Hei,

Mukava kuulla että ekan hoidon jälkeen olet Fairy voinut melko hyvin!

Minäkin olen kertonut asiasta vain ihan lähimmille ystäville ja työkavereille. En myöskään jaksa toisten ”kauhisteluita” tai sääliä / voivottelua. Paska mäihä ja sillä siisti! Jokainen tosin tekee päätökset itse miten toimii ja tärkeintä on minun mielestä tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Minä olen ajatellut ainakin toistaiseksi, että pysyttelen kaapissa asian kanssa!

Mä toivon, että mun eka tiputus olis ens viikolla, saa nähdä miten käy! Alussa ollut pelko ja ahdistus on poistunut lähes täysin ja nyt enää harmittaa lähinnä vain se että ei pääse liikkumaan entiseen tapaan. Niin ja saunaankin olis jo kiva päästä!

Mukavaa viikkoa kaikille Nautitaan hyvistä hetkistä ja sallitaan myös itsellemme jos välillä harmittaa!

Leijona

Moi kaikille kanssatarpojille!

Olen aina välillä pistäytynyt täällä ja vanhalla palstalla imemään voimaa kanssakulkijoilta.
Oma stoorini alkaa vuodesta 2013, jolloin ekasta joukkomammografiasta löytyi 2 cm duktaalinen gr. 2 hormoonipositiivinen syöpä. Olin silloin 49-vuotias.
Olin ”rajatapaus” hoitojen suunnittelussa, kun vartijaimusolmukkeesta ei löytynyt syöpää leikkauksessa.
Muistan aina sen, kun heräsin leikkaussalissa ja ensimmäiseksi tunnustelin, mitä on jäänyt jäljelle, eli osapoistolla selvisin ensimmäisestä jännityksestä.
Kaikki tuleva oli kovin hämmentävää, olinhan nyt itse potilas vakavan sairauden ääressä, uudessa tilanteessa, olen sairaanhoitaja ammatiltani.

Tuossa aiemmin moni on mietiskellyt, miten tieto luo enempi tuskaa, minulle se vaikutti niin, että lääkärien kanssa neuvottelussa valitsin agressiivisimmat mahdolliset jatkohoidot ”varmuudeksi”. Vaikka tiedän, että syövän kanssa kun ollaan tekemisissä ei ole mitään varmuutta. Sytostaattihoidot oli itselle ihan kamala kokemus, ei sairaalakokemus, vaan olotilat sen jälkeen. Ensin luulin, että en tarvitse kaikkia tarvittaessa-lääkkeitä, väärin meni, toisella kerralla vedin kaikki. Kortisoni tuntuu olevan ainoa todella sivuvaikutuksia estävä lääke, muut oli vähempitehoisia.. Sädehoito ei ole kovin kuormittavaa koko kropalle, vaikka sekin on inhottavaa. Mutta sen kaikki kun selvittää, voi alkaa elää, ei välttämättä kuten ennen, vaan uutena ihmisenä.

Akuutti sairastuminen on pahin vaihe ja kaikki epävarmuus tulevasta, ihanaa nähdä täällä miten ihmiset on selviytynyt paskassa tilanteessa. Itellä on letrotsoli 4. vuosi meneillään ja vuosikontrolli tuloillaan, paljon on niveloireita ollut lääkityksen myötä ja koko muija on ihan tönkkö verrattuna entiseen, otan Buranat, jos tarvii selviytyä jostain pitkäkestoisesta suorituksesta, kävin juuri labroissa, niin afos aina koholla, ainainen epävarmuus on astunut elämään juurikin sinä vuonna, kun kropassa on syöpä.

Olen itse ammentanut voimaa epävarmuudessa elämiseen luonnosta, parhaimmista ystävistä, ja mun 6 koirasta <3
Tsemppiä kaikille ihanille toivotan

Hei,

Harmillisen hiljaista tällä palstalla on ollut viime aikoina… Näyttää vähitellen siltä, että haavaongelmat alkaa olla takanapäin ja muutoinkin leikkauksesta toipuminen on mennyt suunnitellusti.

Ensimmäisen hoidon sain alkuviikosta ja kaikki on mennyt senkin puolesta hyvin. Kortisonit eivät ole valvottaneet ja huonoa oloa ei ole toistaiseksi näkynyt… Eilen ja tänään on ollut hieman uupunut olo mutta mitään tolkutonta väsymystä en ole kokenut. Suu on tosin tuntunut vähän ”puutuneelta” ja ihon pinta on paikoin hivenen arka (johtunee accofil piikistä). Uskallankohan jo ajatella, että selvisin ensimmäisestä hoidosta helpolla? Miten muilla toipuminen hoidoista on mennyt?

Leijona

Hei Leijonsa ja Bluestonttu!
Tosiaankin täällä itseltäni ollut hiljaiseloa monien vaiheiden jälkeen. En nyt muista oliko puhetta, mutta jouduin lisäselvittelyihin vatsasta löytyneen varjostuman puitteissa ja se aiheutti pelkoa ym kovasti, otettiin näyte ja taas odoteltiin. Onneksi paljastui lopulta vaarattomaksi verisuonikasvaimeksi. (Pelkäsin tietysti syövän levinneisyyttä).

Minulla ehti olla jo toinenkin sytohoito, joka meni ihan hyvun, mutta lähes viikon kärsin todella pahoinvoinnista, eli hyvin pienellä ruokailulla menin ja melkein jo epätoivo ehti iskeä. Eli vaikea viikko oli, mutta niin siitäkin selvittiin ja pari väliviikkoa olleet tosi hyviä jaksamisen suhteen. Nyt tulevalla viikolla syto nro3 jos kaikki veriarvot mallillaan.

Hiukset irtosivat juuri ennen toka sytoa, niin ne oli pakko ajaa. Siitä lähtien huivit/myssyt ja peruukki tulleet tutuksi. Yllättävän koville otti, mutta hiljalleen tottunut. Hiukan mietityttää töihin paluu aikanaan juuri hiusasioissa, tuskin ehtivät kovin kasvaa.

Kuinka pitkiä sairaslomia teillä on? Minulla määritelty loka-marraskuulle saakka eli 7-8kk yht. Välillä aika tuntuu tosi pitkältä. Mietin jopa, josko sädehoidon aikaan kävisi jo töissä….oletteko tehneet töitä osittain tämän prosessin aikana kukaan? Tällaisia kevätmietteitä, itsekin pidin tosiaan hiljaiseloa, kun näytti ettei täällä kuulu mitään. Toivottavasti kaikki voivat hyvin ja kuullaan PIAN 🙂 -Fairy

Hei!

Mahtavaa kuulla Fairy, että vatsasta löytynyt varjostuma oli vaaraton, huh!

Minä olin leikkauksen jälkeen sairauslomalla 4 viikkoa, lääkäri sanoi että kirjoittaa lomaa 6 viikkoa mutta sain puhuttua itselleni vain 4 viikon loman ja vannoin, että jos en ole työkunnossa pyydän sairauslomaa lisää. Itselleni tuo 4 viikkoa riitti hyvin koska minulla on fyysisesti kevyt työ. Minulla siis operaationa oli koko rinnan poisto omaa ihoa säästäen ja uuden rinnan rakentaminen vatsasta (tram-leikkaus). Rinnassa olleen haavan kanssa oli ongelmia ja pariin otteeseen sitä jouduttiin korjaamaan kirurgin toimesta, tämä ei kuitenkaan haitannut töissä olemista. Nyt haava on onneksi kunnossa!

Minulla on vasta yksi tiputus takana, sain hoidon reilu viikko sitten maanantaina ja töistä olin pois tuon viikon. Nyt olen ollut töissä ja hyvin on mennyt! Tiputuksen jälkeen päivät 4-6 olivat vähän väsyneitä ja tuntui kuin olisi flunssa ollut tulossa mutta pientä puuhastelua ja ulkoilua harrastin myös noina päivinä. Tuo flunssainen olokin lienee oire Accofilistä. Huonoa oloa minulla ei ole ollut lainkaan mutta vatsan väänteitä, ikään kuin kramppeja oli parina päivänä. Olen joutunut myös syömään antibiootteja melkoisen kasan (7 viikkoa) tuon haavaongelman takia joten ei ihme jos suolisto on vähän kovilla!

Toinen hoito on reilun viikon kuluttua ja samalla ”kaavalla” olisi tarkoitus mennä, ellei nyt sitten jotain yllättävää ilmene. Toivon, että selviäisin taas tuolla 3 päivän potemisella. Mieliala on ollut hyvä ja pelkokin on poistunut ainakin toistaiseksi. Nyt jännitän milloin tuo tukka irtoaa… Kääk! Pari turbaania tilasin tänään netistä ja peruukki odottaa telineessä mutta eivät ne kyllä yhtään houkuta… Voi kumpa karvat kestäisivät päässä vielä ensi viikon!!!

Minulle on sopinut todella hyvin se, että olen ollut töissä mutta me kaikki olemme erilaisia ja reakoimme asioihin eritavoin. Haluankin siis korostaa, että jokaisen on kuunneltava itseään ja toimittava sen mukaan. Lisäksi paljon tämä sairauslomalla oleminen riippuu työstä mitä tekee!

Nautitaan auringosta jokainen omien voimien mukaan!

Leijona

Niin ja sairauslomaa on tuonne kesäkuun puoleen väliin mutta näillä voimlla ei kyllä tehdä kaupan töitä elli mulla on puoli vuotta lomaa ja otan kyllä lisää jos vaan mahdollista kun ei mitään järkee ole mennä sinne vajaakuntoisena !

Moi!

Tuliko sinulle Necu väsymys jo heti hoitojen alussa? Itse täällä kovasti mietin että onko koko ajan pidettävä mielessä ajatus siitä että jatkossa hoidot eivät suju yhtä helposti kuin ensimmäinen… Hoitoviikolla olin kyllä hieman uupunut ja hengästytti helpommin kuin yleensä mutta melko nopeasti nämäkin meni ohi!

Yritän elää ja toimia niin kuin ennenkin ja pidän itsestäni huolta syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Töissä olen käynyt nyt pyörällä, jolloin saan hyvän päivittäisen hyötyliikunnan, rankempi liikkuminen on kyllä ollut tauolla jo tovin ja leikkauksen jälkeen oli aika paljon rajoituksia liikkumisessa.

Onko sinulle Fairy tehty jo leikkaussuunnitelma? Tiedätkö jo mitä siis on luvassa? Minä en juurikaan osannut leikkausta jännittää pikemmin odotin sitä ”innolla” ja olin helpottunut kun leikkausaamu vihdoin koitti. Minun leikkaukseeni sisältyi myös enemmän riskejä kuin tavallisesti koska minulla on ollut muutama vuosi sitten laskimotukoksia päässä ja jo etukäteen tiedettiin että leikkaus tulee kestämään pitkään (lähes 10h).

Minusta tuntuu ajoittain samalta kuin Fairystä, ihan kuin tämä sairaus olisi jonkun muun kuin minun… Tänään jopa mietin, että miten muistan mennä ensi viikolla hoitoon ja siitä hetken kuluttua tajusin että olin unohtanut tyystin että verikokeissa pitää käydä tällä viikolla… No onneksi nyt on vasta tiistai ja verikokeisiin ehdin hyvin loppuviikosta!

Tukka tippui eilen… Ei toteutunut toiveeni siitä että karvat olisivat kestäneet päässä vielä tämän viikon… Nyt opetellaan uuteen ulkonäköön. Mikäli luvassa on lämmin kesä niin tuon peruukin kanssa tulee olemaan varmasti ikävää… Olisinpa niin rohkea, että uskaltaisin kulkea kaljuna.

Tuota reissaamista olen myös miettinyt… Lentokoneeseen en kyllä lähtisi koska siellä pöpöt leviää niin helposti mutta kotimaassa matkailu luulisi olevan ihan sallittua jos vointi sen sallii. En ole kyllä asiasta keskustellut hoitohenkilökunnan kanssa mutta jos saan käydä töissä niin miksi en voisi myös matkustaa…? Oletteko te muut saaneet jotain ohjeita mitä ei saisi tehdä?

Aurinkoisin terveisin

Leijona

Hei!
Onnea, Kirsikka, hoitojen päättymisen johdosta! Nopeasti se sädehoitorupeama sentään meni, ainakin minusta. Kerroit kärsiväsi nivelkivuista. Toivottavasti kipusi laantuisi. Kurjaa, jos kipu haittaa vointia nyt, kun saisi muuten jo vähän huokaista helpotuksesta.

Olen aloittanut työt. Helteiden ja rohkaisevien kommenttien johdosta kuljen nyt avopäin. Seurasin hiustenkasvua selfievalokuvien avulla. Minusta näytti pitkään, ettei edistymistä tapahtunut. Nyt kuitenkin, kun edellisestä lyhyelle sängelle ajosta on huomenna kolme kuukautta, on hiuksia jo sen verran, että huomaan selvän eron 3 kuukautta sitten otettuun kuvaan verrattuna.

Hienoa, Fairy, että sait rauhoittavia tuloksia varjostuman tutkimuksissa. Kyllä tässä itse kukin aika varpaillaan on. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää.

Kyselit, Fairy, miten pitkiä sairaslomia muilla on. Minulla oli töihinpaluu
6,5 kuukautta leikkauksesta. Minulla oli ensin leikkauksen jälkeen vajaa kolme viikkoa sairaslomaa ja sitten vajaa kaksi viikkoa töitä. Sitten oli saikkua sytostaatti- ja sädehoitojen ajan.

Mielestäni olisin kyennyt jonkinlaiseen työhön.Sairasloman aikana vointi oli melko hyvä. Ehkä käsien iho ei olisi kestänyt työssäkäyntiä. Vessassakäyntien tiheys olisi myös aiheuttanut hankaluuksia. Keskittymiskyvyssäkin oli puutteita. Lisäksi hoidossa- ja lääkärissäkäyntien ajaksi sijaisten haaliminen olisi ollut työlästä työnantajalle .

Leijona kysyi, ollanko me muut saatu ohjeita matkustamisen suhteen. En muista, että olisin isommin saanut ohjeistusta. Sen muistan, että jouduin perumaan lennon, joka olisi ollut liian pian leikkauksen jälkeen. Riskinä olisi ollut saada veritulppa.

Hyvää jatkoa sädehoitoon, necu ja sytostaattihoitoihin, Fairy ja Leijona!

Joku kirjoitti tuossa aiemmin siihen tapaan, että jatkaa elämää muuttuneena syövän jäljiltä. Mielenkiinnolla seuraan, että mitä muutoksia itsessäni ilmenee niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Bluestonttu

Hei Leijona!

Sytostaattien päättymisestä oli 1,5 kuukautta, kun aloin kulkea ilman peruukkia tai päähinettä. Hiukseni ajeltiin siiliksi viikkoa ennen toista doketakselitiputusta ja viikkoa ennen toista CEF-tiputusta. Sitten olen antanut tukan kasvaa. Välillä olen siistinyt liikoja karvoja niskasta ja korvien seudusta.

Kaikki hiukseni eivät lähteneet hoitojen aikana. Hiukset vain harvenivat paikoitellen ja joistakin kohdista lähtivät lähes kokonaan.

Hiukset kasvoivat aluksi tosi hitaasti. Ainakin niin minusta tuntui. Nyt luullakseni pituutta kertyy nopeammin. Aika harvaa tukkani tuntuu olevan. Näyttäisi, että harmaata on joukossa aiempaa enemmän. Hiuksista osa on tosi pehmeää ja osa tuntuu kovemmalta.

Luullakseni en herätä ylettömän paljon huomiota katukuvassa hiusteni lyhyydellä. Nykyään on niin monenlaista kampausta naisilla. Tuttujen on kyllä vaikea tunnistaa minut näin lyhythiuksisena.

Bluestonttu

Heippa!

Täällä syto nro. 2 ”nautittu” ja hyvin sujui! Minulla aika kuluu hyvin kun käyn töissä ja saikkuviikolla teen jotain työjuttuja voimien mukaan kotosalla. En myöskään ole juurikaan kaventanut elämääni millään osa-alueella, tokikaan en mene mihinkään esim. kylään jos tiedän että siellä ollaan sairaana. Käsiä pesen ahkerasti mutta muuten en ole asian kanssa ainakaan vielä stressannut.

Minun kasvain on eikun oli Eihän sitä enää ole! 100% hormonipositiivinen kumpaankin hormoniin joten hormonihoidot on luvassa. Harmillista taitaa olla, että tuon tukostaipumuksen vuoksi en voi käyttää Tamofenia mitä yleensä käytetään premenopausaalisilla naisilla. En ole tätä vielä juurikaan ajatellut vaan yritän ottaa yhden askeleen kerrallaan mutta kuitenkin niin, että valmistaudun ja otan asioista ennakkoon selvää. Tämä on sopinut minulle hyvin! En ole juurikaan enää edes harmitellut sairauttani tai vellonut sen syövereissä vaikka niitäkin päiviä on vielä varmasti luvassa… Uskon ja ennenkaikkea toivon, että tämä tauti on parannettavissa ja tämä koko huono vuosi on vain yksi usean hyvän vuoden seassa! Toki tähän omaan ajatukseeni vaikuttaa paljon se, että olen voinut hyvin ja selvinnyt omasta mielestä tästä alkumatkasta ns. ”pintanaarmuilla” vaikka kaikki ei ole mennytkään ihan putkeen ja takapakkejakin on tullut.

Olen tottunut käymään kuntosalilla ja jumpissa mutta nyt tuon peruukin kanssa se ei tosiaankaan innosta. Mitään ratkaisua en ole asiaan vielä keksinyt… Onko kenelläkään tähän mitään ideaa? Pipot ja huivit ovat ihan yhtä huonoja ratkaisuja koska ne kyllä paljastaisivat sairauden… Ehkäpä täytyy hankkia painoja kotiin niin voi urheilla kaljuna

Mukavaa viikkoa ja toivotaan että Fairy saat hoidon tällä viikolla! Sitten olet jo puolivälissä! Minä iloitsin tänään, että enää 4 hoitoa jäljellä. Nopeasti nämä taitaa mennä vaikka jossain hetkessä ajattelin että hoidot kestävät pienen ikuisuuden!

Palataan!

Leijona