-
Viestit
-
Voi kun osaisi hakea apua ja pystyisi avautumaan omasta tilanteesta. Erehdyin vielä lukemaan netistä, että levinneen rintasyövän keskimääräinen elinajan ennuste on kolme vuotta. Voi, kuinka haluaisin enemmän.
Mieli on musta, mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita, en halua nähdä ketään, en jaksa tehdä mitään. Kolmas syto torstaina. Just ja just toipunut edellisistä. En kyllä tiedä, miten tästä eteenpäin. Miksi tämä on niin vaikeaa. Vaikka kaiken olen jo nähnyt ja kokenut kaiken. Ja tilastot on vain tilastoja.
Mutta tämäkin jo helpotti, sain sanoa, mitä tunnen. Tunnen tuskaa, ahdistusta, pelkoa, kipua, epätoivoa, huudan suureen ääneen. Minun vertaistukiverkkoni on mitätön, kun aina yritän tsempata muita, enkä oikeasti pysty kertomaan, miltä minusta tuntuu.
Kiitos Kialla, ja toki muillekin, saan teiltä niin paljon.
Aurora, hyvä että kirjoitat tänne tuntojasi. Minulle annettiin joskus ohje kirjoittaa päiväkirjaa sairastelusta. Ei tuntunut hyvältä idealta kirjoittaa vain itselle. Täällä meitä lukijoita ja samankaltaisten tuntojen jakajia on monia eli ei tarvitse kirjoittaa omaan yksinäisyyteensä.
Kyllä elämä on jokaiselle kallis eikä siitä haluaisi luopua kesken kaiken. On tuskaa ikävöidä elämää, jonka pelkää menettävänsä. Se saa huutamaan ja kaiken mustumaan. Ja sitten toisella hetkellä on kummaa rauhaakin kaiken tämän edessä. Vastaan sinulle täällä, vaikkei minun syöpäni ilmeisesti olekaan kroonistunut. Sikäli koen kuitenkin kohtalotoveruutta kanssasi, että sairastuin jo toiseen syöpään rintasyöpään sairastuessani ja se ravisteli ja yhä ravistelee mieltäni.
Sinun sytostaattihoitosi on ollut rankkaa kuten oli minunkin. Sekin lisää masennusta ja epätoivoa. Kun kroppa on uuvuksissa, mieli on hauras ja haavoittuva. Tilastojahan me kukaan emme tietenkään ole – mutta tietysti ne pelottavat, kaikenmoiset todennäköisyydet ja aikaennusteet.
Toivon sinulle valonpilkahduksia mustuuden ja surun keskelle.
voi Aurora, olen niin pahoillani tuosta että voimavarasi tuntuu olevan edelleen täysin tapissa. anna itsellesi armoa, sinä saat olla surkea ja epätoivoinen. keskity vain niihin asioihin joista on mahdollisuuksia ammentaa jotakin mielihyvää, edes jotain pientä.
jos se ulkopuolisen avun hakeminen, tai puhuminen sairaudestasi ystävillesi, tuntuu NYT liian raskaalta haasteelta, niin vapauta itsesi ja ajatuksesi näistä ”tehtävistä” siihen saakka kun et ole enää näin uupunut. sekin aika nimittäin koittaa. sun on uskottava tämä.
entä onko se mahdollista, että sitten kun saat voimavaroja edes vähäsen kasattua, ilmoittaisit ystävillesi että sulla on meneillään rankka elämänjakso ja haluat vain levätä yksiksesi, mutta että palaat myöhemmin asiaan. olen varma, että he kunnioittavat sanomaasi eivätkä enää ruinaa ja väsytä sinua kaiken maailman lounasehdotuksillaan.
meinaan sitä, että kun itsekin ehdotin sulle, että lähde tapaamisiin koska jälkikäteen saattaisit saada siitä hyvää mieltä, mutta nyt ehdotan että pitäisit ns LOMAA ja teet just niin kuin helpoimmalta tuntuu. juuri tuota HELPPOUTTA ehkä tarvitsetkin. mahdollisimman helppoja päiviä.
rauhaa ja tilaa olla vain.ammattiapu on suurenmoista, mutta kyllä se luontokin osaa korjata ihmisen mieltä. siihen tarvitaan toki aikaa.
ajattelen kuitenkin niin(kin), että jos kohtaa sellaisen ammattiauttajan joka tuntuu itselleen sopivalta, se kyllä nopeuttaa toipumisen prosessia. samoin ajattelen mielialalääkkeistä. koska ne todistetusti auttavat monia monia ihmisiä vastoinkäymisissä, ne ovat varteen otettavia vaihtoehtoja päästääkseen pois tuskatilasta, ja vasta sen jälkeen, kun lääke on voimistanut ihmisen mieltä, hänellä on kykyä ja voimia analysoida huonon olonsa perimmäisiä syitä vaikkakin, sun kohdalla tämä ”syy” on vesiselvä. sairastuit, taas, syöpään.
siinä on ihan tarpeeksi syitä näihin tuskaisiin tuntemuksiisi.onneksi kaikki lääketieteelliset asiat voi jättää lääkäreiden murheiksi.
tämän tein itsellenikin selväksi heti kun olin saanut diagnoosin, enkä väitäkään ettetkö ole tehnyt samoin. en ainakaan muista että olisit täällä palstalla kyseenalaistanut lääkäreiden taitoja.
mikä on valitettavasti totta monen kohdalla, varsinkin heidän joilla on kokemuksia ilmiselvästä hutiloinnista. olisi järkyttävää kokea sellaista, eli koen itseni onnekkaaksi kun mitään suurempia taikka ratkaisevia asioita koskien sairauttani ei ole kohdallani koskaan tyritty.yks heppu kyllä tyri, ja juuri tuossa elinaikaodote-asiassa. kovin nuori, vasta erikoistuva HUS:n polikinikalla ollut lääkäri.
hän lipsautti kerran että tilastojen mukaan sairastamaani Kolangiokarsinoomaan menehdytään 8-11 kuukaudessa! tuosta noin vain, täysin yllättäen. lipsautuksensa jälkeen hän punastui, eli tajusi itsekin että nyt tuli mokattua.
olen jo unohtanut koko jutun mutta kyllä se ravisteli mieltäni jonkun aikaa, aika pitkäänkin. en muista enää.jotenkin olen tottunut olemaan sairas. en enää ihan pienestä hätkähdä. mutta, kun kuntoni romahtaa edes hetkellisesti olen saman tien suossa.
osaan jo etukäteen sanoa, että jos saan vaikkapa flunssan alkavalla flunssakaudella, kirjoittelen tänne maani myynneenä.
aamupahoinvointiini alan myöskin tottua. mutta esim tänä aamuna, kun sain taas rampata vessassa nyt jo ties kuinka pitkään kestäneen ripulin takia ja jouduin tarttumaan myös ämpäriin josko yllättäen myös oksentaisin, ajattelin hetken verran taas ja oikein vain pahimman möyrinnän tuloksena että ei tätä voi kauan enää kestää. että pakkohan sen lopun olevan jo ovella.
vaan kun hetki on ohi, kun olen saanut aamulääkkeeni ja vointini kohenee nopeasti, myös synkät ajatukseni siirtyvät syrjään. aamut teen itselleni mahdollisimman helpoiksi tekemällä valmisteluja jo illalla. kahvinlaitto-kannu esille (suodatan kahvini siis käsin), suodatinkippoon paan paperin, tiskaan tiskit illalla ja siivoan muutoinkin tiskipöydän, paan lääkkeet paikkaan josta ne on sujuva napata, jne.
pieniä asioita mutta mulle tärkeitä, koska nuo toimet vaan tuntuu hyvältä. pelkästään siksi.hei nyt pitääkin lähteä kauppaan. tekee mieli jotain suolaista ja rasvaista, ja mehukin on aivan loppu. tetroja pitää olla jääkaapissa, aina.
suosikkini on S-kauppojen halpis-sekamehu; litran tetra ei maksa kuin euron ja risat. oikein kylmänä se on aivan herkkuani.
samoin hedelmiä pitää olla aina. ja maitoa.luota Aurora tulevaisuuteen. uskon, että helpompia aikoja saat kokea jopa nopeammin kuin arveletkaan.
myös Millamarille iso kiitos tekstistäsi! kiva kun ihmiset kirjoittelevat, eikä aina pelkästään sille ”omalle alueelleen”. itse olen siinä vähän kehno.
sydämestäni toivon kaikille mahdollisimman leppoisaa sunnuntaita sekä syyskuun ensimmäistä päivää! Kia
Tuhannet lämpöiset kiitokset Millamari ja Kia vastauksistanne.
Ei tässä vieläkään olla kovin kirkkailla vesillä, mutta jospa se joskus.
Huomenna on taas labrat ja jos ne ok, torstaina olisi vuorossa kolmas syto.
Samalla saan ensimmäisen Xgeva pistokseni. Saas nähdä, mitä sivuvaikutuksia siitä tulee syto-oireiden lisäksi.Sitä tässä miettinyt, että kuinkahan kauan mieli tappelee vastaan, ennen kuin se hyväksyy tämän taudin luonteen, sen, että et koskaan parane. Ja koko loppuelämää rytmittää sairaus, hoidot, kivut. Milloinkahan saavutan saman mielenrauhan, joka huokuu Kian kirjoituksista.
Nyt mietin luvattoman paljon elämän loppumista, lapsia, lastenlapsia. Viime yönä unessani jaoin astioita ja kodin tavaroita lapsilleni. Ja tanssin jo kuolleen enoni kanssa. Hänellä oli pitkä maahan asti ulottuva tummanpunainen samettitakki yllään ja päässä hänellä oli musta karvalakki. Ihmeellinen on unien maailma. Hah hah.
Viikon päästä lauantaina on poikani häät, mutta siitäkään en osaa iloita kuten pitäisi. Jännitän vain, missä kunnossa olen. Minullahan oireet alkavat parin päivän viiveellä, mutta sitten niitä riittääkin. Eikä kuuma peruukki päässä vieraiden ihmisten keskellä nostata loistofiiliksiä sekään.
Kyllähän tähän pitäisi nyt saada aikaiseksi jonkinlainen positiivisuuslista. Joka kerta vain tämä sama valivali vali. Ei vain ole kovin helppoa. Yksi kuitenkin löytyi helposti.
Te kaikki täällä, jotka jaksatte olla mukana. Halit teille.Aurora, minullakin oli tyttären häät viikko sitten. Mietin samaa etukäteen , että jaksanko kun sytot päällä.
Eipä mitään. Sisko tuli avuksi. Ostin uudet vaatteet ja HUS peruukkimallistosta hain uuden rokkavan peruukkin. Kävin meikkauksessa ja kukaan ei meinannut sukulaisista tuntea. OLin kuin eri ihminen ja sehän mua huvitti . Porukat odottivat näkevänsä riutuneen syöpäpotilaan vanhoissa lumpuissa hulahtaneena ja sairaan näköisenä. Erehtyivät
Niin ja tietty lakkautin kynteni asuun sopivalla kynsilakalla.Muuten kaikki mennyt nyt hyvin sytohoitojen kans kun saan pienempää annosta. Toivon vaan et nää pitää syövän kurissa niin saan lisää kuukausia. Paranehan minä en.Välillä oon aivan epätoivoinen mutta kun se ei auta mitään. Silti. Nukun unilääkkeen kanssa ja popsin tarvittaessa kipulääkkeitä. Kipua en siedä ja onkologikin sanoi ettei nyt ole riippuvuudesta , jos sellainen tulee, väliä. huoh
Karmeetahan tää on mutta nyt vaan päivästä toiseen. Kudon vaan tyttären vauvalle nuttua (Vaikka en oo koskaan kutonut) ja toivvon eläväni vielä tammikuuhun jotta näkisin sen vauvan ja minusta tulisi mummo. Olis ihanaaKaikkea hyvää teille kaikille tähän päivään, Ronja
Ronja, kylläpä meillä on samanlaiset kuviot. Minullakin nuorimmaisen pojan perheeseen syntyy joulukuussa toinen vauva, ja puikot on täälläkin heiluneet. Tosin olen ollut kova kutomaan ihan nuoruudesta asti.
Unilääkkeet oli minunkin pakko ottaa käyttöön, kipujen kanssa olen vielä pärjännyt ihan Buranan voimin.
Uuden mekon minäkin löysin, vaikka vaateostoksista en ole koskaan tykännyt. Meikkausta ei meillä lauantaille saa, pitää yrittää itse huiskia maalia naamaan. Käsihoidon ja lakkauksen sain perjantaille, toukokuulta on jemmassa käsihoidon lahjakortti, jonka miniä antoi, kun avustin häntä muuttosiivouksessa. Silloin ihmeesti jaksoin, kun koko tilanteen vakavuus ei ollut vielä selvinnyt. Siinä menikin kaksi kuukautta ennen kuin oltiin selvillä vesillä. Olikin kyllä elämäni pisimmät kuukaudet.Jospa minullakin menisi seuraava syto jo rutiinilla, doketakselin annosta pienennettiin minullakin voimakkaiden suolistokipujen vuoksi.
Eihän meidän auta kuin porskutella eteenpäin. Pidetään lippu korkealla.
Hei ! Todella avoimia ja kyyneleet silmiin saavia kirjoitelmia olette tänne lähetelleet. Tunnen itseni niin etuoikeutetuksi, kun saan käydä töissä ja vointi on melko hyvä. Kuun loppu puolella tuleva kontrolli verikoe tosin jo vähän jännittää. Olen niin kiitollinen lääketieteelle! Minulle löytyi heti mielialaa tasoittava lääke, joka on helpottanut tuntuvasti mielen vuoristorata seikkailua. Aamuyöstä heräilen kyllä, on hiki ja ajatukset pyörii ikävienkin asioiden ympärillä. Olen käyttänyt tuon aamuöisen ajan rukoilemalla mielessäni läheisten ja ystävien puolesta ja kaikkien teidänkin , vaikka olette vaan virtuaali tuttuja. Huomenna on ensimmäinen suolistosyöpä vertaistukiryhmän kokoontuminen. Sellaista olisin kaivannut kesällä kovasti, silloin oli niin ahdistunut olo. Viikonloppuna pidettiin mökillä Venetsialaisia miehen kanssa kahdestaan. Se on meillä perinne. En voinut mitään mietteilleni, että mikä on tilanne ensi elokuussa. Tietty epävarmuus on loppu elämän aina läsnä. Olen jossain määrin enteisiin uskova ja olen saanut mielestäni jo kolme ennettä lähestyvästä kuolemasta. Ennen kuin syöpäkasvain tähystyksessä löydettiin, näin unessa ystäväni miehen, hän kuoli suolistosyöpään muutama vuosi sitten, ja minä sanoin, että minä olen ainakin hä nen puolellaan. Siis nimellä mainitsin hänet unessa. Sitten huhtikuussa asuessamme entisessä kodissa, talitintti tuli parvekkeelle pöydälle tepastelemaan. Ihme oli suuri, parveke lasitettu…miten on mahdollista että pääsi sinne. Eläinten tuleminen lähelle ennustanee myös kuolemaa. Ja vielä yksi juttu: edellisellä mökkireissulla ilmestyi aivan mökin lähi tuntumaan peura. Katsoi minua jonkin aikaa ja lähti pois. Ei olla aikaisemmin nähty peuroja siellä. Huuhaata saattaa olla, mutta heikkona hetkenä noillakin on merkitystä. Voimauttavia ajatuksia Teille kaikille! Ja pyytäkää rohkeasti lääkitystä, ei riippuvuuskaan ole meidän tilanteessamme vaarallista, kunhan jaksaa elää mahdollisimman kivuttomasti, sekä henkisesti että ruumiillisesti. Nyt ei huuhaata, nakkikeittoa lämmittämään. -kuutamo
hei kaikille,
tänään vaihteeksi huono päivä.
ärsyynnyn todella pienestä ja tuntuu siltä, että tämä onkin se rehellisin olomuotoni useamminkin.
Aurora, kirjoittelit että toivot itsellesi samanlaista mielenrauhaa joka mun teksteistä huokuu, mutta kyllä näitä ahdinkoja – niin pienempiä kuin isompiakin – saa välillä tosissaan potkia jotta jaksaisi taas.
tiedä sitten onko tällä tekemistä aivotoimintani/kemikaalien kanssa, sillä kun kipulääkettä nostettiin niin samalla mun mielialalääkitystä alennettiin yhteensopivuus-ongelman takia. siitä on vain kuusi päivää mutta olen nyt jo huomaavinani sen vaikutuksen.
kaupassa teki mieli pamauttaa kassilla päähän erästä kiireistä nuortamiestä. työhaalareista ja ostoksistaan päätellen hän oli lounastauollaan.
lisäksi silmissäni on välähdellyt oudosti viime päivien aikana. sekunnin murto-osan ajan olen näkevinäni vaaleita ”valoilmiöitä”.
tein jo paluun vanhaan milligrammaan mielialalääkityksessä ja nyt yritän taas kerran alentaa kipulääkityksen entisiin vuorokausi-mittoihin.
en halua jahkailla asian suhteen ollenkaan. lääkärillekin kerron vasta sitten kun olemme jonkun muun syyn takia tekemisissä.iltakuumeilua edelleen. tekisi mieli sanoa että paskat siitä, kuten näköjään jo sanoinkin. kurjina päivinä toivoisin saavuttavani sellaisen välinpitämättömän tilan kun ei iloitse eikä murehdi mitään.
en tiedä, vähän vaikea sanoittaa tämän päivän tunnelmiani, puhumattakaan mitättömiä ajatuksiani, joita ei taida edes olla.
ehkä mun kannattaisi vielä kertaalleen mitata kuume ja painua sitten nukkumaan. lukea vähän aikaa kirjaa ja nukahtaa armolliseen uneen.
taidan toimia näin.joten hyvää yötä kaikille. huomenna on taas uusi päivä. Kia
Tervehdystä jälleen
Kian ärsyyntymisestä kirjoittaminen laittoi itsekin kommentoimaan asiaa. Näin toistaiseksi ainakin terveen paperit saaneena, ärsyynnyn ihmisten käytöksistä edelleen, mutta huomattavasti enemmän kuin ennen sairastumista. Joillakin ei näyttäisi ollenkaan olevan tai tosi vähän tajua siitä, miltä toisesta tuntuu. Vaikuttaa, että elämän rajallisuus ei ole kaikille iskostunut sellaisena päähän kuin sellaisilla, jotka ovat sairastuneet tai sairastavat vakavasti. Ärsyttää. Tänään tosiaan ärsyynnyin asiasta, joka vei uskon taas elämän oikeudenmukaisuuteen. Jotkut eivät ainakaan näyttäisi kantavan pahaa omaa tuntoa siitä, että pyrkivät menestymään työelämässä hyödyntäen siihen toisten asiantuntemusta. Äääh, vaikea selittää, mutta että risoo.Valoilmiöistä Kia, eiväthän ne voi mielialalääkkeen vähyydestä välttämättä johtua, jos ymmärsin tekstisi oikein.
Joskus taisi Kia kirjoittaa, millaiset hautajaiset haluaa. Kerroin tässä joku aika sitten omille lapsilleni (tuli yleensä puheeksi elämän rajallisuus), että en halua että minun hautajaisissani lauletaan virsiä tolkuttomasti. Ehkä yksi, mutta sekin sitten lohtua antavaa. Esitin toiveen, että jos muistaisivat, että pidän kappaleesta Spirit in the sky. Alkuperäisen esittäjän laulamana. Rento ja jammaava biisi.
Lämmöllä kaikille Tottis
Heippa! Kia,miten voit?
Olen tottis samaa mieltä sun kanssa. Itse kun on kokenut/tajunnut tämän elämän rajallisuuden niin välillä todella ärsyttää muut ihmiset ketkä ajattelevat vain itseään tai valittavat pienistä asioista. Itsellä se asia saa olla aika hemmetinmoisen suuri että käyttäisi energiaa valittamiseen. Enpä edes muista milloin totta puhuen olisin valittanut jostain asiasta. Lapsetkin ja itsekin olin flunssassa ja sain sympatiaa osakseni ihmisiltä kun mentiin huonoilla yöunilla. Mutta voi, ei se mua haitannut. Aamuyöstä valvoessani nuhaisen lapseni kanssa mietin että olenpa onnekas. Tässä sitä valvotaan flunssan kourissa mikä menee ohitse. Huomenna on uusi päivä. Lääkärikäyntini jälkeen oloni on ollut huojentunut, pystyy taas hengittää vapaammin. Tosin kyllä se syöpäpeikko tossa olalla välillä pelottelee,mutta nyt se on ollut aika hiljaa ja antanut minun nauttia elämästä.
Tässä istun ja kuuntelen lasten nukkumistuhinaa. Ihana tuhina. Voi kunpa voisi olla joskus yhtä huoletonna kuin lapset. Ja niin täynnä iloa ja intoa.
Tälläisiä ajatuksia tänään. Kovasti voimaa jokaiselle palstalaiselle.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Lämmin sää on hellinyt meitä vieläkin. Viime viikon kohokohta oli suolistosyöpäläisten vertaistapaaminen. Ensin siellä oli tuolijoogaa, kaikki pystyivät rajoitteineen osallistumaan siihen. Sitten keskustelimme avoimesti ryhmässä. Itse olin viimemmäksi sairastanut. Moni valitti aamujensa vaikeutta, vaikea herätä uuteen päivään ja olla aktiivinen. Ohjaaja kertoi, että kun suolta on pätkäisty pois, toisilla reilustikkin, se vaikuttaa myös serotoniinin erittymiseen. Suolisto on meidän toiset aivot. Eli masennuksen syy voi löytyä myös tuota kautta. Itsellä aamut ja muutenkin olo helpottunut lääkityksen avulla. Totesin taas kerran olevani tällä hetkellä hyväosainen. Eräs minua nuorempi naisihminen oli jo aikaisemmin menettänyt liikuntakykynsä, pyörätuolissa nyt ja on sairastanut suolistosyövän, vielä toipumisvaiheessa. Avanteen kanssa eläminen ei hänen tilanteessaan helppo juttu. Sainpahan taas sieltä monta hyvää vinkkiä syöpäasioihin ja monta uutta tuttavuutta. Ja saan käydä puolitoista kuukautta töissä, jos ei tule takapakkia. Jaksamista alkavan viikon haasteisiin: kipuihin, alakuloihin, pelkoihin….ehkä pieniin hyviin hetkiinkin! Lämmöllä kuutamo
hei vaan kaikille,
ke-to välisenä yönä Kotisairaala tuli luokseni keskellä yötä. keskiviikkonahan mulla oli labrat ja tulokset niin huonot että siksi tämä yöllinen herätys.
mulla on verenmyrkytys. eli ärhäkkää bakteeria vastaan täällä taistellaan.
kirjoitan tätä siis osastolta käsin.
rajuinta on se, että lääkärin mukaan en välttämättä selviä tästä, niin kauheaa kuin tämä onkin. ensin menin shokkiin ja itkin, sitten olin vihainen (oliko sen lääkärin pakko kertoa totuus!) ja nyt olen epätavallisen rauhallinen. tyyliin olkoot sitten niin, ihan sama minulle.
puhuttu on jo jatkohoitopaikasta. ehdotin tietysti kotia ja Kotisairaalan hoitoa.
bakteerin sain stentistä, mikä poistettiinkin jo, kuten dreenikin. en ole jaksanut edes kysyä miksi dreenikin poistettiin.
on hyvinkin mahdollista että lähtö tästä tulee, muttei vieläkään mennä asioiden edelle, eihän.
kipuja ei ole. kehon kuivumistilan takia sain nesteytystä niin paljon että ”lihoin” parissa päivässä 10 kiloa. tukala olo, todellakin.en valitettavasti jaksa kirjoittaa mitään. olen ihan varma siitä, että tämä EI ole viimeinen viestini tänne. pah semmoiselle!
Ikävä jää Kia, jos en näe sinua täällä Toivottavasti viestini tavoittaa sinut. Iso voimahalaus nyt ja tästä eteenpäin Kialle Tottikselta ♀️
Kiitos Kiia kaikesta, mitä olet tuonut tälle palstalle! Minä olen melko uusi täällä, mutta sain ja toivon totisesti saavani jatkossakin Sinulta niin elämänmakuisia viestejä. Toivotaan, että aikaa on vielä paljon. Tuli kovin haikea olo. Aivan kuin olisit lähiomainen. Miksi ne lääkärit tokaisee asioita noin tökerösti!!!! Enkelit pitäkööt nyt Sinusta hyvää huolta ja jospa saisit ainakin rauhallisen mielen. Halauksin….kuutamo
Voi Kia
Surullisin mielin luin viestisi. Kiitos sinulle monista rohkaisevista ja positiivisista viesteistä, joita olet kirjoittanut. Olen saanut viesteistäsi niin paljon lohtua.
Voimia sinulle .Halauksin, sinua lämmöllä ajatellen, Ronja
ps. täältä olen perässä tulossa. Uskon että nähdään sitten jossain toisessa ulottuuudessa.
Kia kallis,
kiitos että jaksat meille kertoa. Sinusta on tullut niin uskomattoman monen rakas ja läheinen ystävä täällä palstalla. Olen kiitollinen sinusta ja sinun kaikista viesteistäsi, joissa on ihmeellistä viisautta, valoa ja voimaa. Sinua ajattelee ja kannattelee harvinaisen moni!Voi Kia! Toivottavasti vielä tulet tänne palstalle! Olin jo huolissani sinusta kun sua ei ole täällä ”näkynyt” muutamaan päivään. Olet ollut kovasti mielessäni. Toivon niin sydämestäni että nujerrat sen bakteerin ja pääset vielä kotiin.
Olet ollut minulle suuri tuki ja turva. Olet kirjoittanut niin viisaasti monista asioista. Ja todella auttanut minua. Kiitos ihana Kia! Toivottavasti vielä saamme lukea tekstejäsi täällä.
Rakkaudella PauliinaHei Kia,
Oot huipputyyppi. Ja mä uskon, että kunnon lääkkeet kukistaa sun verenmyrkytyksen ja sä pääset lukemaan mitä me kaikki susta ja sun meille antamasta elämänmakuisesta viisaudesta ja tarinoista ja lohdutuksesta ajatellaan: me ollaan niistä kiitollisia ja toivotaan että mahdollisimman nopeasti tokenet.
Laita viestiä kun taas jaksat!
-Valonen
nopea hei,
teidän ihanat sanat ovat tarpeen ja olen valtavan kiitollinen niistä/teistä.
lyhyt tiedote: pääsin tänään kotiin sairaalasta mutta bakteria ei vielä suinkaan olla nujerretu. Kotisairaala tulee antamaan tiputuksen 3-4krt/vuorokausi sunnuntai-iltaan saakka. maanantaista alkaen antibiootit jatkuvat tablettiuodossa viikon.
viimeistään sitten verikokeet. ei voi vielä tietää siis mitään.
olo on kurja myös fyysisesti. ei kippuja eikä sitä etovaa yrjöoloa mutta kehon kuivumistilan takia minuun pumpattiin niin paljon jo pelkkää nestettä että sain painoa lisää 10 kg.
olo siis valtavan raskas ja tukala. jalat niin turvoksissa kuin olla ja voi.katsotaan nyt miten jaksan kirjoitella tänne, eli älkää heti huolestuko jos minusta ei välillä kuulu mitään.
rakkautta kaikille, Kia
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.