Hei
Kurja, jos nuo pahoinvointilääkkeet eivät tehoa. Kannattaa kuitenkin kysäistä toista valmistetta, itsellä oli kaksi vaihtoehtoa. Se toinen (voin tarkastaa nimen vielä) oli kyllä hyvä, itsellä ei tullut kuin kevyttä ellotusta välillä.
Jouduin käymään kaksikymmentä vuotta sitten läpi ensimmäiset sytostaattini. Siihen nähden nykylääkkeet ovat huimasti parempia, vieläkin meinaa tulla oksu esanssisen mansikan mausta, lääke maistui siltä.
Itse hoitotyötä tehneenä, ”huonoruokaisille” panimme reilusti voita leivälle, kermaa kahviin, yms. Näin saatiin lisäenergiaa.
Itselläni on onni omistaa 85v ystävä, joka työssä ollessaan opiskeli ravinto-oppia. Häneltä olen saanut hyviä vinkkejä, mm. kiiwissä on paljon mineraaleja, basilikalla nostin veriarvojani, kuten myös tilkalla punaviiniä silloin tällöin. Rauta imeytyy paremmin, kun ottaa C- vitamiinipitoista aterian päälle, esim appelsiinin.
Itse yritin pitää hemoglobiinin ylhäällä verilettu/maksalaatikkokuurilla. Kannattaa yrittää, vaikka yksi lettu päivässä.
”Fiksuna” yritin päästä myös eroon suklaasta, syömällä sitä sytostaattihoitojen jälkeen. Ei onnistunut, kahvi kyllä jäi melkein vuodeksi. Tsemppiä, ei kannata heittää pyyhettä kehään. Kannattaa syödä kaikkea, mikä maistuu.