellä jäljellä.
Tämä on jotain aivan kamalaa, syövän toteamisesta vajaat kaksi vuotta aikaa. Olen itse aivan jaksamisen äärirajoilla, luopumisen tuska… Ja kamalaa katsoa vieressä miten toinen kärsii.
Voimia kaikille ketkä käyvät läpi samaa!!
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.