Itkun aika on silloin, kun itkettää. Se tulee, kun tulee. Niin minullekin, kun äitimme kuoli. Hänen kuolemastaan on jo aikaa 14v, mutta … itkua ei enää tule. Sillä oli aikansa. Tunnen suurta myötätuntoa surevien kanssa.

Itku tuli myös silloin, kun sain syöpädiagnoosin syksyllä 2019. Sekin meni ohitse. Surutyön aikana kävin läpi menetyksiä. Se aika oli rankkaa, mutta nyt jo helpottaa. En voi liikaa korostaa sitä, että kaikella on aikansa. Eräs viisas nainen totesi äitimme kuoleman jälkeen, että häntä lohdutettiin sanomalla ”Surun kanssa oppii elämään.” Ja niinhän siinä kävi: surun kanssa opin minäkin elämään.