-
Viestit
-
Hei Kia!
Mahtavaa, olen niin onnellinen puolestasi!!!!
Eilen neutrifiilit oli liian alhaalla mutta tänään jo hyvällä tasolla ja viimeinen hoito on nyt onnellisesti ohi. Vielä kun selätän tulevien päivien sivuoireet niin homma myrkkyjen osalta done!
Minä olen liikkunut aina, en mitenkään ”himourheillut” mutta juoksu, hiihto, jumpat ja kuntosali on kuulunut elämääni. Kävely on oikein hyvä tapa pitää kuntoa yllä ja myös kohottaa kuntoa, raitisilma tekee myös hyvää! Itsekin aloitan tämän kunnonkohotuksen pidentämällä kävelylenkkejä ja lisäämällä väliin juoksuaskeleita.
Toivotaan kaunista syksyä niin ulkoilukin on paljon mukavampaa!
Leijona
Moipsista Myy,
Nappaan sinut nyt puheisiin, kun on aikaa mennyt. Ilokseni olen voinut ajatella, että tilanteesi on lopulta melkoisen hyvä :):)
Olet täälläkin jakanut tärkeätä tietoa tarvitseville, ollut avuksi. Toivon kovasti, että olet päässyt sellaiseen normi elämään kiinni, jota kaipailit. -Miskahei kaikki ihanat ihmiset! ja kovasti kiitos kannustuksesta ja onnitteluista.
eilen, ja vielä tänäänkin, vellon suuuuuunnattomassa hyvässä olossa ja mielessä. juhla on päässäni, tässä. en tarvinnut eilen enkä tarvitse juhlaani herkkuja taikka samppanjaa taikka muuta nostetta, en mitään; ilo on kaiken kattavaa ja humalluttavaa itseksensä.
että näin loistavia uutisia sain. olen ennenkin saanut vastaavissa tilanteissa positiivisia lääkärinlausuntoja mutta tämä kerta oli erilainen.
Jaanan pois meno oli niin valtava kolahdus ja syto-taukokin pisti mietteet todella mustiksi. oli epätoivon hetkiä.sairaus ei ole kadonnut minnekään, eikä se katoa koskaan, vaan olen kroonikko, mutta näin voi elää hyvää elämää. minulla ei ole kipuja, ei mitään oireita perusväsymyksen lisäksi. vain sitä syto-huonovointisuutta, mutta se on pieni riesa se. varsinkin kun tietää sytojen tehoavan.
Miska tuossa kirjoitti että toivottavasti olen päässyt normielämään kiinni. en vielä! 🙂 🙂 🙂 olen edelleen juhlani pyörteissä, mutta nyt on mahtavaa aloittaa syksyn suunnitelmat. olen peruslaiska. sohvaperuna. eli mieluinen liikuntamuoto pitäisi löytää. Leijona kirjoitti kävelemisestä, siitä tosiaan pidän itsekin. pitkät kävelylenkit ovat päätä rauhoittavia. antaa ja luo levollisuutta.kerroinko jo, että Kelalta tuli viesti että ovat saaneet nyt jo lääkärin B-lausunnon sairauseläkettä koskien. sairaeläke vai työkyvyttömyyseläke, nämä sanat menevät sekaisin aina. määräaikainen eläke (mikä tarkoittaisi kuntoutustukea) ei koske minua sairauteni kroonisuuden takia.
tänään ryhdyn siis kaavakkeiden täyttöön.tänään olisi työhöni liittyvän kustantajan kesäkekkerit, mihin sain sydämellisen kutsun, ja vielä eilen kaavailin että lähdenkö sinne morjenstamaan tuttuja mutta nyt päädyin siihen etten jaksakaan. se menisi taas valvomiseksi, ehkä. ja viini virtaisi. enkä ole valmis avautumaan puolitutuille sairaudestani taikka muista kuulumisistani. henkisesti rankat viikot väsyttävät vielä monta päivää.
olen nyt kyllä harvinaisen nöyränä elämän edessä. tämänhetken onnellisuuteni on hektistä, rinnassani vilkkaasti väpättävää. päässäni soi jokin konsertti ja ajatukset eivät pysy kasassa. mahtaako tuosta Kela-paprujen täyttämisestä sittenkään tulla vielä tänään yhtikäs mitään.
iloa teidänkin päiväänne. kuoppia, niitä henkisiäkin, tulee – mutta onneksi ne myös menevät. ainakin useimmiten.
virtuaalihalauksia jokikiselle! 🙂hah! luin ihan väärin… Miska tuossa toivoi että toivottavasti MYY on päässyt normielämään kiinni. höhlä lukuvirhe siis minulta. kuten totesin, kovasti oon hektinen ja sekava 🙂 🙂 🙂
Kiesus Kia,
Olet nyt vielä niin konserttisi lumoissa, että tuskin kannattaa alkaa täytellä mitään virallisuuksia, joihin painovirhepaholaiset juuri nyt jonottaisivat pääsyään.
Ja… toivotin sinulle ♥-onnea tämänhetkisistä tuloksista, jos nyt ”kässäät” ja Myylle tosiaan toin eri kirjeessä julki hyvän mieleni sitä, että HÄN on päässyt toivomaansa normielämään. Älä välitä Kia, olet sekaisin, ymmärrettävästi. Mutta kyllä se siitä, pääasiahan on tämä tilanne ja selviät kyllä :):). Heh! Tänään voi asian tiimoilta pitää vielä ansaitun onnen rääppiäiset…. -MiskaKialle vielä,
Olikohan 12/3 2018 kun kirjoitit näinikkästeen:
”mitä vain voi tapahtua, myös niitä hyviä juttuja!”
-MiskaHei Miska!
Juu, kyllä olen päässyt pikku hiljaa normielämään kiinni, vaikka henkisesti kovat vaiheet olen itsekin käynyt läpi. Pelkästään sairaus ei toki saanut mieltäni mustumaan.
Nyt olen työelämässä, olen aloittanut toteuttamaan unelmaani. Syöpä opetti, että unelmia kannattaa toteuttaa. Läheisten ihmissuhteiden merkitys on myös korostunut. Kehoni on pikku hiljaa vahvistunut hoitojen jäjiltä.
Ovatko sinun leikkausarpesi jo parantuneet? Oletko itse jo päässyt kiinni normiarkeen?
oi, toi kuulostaa niin tavattoman hyvältä kun Myy kirjoitti että ”olen aloittanut toteuttamaan unelmiani”. ihana ajatus, ihana uutinen.
istuskelen iltaa itseni kanssa ja päässä pyörii kaikenlaista. kun kuuntelee eri ihmisiä niin se omaan napaan tuijottaminen jää vähemmälle. elämä on vaikeaa, ihmisillä on kaikenlaisia murheita ja haasteita. sekin on eräänlainen haaste jos on ns ”sairausfobinen”. tapasin tällaisen henkilön (entuudestaankin siis tuttu) (miespuolinen, oman ukkelini sukulainen) viikonloppuna synttärijuhlissa. hän pelkää kaikkea epäterveellistä ja kaikkia mahdollisia sairauksia. minun syöpääni hän on suhtautunut aina äärimmäisen dramaattisesti, liki itkuisesti. vedet purskahtavat hänen silmiinsä kun katse osuu minuun. koen tämän liikuttavaksi. hän halaa minua mielellään ja yrittää parhaansa mukaan kannustaa. tiedän hänellä olevan jatkuva pelko omasta terveydestään, vaikka hän siis on täysin terve. keski-iän muutokset häkellyttävät häntä. lähinaapurustossakin asuu samantyyppinen tapaus. hän laukkaa lääkärissä alvariinsa pienenkin päänsäryn yllättäessä. raskasta elämää.
lähipiirissä on myös työttömyyttä, pankkilaina-huolia ja vaikka vallan mitä.kerroinko jo, että minullekin saapui se lääkärin B-todistus kuten Kelaan. kyllähän siinä taas se tuttu lause kosahti. ”Taudin luonne on etenevä sekä parantumaton, joten haetaan potilaalle työkyvyttömyyseläkettä”.
olen jo tajunnut (sopeutunut) että elämäni kulkee jatkossakin kolmen kuukauden sykleissä. seuraava piinapäivä on 1.10 jolloin jälleen kuvien jälkeinen lääkärinlausunto. nyt olen saanut nauttia hyvistä uutisista, olen siitä aivan helvetin kiitollinen. aikaa siis on vielä.mukava viikonloppu joka tapauksessa. elämäni on muuttunut kaikin tavoin, eikä pelkästään sairastamisen takia. puolitoista vuotta sitten tutustuin mieheeni netissä. ensin kirjoiteltiin puoli vuotta ennen ensimmäistäkään tapaamista. olin erakko. semmoinen kotoilija. tuntui siltä että kun oma rakas koirani kuoli, etsin seuraa vain koirakavereistani, en juurikaan kaivannut ihmiskontakteja. kaikki juhlat taikka kissanristiäiset tuntuivat silkkana ajatuksenakin vastenmielisiltä. ei sekään elämäntapa ollut hullumpaa sillä enhän ainakaan joutunut minua nuoresta pitäen riesanani olleen depressiosairauden runtelemaksi. ajattelinkin, että mitä vähemmän elämässäni tapahtuu, sen paremmin voin.
sitten päädyimme yhteen miehen kanssa ja heti pian sen jälkeen sain diagnoosini. ja yhtäkkiä elämäni olikin ”täyttä”. parisuhde ja vakava sairaus. onnellisia päiviä, kamalia päiviä. lopetin työt ja arjentason elämä muuttui. koin siitä vapauden huumaa, josta olen ennenkin kirjoittanut tänne. koin eräänlaista huumaa myös siitä, että kykenin nauttimaan elämästäni täysin rinnoin koska vapauduin töihin liittyvistä paineista. oikeasti. voi jopa sanoa, että sairaus toi paljon hyvää elämääni. olen aidosti sitä mieltä. tämä saattaa kuulostaa kysymyksiä herättävältä, tai peräti pähkähullulta, mutten antaisi tätä kokemusta pois. jankutan aina samaa, mutta vähintäänkin mielummin tämä syöpäsairaus kuin depressio, vaikkei jälkimmäinen sairaus vaivannutkaan enää.no mutta. tämä on tämmöistä iltakirjoittelua taikka rupattelua. hienoa että tämä palsta on olemassa.
ilta on pimeä ja lämmin. elokuun samettinen yö. parvekkeellani – jonne näen tästä ruokapöydästäni – on kaunis lyhty tuikkuineen.
aloitan kohta suursiivouksen kodissani. niin kutsutun syyssiivouksen. pesen kaiken. hellasta kaapistoihin ja lattialistoihin.
ostan eri pinnoille sopivan tehokkaita pesuaineita ja karheita pesusieniä. otan haltuuni pienen tilan kerrallaan, jokikinen päivä.
mökille lähdetään ensi viikonloppuna ja siellä pitää saada pensasmarjat talteen ja pakkaseen. vadelmat ja mustaviinimarjat.lisäksi aion vain olla ja elellä pienimuotoista elämääni. kesän kekkerit ja lukemattomat menot alkavat olla pulkassa. ihana, kaunis kesä.
kaunista iltaa kaikille ja lohtua mieliinne. elämä ei ole lähes koskaan täysin ongelmatonta, ja/mutta vakavankin sairauden kanssa voi elää hyvää elämää.
kivun kanssa kamppaileville en osaa sanoa mitään. sen täytyy olla monin verroin raskaampaa kuin tämä kivuton sairastaminen, mistä itse voin ainakin toistaiseksi nauttia. kukkia ja voimaa teille jaksamiseenne!Ihmisillä on erilaisia huolia; niiden arvottaminen sillä hetkellä (eli kuinka vakavasti ne kannattaisi edes ottaa) kun niitä on, niin on vaikeaa. Sitä tahtoo mennä joskus liikaakin ns. ”pientenkin” ongelmiensa putkessa eikä osaa katsoa asioita ulkopuolisin silmin. Itsellä kun elää tulevaisuudessa koko ajan tietoisuus siitä, että syöpä voi uusia minä hetkenä hyvänsä, niin se toki ahdistaa. Yritän koko ajan päästä kiinni siitä, että osaisin ottaa rennommin ja nauttia hetkistä. Olen opettelun tiellä.
Tuosta aikamme rajallisuudesta täällä maallisessa elämässä; sehän on siis rajallinen: synnytään ja mennään pois. Nyt vasta tämän sairauden kohdatessa se on mennyt tajuntaani aivan eri tavalla. Toisaalta, emmehän tiedä mitä tuolla puolen rajaa on ja siksi siihenkin pitäisi varmaan osata suhtautua uteliaasti ja avoimin mielin.
Tämähän on sairaus, jossa joutuu urakalla harjoittelemaan potilaan rooliin heittäytymistä. Sitä itse harjoittelen edelleen ja ei varmaan koskaan poistu elämästäni. Elämä menee silloin sykleissä, kuten Kia yllä viittaat. Toisilla se menee nopeammissa ja toisilla pitemmän ajan sykleissä. Vaikka se menisi pitemmän ajan sykleissä, silti kehoaan sillä välillä kuuntelee koko ajan, onko jokin pielessä. ”Syklissä” elämistä sekin. Näihin sykleihin pitää vaan sopeutua, näin olen yrittänyt itsekin koko ajan miettiä.
Elämä tosiaankaan ei ole ongelmatonta; kaikille tulee jokin aika elämästä jolloin joutuu vakavemman asian / vakavempien asioiden äärelle. Itse tätä sairauttani koko ajan sulattelen ja yritän sopeutua tilanteeseeni koko ajan. Ja kun näille asioille ei itse mahda mitään; sitäkin yritän itselleni muistuttaa koko ajan.
Me kaikki olemme joskus saman asian äärellä; mietitään mennyttä elämää ja yritetään elää tässä ja nyt; eri tavalla kuin aiemmin. Keuhkosyöpä-sivujen puolella on myös erilaisia kohtaloita; en voi muuta kuin todella arvostaa ja kunnioittaa sitä sitkeyttä joka sieltä paistaa.
Mutta, voimia meille kaikille ja pidetään ajatus kirkkaana <3
Moikkelis Myy,
Maalla tuli välillä oltua koneettomana.
Sinulla ollut muutakin murhetta, josta ei enempää, mutta mielenkiinnolla muistelen, että oletko saanut jonkun unelmiesi oman työrupeaman alulle? Jos näin olisi (muisti pätkällinen), niin mahtavaa. Unelmien toteuttaminen on paras syövällä tai ilman, mutta syöpä tosiaan on loistopotku edes sellaiseen. Muutenkin, totta on, että monet asiat tulee ajateltua tarkemmin, kuten ihmissuhteetkin.
Loisto juttu, että olet saanut itsesi myös vahvistumaan. Voin kuvitella , että lenkkiä
on tehty, jess.Minulla on joitakin jälkimaininkeja edelleen, mutta sepä on kaikkeen tähän nähden niin mitätöntä, ettei paljon maininnankaan arvoista. Aika tavalla kuitenkin normiarkea.
Vointeja edelleen -Miska
Hei Kia!
Kiva kuulla, että ajatukseni unelmien toteuttamisesta kuulostaa sinusta hyvältä 🙂 Kyllä terveyden menettäminen on iso asia ja varmasti ainakin omalla kohdallani menisi aikaa ennen kuin voisin elää sen ajatuksen kanssa , että olisin parantumattomasti sairas. Se ei todellakaan olisi helppoa. En siis voi täysin ymmärtää sinua , siis sitä miltä sinusta tuntuu. Tekstisi perusteella vaikutat kuitenkin hyvin elämässä kiinni olevalta ja se kuulostaa hyvältä.
Kyllä itsellänikin ajan käsite on muuttunut. Syöpä toi konkreettisesti ajan rajallisuuden eteeni ja ei ole yhtään päivää etten muista sitä! Miten elän elämääni, mihin aikani käytän, mikä on minulle tärkeää ja merkityksellistä elämässä. Nämä kysymykset risteilevät mielessäni, mutta paljon olen jo löytänyt vastauksiakin noihin kysymyksiin. Omakohtaisestikin toki tiedän, että sairaus voi uusia. Sitä ajatusta en ole jostain syystä juurikaan enää hoitojen jälkeen mielessäni pyöritellyt. Ei elämästä koskaan voi tietää. Sairaus uusii jos uusii. Ei se miettimällä siitä parane.
Hei Miska!
Juu, olen aloittanut tekemään sisustussuunnitelmia ja löysinkin jo ensimmäisen asiakkaan. Kyllä unelmia kannattaa toteuttaa, toki ei liikaa suorittaa elämää, vaan kun on vielä aikaa ja on terve.
Mukava kuulla, että sinäkin olet ilmeisesti päässyt kiinni normiarkeen. Näin tekstistäsi päättelen. Vointeja sinullekin!
Hei,
Mukavaa, kun Kia on palannut hykerryttämään suupieliä kerronnallaan.
Ja Tottahan se oli sai aina tarpeellisen mietintämyssyn päähän.
Kiitos molemmille ja mahdollisen ehtymättömiä voimia…….
-Miskahei kaikille!
kivaa kun ihmiset kirjoittelevat, joskus täällä on niin hiljaista.
aamulla olin vähän alakuloinen mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni (inhottava sanapari!) ja päätin aloittaa kuntokuurini.
vetkuttelut saavat nyt loppua sillä yleiskuntoa on nostettava ennen kun sytot taas alkavat lokakuussa.tavoitteeni on ”kuntokävellä” joka arkipäivä 45 min. jostain on aloitettava.
jaksoin ihmeen hyvin. kävelin niin reipasta tahtia että sain pienen hien pintaan ja nyt tuntuu niin tavattoman hyvältä. eli jos ihminen saa näin pienestä hyvän mielen niin asiat ovat kyllä pirun hienosti 🙂sen syyssiivouksen aloittamisen kanssa vetkuttelen vielä. ei oikein nappaa koko touhu. keksin tekosyitä miksi siirrän projektin aina vain seuraavaksi päiväksi.
jaahas, nyt pitääkin äkkiseltään lopettaa… hyvää päivää kaikille!
Hei Kia!
Mulle lääkäri puhui myös liikunnan hyvistä vaikutuksista, mutta kannattaa kuunnella kroppaa ja mennä sen ehdoilla. Musta toi sun kuntokävely kuulostaa hyvältä kunhan et rasita itseäsi liikaa. Itse kävin kävelylenkeillä sytostaattihoitojen aikana. Toki raskaina päivinä eli kun olin tosi väsynyt niin en käynyt kävelylenkeillä. Mulle ainakin sairaalassa sanottiin, että kaikkea mikä tuntuu kehossa hyvältä kannattaa tehdä.
Olet ollut Kia ajatuksissani. Siksi uskaltauduin tulla Sinulta kysymään, että mitä Sinulle kuuluu tällä hetkellä? Sinun ei toki tarvitse vastata; tämä on vain kaikella lämmöllä tapahtunut yhteydenotto <3
Itse olin tänään kolmannessa syto-tiputuksessa. Ajatukset tahtovat välillä mennä syviinkin vesiin ja yritän sieltä ponnistella pois. Faktojen lukeminen rintasyövän uusiutumisesta / leviämisestä on tuonut elämääni huolestuneisuutta. En tiedä, olisiko ammattiavusta näihin syviin vesiin hyötyä; näinhän toki sanotaan ja toki siihen mielessäni uskonkin. Toisaalta ymmärrän, että elämä on tässä ja nyt; siitä pitäisi osata nauttia. Ja tilastoihin ei pitäisi tuijottaa, kaikki on niin yksilöllistä, tiedetään……..tiedetään…..kuten jossakin aiemmassa viestissäni itsekkin totesin.
Lämpimin terveisin jälleen, kaikille lukijoille kohdistettuna.Heippa! Täällä yksi uusiutumisen pelkoinen. Tällä hetkellä ahdistaa ihan hirveästi, olen ajatellut ottaisiko sitä yhteyttä ammattiauttajaan. Mulla ei ollut rintasyöpää, vaan kohdunkaulansyöpä. Jota ei edes todettu koepalojen otossa, vasta loophoidon jälkeen sain musertavan tiedon. Onnekas olin siinä suhteessa että syöpäni löytyi hyvin varhaisessa vaiheessa, leikkaus riitti imusolmukkeiden kera, jotka olivat puhtaat. Tämä tapahtui kesäkuussa. Olin hetken niin onnellinen kun kaikki oli ohi,mutta sitten hiipi pelko,mitä jos se uusiutuu. Tiedostan sen että riski on hyvin pieni, mutta silti. Mulla on pienet lapset, rankka oli koko kevät, tulosten odottelua ja odottelua. Nyt pitäisi osata nauttia elämästä, päivä kerrallaan,mutta joskus sitä vaan menee niin syviin vesiin. On mulla opamoxia,mutta en halua sitäkään koko aikaa popsia. Sain sitä keväällä unettomuuteen. Parin kk päästä on tarkastus Naistenklinikalla, tietty sieltä voisi kysyä lähetettä ammattiauttajalle,jos tää ei helpota. Välillä on helpompia ja onnellisempia päiviä,mutta joskus,niinkuin tänään iskee ihan kamala pelko. Mulla on niin kamala pelko, että tuntuu etten uskalla mennä edes hammaslääkäriin. Tuntuu varmaan ihan hullulta, mutta pelkään että löytyy jotain muuta pahaa. Tää pelko välillä menee ihan yli, miehelleni kyllä olen puhunut, mutta välillä tuntuu että ei kukaan ymmärrä ihan täysin mua. Nyt kun kaikki on hyvin, on hyvin juu,mutta millä sen elämänilon saisi takaisin. Kiva jos joku jaksoi lukea, tää oli tämmöinen pitkä vuodatus….
hei kaikille! voi kiitos Tottahan se oli sanoistasi ja kysymyksestäsi kuulumisieni suhteen. lämmitti sydäntäni! olimme maalla monta päivää eikä siellä ole nettiyhteyksiä paitsi puhelimen kautta mutta se on niin hankalaa itselleni.
olen niin pahoillani kun Sulla tuo matalalento jatkuu. itsekin olen hermoromahduksen partaalla sillä käsillä on TAAS parisuhdekriisi, mutta siitä ehkä myöhemmin.
minusta sun ei kannata ollenkaan lukea riskeistä. leviämisen mahdollisuus on mutta myös parantumisen. jopa omassa kroonisessa syövässä, sillä tilastot kertovat että 10 % selviää tästä. tarkoitus ei ole kieltää totuutta, torjua sitä epäterveellä tavalla. mutta se pelon kasvattaminen, mikä väistämättä tapahtuu lukiessa huonoja ennusteita, vie kaiken toivon. ilman toivoa me ei pärjätä. kliseistä mutta niin totta. toivottomuus pilaa loppuelämämme. meidän maanantait, tiistait, keskiviikot; viikonloput, alkusyksyn, loppuvuoden. tarkoitan että loppuelämämme tarkoittaa meidän tavallisia päiviä, meidän elämää. meidän tärkeät hetket ja jaksot.
lisäksi huonoja tilastoja miettiessämme – kun me sentään ymmärrämme ettei se ole meille/mielelle hyväksi – ikään kuin ”kolhii” syntymälahjaksi saamaamme tavoitetta pyrkiä elää mahdollisimman laadukasta elämää, mikä taasen saattaa luoda jopa jonkinasteista syyllisyyttä tyyliin ”taas minä ajauduin epätoivoon”.
minusta on väärin sanoa että ”hän taisteli ja selätti syövän”, mutta se on ok jos sanottaisiin että ”hän taisteli ja selätti epätoivonsa”.
se on sitä kun puhutaan ettei suostu antamaan periksi.
epätoivon hetket toki kuuluvat asiaan. siihen tunteeseen on toisinaan pysähdyttävä ja suruun, tai mihin tahansa negatiiviseen tunteeseen. minusta kaikkea saa ja voi ja pitää tuntea. myös katkeruutta ja vihaa. se on meidän kaikkien jakamaton oikeus. mutta kunpa emme jäisi sinne pohjamutiin! se on tärkein aseemme tässä hirvittävässä ”taistelussa”.hitto, sain äsken pitkän puhelun ja ajatus katkesi.
parisuhdekriisistä: ukkelini on tuuliviiri. lisäksi hän on paskapää. hän sanoi maalla, että on tuuminut TUHLAAKO hän elämäänsä jos sittenkin kuolen pian. voitteko käsittää?! muistutan, että parisuhteemme on suht nuori ja sain siis diagnoosin suhteemme alkutaipaleella.
lisäksi hän sanoi että pelkää edelleen ”heittäytyä” rakkauteen/parisuhteeseen koska sairastan. sen ymmärrän toki, mutta pyysin silti tarkennusta ja sitä, ettei hän tällä kertaa käyttäisi syöpäkorttia eli jos hänen tunteensa on minua kohtaan muuttuneet, se pitää sanoa suoraan eikä tehdä sairaudestani suojakilpeä ja kas, niinhän hän sitten myönsi asian olevan.
sattuu. totta kai.eli: jos tässä tulee yllätysero, en tiedä miten pärjään. tai tiedänhän minä. pärjään kyllä mutta kriisin paikka tämä jälleen on, ja syvän sellaisen.
tuntuu siltä että tämä syöpä vie läheistenkin tasapainon. vain jokin aika sitten hänen sanansa sekä tunteensa olivat aivan toista maata.
en tiedä. en totisesti tiedä miten tästä eteenpäin.voi Tottahan se oli, ja kaikki muutkin, yritetään jaksaa. muuta en osaa sanoa.
oletteko muuten sattumalta lukeneet Anita Moorjanin kirjan ”Kuolema antoi minulle elämän”. tämä syöpäsairas Anita kertoo rajakokemuksestaan. hän oli jo letkuissa tekemässä kuolemaa mutta ”heräsi henkiin” ja syöpä katosi kokonaan. teksti tuntuu aikamoiselta humpalta mutta jos hänen kokemuksestaan edes pisara on totta niin ihan käsittämätöntä.
nyt pitää lopettaa. tais tulla vähän sekava teksti jälleen…
tsemppiä meille kaikille! sydämellisesti, Kia
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.