Esillä 20 viestiä, 341 - 360 (kaikkiaan 939)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #64363
    Fairy
    Participant

    Hei Leijona,
    Mahtavaa kun sinulla syto2 ohi, joka kerran yks vähemmän. Itse täällä kolmatta edelleen odottelen, uusi mahdollisuus ensi viikolla. Jos maksa-arvot eivät suostu laskuun, niin sitten pohditaan uutta suunnitelmaa lekurin mukaan.

    Voi kun olisi kiva itsekin olla töissä. Open hommat estävät, isot oppilasmäärät mahd infektioineen eivät tuoneet lääkäriltä työlupaa :/ nyt on siksi pitänyt pohtia muuta puuhaa!

    Mulla Leijona myös tukosriski estää luultavasti tamofenin, saapa nähdä aikanaan mitä hormonivalmistetta sitten saamme! Minäkin olen aina liikkunut paljon ja nytkin hoitojen aikana melko normisti myös liikuntaa harrastanut. ”Kotikuntosali” on ollut mun juttu näin hiuksettomana ja voi tehdä millon vaan, olon mukaan. (On kahvakuulasa ja vastuskuminauhoja plus painoja ennestään). Hyvin kevyesti olen tehnyt, kun lääkäri varoitteli rehkimästä! Toisaalta juuri eilen luin, että myös hyvä lihaskunto (ja sen harjoittaminen) parantaa ennusteita syöpäpotilailla. Oman voinnin mukaan siis edeten.

    Hyviä vointeja sinne, kuten myös muillekin. -Fairy

    #64365
    Leijona
    Participant

    Moi Fairy ja muut!

    Harmillista, että maksa temppuilee ja hoitoa ei päästä toteuttamaan suunnitellusti. Toisaalta näille ei mitään voi ja parempi se on niin, että hoitoa ei anneta jos keho ei sitä kestä.

    Itselläni olivat kaikki veriarvot hyvät ennen toista tiputusta ja toivon, että sama linja jatkuisi läpi hoitojen. Eilen ja tänään on ollut kyllä väsymystä ilmassa, päiväunet ovat ihania! Makuaisti on myös kaikonnut ja mikään ei oikein maistu miltään!

    Tuota kotikuntosalia olen myös itse miettinyt. Pieniä painoja löytyy ja niillä olenkin jumppaillut, harkinnassa olisi nyt käydä ostamassa tanko ja vähän painoja niin saisi tehtyä jo hyvän treenin kotona! Olen myös lueskellut paljon liikunnan suotuisista vaikutuksista rintasyövän hoidossa / uusiutumisessa. Liikaa ei pidä tosin rehkiä mutta ei kai tässä nyt ihan sängynpohjallekaan kannata jäädä! Järki päässä ja omaa kehoa kunnellen.

    Tuntuu kyllä jopa jotenkin kornilta, että hiusten puuttuminen rajoittaa tätä elämää tällä hetkellä eniten…

    Oletko Fairy muuten katsonut / perehtynyt ruoka-aineisiin mitkä vaikuttavat maksan toimintaan ja puhdistumiseen? Voisikohan sieltä löytyä jotain apua?

    Leijona

    #64448
    necu
    Participant

    Hei pitkästä aikaa Leijona ja muut minulla oli heti todella huono olo kun sytöt alkoi. Mutta nyt tänään on viimeinen sädetys ja lääkäri sen jälkeen alkaa varmaan hormonihoito ja katotaan jatkaako sairauslomaa minulla on17 päivään asti mutta en koe vielä että olisin työkykyinen olen sellainen itkuherkkä ollut nyt pariviikkoa ja kävin lääkärillä etä on hoitoväsymys iskenyt. Olen asiakaspalvelussa että sellaisestakin lähtee itku kun joku kysyy että miten voit. Säteet olen kestänyt hyvin.15 kertaa.13 päivä on aika varattu yleispsykiatrinpuolelle tämän mielialan vaihtelun vuoksi. Onko teillä tallaisia kokemuksia =(

    #64474
    Leijona
    Participant

    Moi!

    Nyt jotenkin jurppii ja lujaa! Maanantaina hoito 3/6 mutta ei houkuttele yhtään!!! Ei kyllä pitäisi valittaa, tähän asti hoidot sujuneet odotuksia paremmin ja vain parilla ankealla päivällä olen selvinnyt. Nyt vaan ei yhtään huvita!

    Fairy mikä sun tilanne? Onko maksa-arvot normalisoituneet?

    Oletteko muuten ajelleet hiuksia hoitojen välissä? Mulla kasvaa vaaleaa uutta hiusta jonkin verran ja nyt mietin annanko olla vai ajelenko pois…

    Mukavaa viikonloppua!

    Leijona

    #64475
    Myy79
    Participant

    Hei Necu!

    Kyllä mulla on kokemusta tuosta voimakkaasta mielialan vaihtelusta ja itse sain myös lähetteen yleissairaalapsykiatrian puolella. Sain masennuslääkityksen ja itse asiassa olen nyt aloittanut kuntoutuspsykoterapian. Syöpä aktivoi mielessä vanhoja käsittelemättömiä asioita, joiden käsittelyyn tarvitsen ammattiapua. Voi hyvin olla, että sinä et tarvitse terapiaa vaan ehkä jotain lyhyempää keskusteluapua.

    Onhan sairastuminen rankka kokemus, joka vie henkisiä ja fyysisiä voimavaroja ja jokainen syöpäpotilas on oma tarinansa. Syöpäsäätiön neuvontapuhelimessa hoitaja sanoi, että kyllä yleensä jokainen syöpäpotilas ainakin käväisee masennuksessa. Joku on siinä pidempään kuin toinen. Apua kannattaa itselleen hakea. Itse olen hyötynyt kirjoittamisesta hoitojen aikana. Se helpotti sisäistä kaaosta kun sai purettua ajatuksia ja tunteitaan paperille. Lisäksi puhuminen vertaistukiryhmässä ja vertaistukihenkilön kanssa on ollut suureksi avuksi. Usko pois, kyllä se olo siitä vielä helpottaa ajan kanssa! Se ottaa vain oman aikansa. Ihminen on ihminen , eikä kone.

    #64503
    Leijona
    Participant

    Hei taas!

    Nyt uskallan jo sanoa 3/6 ohi, eilen ja toissapäivänä oli kyllä kerrassaan ankeaa ja totaalisen väsynyt olo. Nyt jo selvästi parempi ja huomenna varmasti jäljellä enää muisto… Väsymys vetää mielen kyllä matalaksi ja nukkuminenkaan ei juuri väsymykseen auta, taitaa olla vain aika mikä parantaa!

    No nyt seuraavat 2 viikkoa sitä lähes normaalia ja tavallista elämää, kyllä sitä vaan niin nauttii arjen pienistä askareista. Olisinpa osannut tämän jo ”entisessä elämässä”

    Nyt kaipailisin vinkkejä / kokemuksia CEF hoidosta! Onko sivuvaikutukset olleet erilaiset kuin dosetakselista? Pahoinvointia ainakin mun onkologi hoitaa jo ennakkoon kovemmin ottein mut mitä muuta luvassa…?

    Viikonloppuja!

    Leijona

    #64505
    Fairy
    Participant

    Hei kaikki,
    Tämän hoitopolun tauko sytoissa venyikin sitten ihan kunnolla, kun maksa-arvot alkoivat temppuilla. Vajaa 4viikkoa viivästyi!!!! Aivan karseaa aikaa juista labroissa muutaman päivän välein ja odottaa ”lupaa” hoidolle. Huh! Nyt syto nro3 kuitenkin saatu ja hiljalleen siitä selvittykin. Annosta pienennettiin ja jännityksellä nyt parin viikon päästä sitten katsotaan huiteleeko labrat miten sattuu taas.
    Henkisesti odottelu ja hoitopolun jumittuminen otti koville, onneksi polilta soiteltiin ja oli keskusteluapuakin.
    Kaikista rankinta oli olla koko ajan ikäänkuin hälytysvalmiudessa hoitoa varten.
    Nyt taas hyvillä mielin eteenpäin. Jos veriarvot eivät asetu, niin voi olla että sytopolku jää lyhyemmäksi.
    Miten teillä muilla, pyöriikö ajatukset jo tulevissa, esm.kontrolleissa jne.
    Mulle tulee vielä hormonihoidot ja veriarvojen heittelyn suhteen on jotenkin alkanut pyöriä mielessä, kuinka keho ja mieli kestää lääkepyörityksen. Kuinka usein ootte tavanneet lääkäriä hoitopolun aikana. Mulla kuukauden päästä tapaaminen, hoitovasteen seuranta.
    Lämpöisiä päiviä kaikille!
    -Fairy

    #64506
    Leijona
    Participant

    Moi Fairy ja muut!

    Onpa kurjaa että maksa temppuili noin pitkään mutta hyvä, että hoito on vihdoin annettu. Mulla sytojen aloitus viivästyi noin 2 viikolla kun leikkaushaavan kanssa oli ongelmia ja täytyy sanoa että kurjalta tuntui. Voin vain kuvitella että on todella stressaavaa olla ”hälytysvalmiudessa” koko ajan!

    Eilinen meni puuhastellessa ja nauttiessa energisestä olosta, ihanaa! Kovasti kyllä mietin ja ihmettelen miten se olo kohentuukin yhdessä yössä… Minulle ehdottomasti hankalin päivä on 5. päivä tiputuksesta sitä on kuin ”haudan partaalla” ja sitten kun koittaa päivä numero 6. niin olo on kuin milläkin super naisella, heh!

    Mä olen tavannut onkologin vasta yhden kerran, ennen hoitoja. Ensi viikolla olisi sitten käynti, ns. puolivälin piipahdus ja sitten seuraava ilmeisesti kun sytot on takana. Jokaisen hoitokerran jälkeen lääkäri on kuitenkin katsonut mun paperit ja määrännyt Accofilin tarpeen mukaan joten sellainen tunne minulla on, että jos olisi tarve niin lääkäri olisi saatavilla.

    Minä en ole vielä hirveästi pohtinut tulevia hoitoja, toki olen ottanut asioista selvää ja tietyllä tapaa valmistautunut niihin. Yritän olla aina ns. pari askelta edellä tässä touhussa mutta en kuitenkaan liikaa. Etappi kerrallaan yritän edetä!

    Vuosikontrollit tulevat varmasti olemaan vaikeita ja pelottavia. Täytynee niihinkin rakentaa jokin selviytymisstrategia jospa ne siten kestäisi!

    Rintasyöpäyhdistyksen facebook sivuilla oli muuten hyvät luennot, kannattaa käydä katsomassa!

    Aurinkoista päivää!

    Leijona

    #64516
    Kirsikka
    Participant

    Hei kaikki, palaan vielä tänne. Oma polku on jo hoitojen kanssa ohi…..perjantaina tuli 4 vkoa vikasta säteestä. Iho meni huonompaan kuntoon vasta niiden jälkeen. Mutta ei niin kamalaa mitä olisi voinut olla. Kainalo oli arka ja nänni ja rinta. Nahat lähti. Olin tosi iloinen että sain olla kotona. Heti hoidosta kotiin ja tuuletus ilman paitaa. Auttoi kovasti. Pahin kesti varmaan sen pari viikkoa hoitojen jälkeen. Rasvailin ahkerasti. Kainaloon ei voinut Xylidermia laittaa koska otti kiinni käteen mutta kookosöljy.

    Pienellä sängellä aloin liikkua ulkona toissa viikolla? Eikä kukaan edes tuijottanut. Sitten iski ruusu naamaan ja taas lierihattu päähän 🙁 Se ja herpes kai yleistä noitten jälkeen. Ankara väsy iski säteiden jälkeen.
    Olin vkonloppuna yhdistyksen leirillä muiden rintasyöpäihmisten kanssa. Koin kyllä että ehkä liian pian? Muut olivat jo pidemmällä tässä polussa. Asia vielä niin akuutti että se, kun kuulee että toiset vielä vuoden ja vuosien jälkeen ovat itkuherkässä vaiheessa – vähän ahdisti. En pystynyt avautumaan samalla tavalla. Lähinnä tarkkailin. Mutta hieno juttu nuo kohtaamiset ja leirit.

    Sain saikulle jatkoa ja menen vasta syyskuun alussa. Jäin silloin viime lokakuussa pois töistä. En olisi jaksanut. Kuvittelee olevansa ihan ok mutta huomaa ettei pää ole ihan mukana, riippuu varmaan työstä? Lomamatka varattu 4.8 ja sen jälkeen 12 päivää vielä poissa työelämästä ihan lomapäivillä. Saikku 15.8 asti.

    Yritän kokopäivää niin siksi haluan levätä kunnolla ennen. Ei ihan vaativa tietokantatyöskentely onnistu näillä aivoilla. Tai toinen vaihtoehto on 200 kiloisten lähetysten siirto. Nyt annan aikaa itselleni.

    Jospa tämä otsan ruusu paranisi ja taas ilman hattua äkkiä? Juuri kun totuin olemaan ilman……iski tuo.

    Koen huonoa omaatuntoa kun olen sortunut välillä tupakoimaan. Vaikka leirillä huomasin että jotkut polttavat ihan joka pv pelkäämättä. Itselläni se on tuuripolttamista. Jos masentaa tai juhlituttaa. Tai juominen. Yleensä en juo mutta sitten kun juon, voin juoda sen pullon viiniä illassa mutta se on se max yksi pv/vko.

    Hiukset nyt hiirenharmaa sänki ja tekisi mieli kohta värjätä tms. Kaveri jolla oli viime vuonna tämä sairaus, värjää kaikilla sateenkaaren väreillä. Vähän itseä hirvittää kemikaalit.

    #64631
    Leijona
    Participant

    Moi Fairy ja muut!

    Takana 4/6 jeeee! Enää 2 jäljellä! Nyt sitten odotan mitä oireita uusi koktail tuo tullessaan…

    Miten Fairy olet jaksellut? Onko maksa-arvot olleet edelleen koholla? Olisi mukava kuulla kuulumisiasi, taidetaan olla tiputusten kanssa aika samoissa aikatauluissa.

    Nyt toivon että selviän tästä uudesta myrkystä yhtä lievin oirein kuin dosetakselista!

    Leijona

    #64677
    Fairy
    Participant

    Moi Leijona ja muutkin,

    Melko samoissa Leijona mennään, mulla syto nro4 huomenna! Jännityksellä viel odotan, vaihtuuko dosetakseli jo nyt cef -hoitoon. (Labrat ratkaisee, kun niissä ollyt noita maksa-arvojen nousuja). Miten sujunut nyt uuden myrkyn kanssa, oliko ennakko pahoinvointilääkitystä tms?

    Täällä on jaksettu tosi hyvin, ihneellistä kyllä, hiuksetkin alkaneet kasvaa takas tässä välissä….tosin epäilen, että uudet myrkyt vie ne mennessään taas :/

    Miten teillä muilla, onko kellään hiukset kasvaneet jo lopullisesti takaspäin hoitojen aikana?

    Tsemppiä ja hyvää vointia Leijona sulle, pistäydyhän kertomassa kuulumisia.
    -Fairy

    #64678
    Leijona
    Participant

    Huomenta!

    Mulla on ollut kyllä hyvät lääkkeet pahoinvointiin, yhtään en ole siis vaivasta kärsinyt (ainakaan vielä). Mulla on ollu käytössä Emend ja Ondansetron sekä kortisonia. Tarvittaessa vielä Primperan mut sitä en oo käyttänyt. Ennen hoitoa sain myös jotain suoraan suoneen niin kuin edellisilläkin kerroilla ja tuo ensimmäinen Emend otettiin myös jo ennen hoitoa.

    Väsymys tuli kyllä tästä heti ja on kestänyt koko viikon. Lisäksi voimakkaat hikipuuskat ja vilunväreet on nyt mukana useita kertoja päivässä ja yössä… Aika vähällä kuitenkin olen taas tainnut selvitä, nyt alkaa jo tympiä pötköttely joten toivotaan et väsy alkaa vähitellen väistymään.

    Mulla kasvaa myös hiukset ja kovasti olen myös samaa miettinyt että lähtevätkö vielä pois uusien myrkkyjen mukana… Jää nähtäväksi…

    Toivottavasti Fairy sun hoito sujuu hyvin ja pääset taas hommassa eteenpäin!

    Leijona

    #64718
    Anmato
    Participant

    Hei kaikki, täällä 53 vuotias viiden tytön äiti . Seulonta mammografiasta pyydettiin lisätutkimuksiin. Uudet mammografia kuvat, ultraus ja neljä paksuneulanäytettä otettiin 21.6 ja 28.6 lääkäri soitti ja ilmoitti etää pahanlaatuinen syöpä .Tänään olin rintojen mangneettikuvauksessa ja ensimmäinen lääkäriaika 16.7. Kamalaa tämä odottaminen!!! onko teille tehty tuo mangneettikuvaus ennen eka lääkärikäyntiä? Kai tuolloin 16.7 saan jo tietää mitä hoitoja edessä ja missä jarjestyksessä?

    #64807
    viilis
    Participant

    Moi,
    uusi potilas täälläkin, 42v. Pirkanmaalta. Hyvä mieli tulee, kun lukee teidän vahvojen naisten kirjoituksia ja kokemuksia. Ehkä tästä on mahdollista selvitä.

    Oma tautini odottaa vielä hoitojen aloittamista. Solumyrkyillä aloitetaan ja leikkaus myöhemmin jos jää leikattavaa. Lääkärien kanssa oon toistaiseksi puhunut vain puhelimitse, tänään 6min. puhelu jatkosuunnitelmineen. Käy se kai näinkin, voi nauttia vielä hetken auringosta ja sinitaivaasta mökillä, ennenkuin koettelemukset oikeasti alkavat.

    Aurinkoa arkeenne!

    #64817
    Fairy
    Participant

    Hei Anmato ja Viilis, (sekä muutkin)
    Ensin kovasti tsemppihalauksia molemmille hoitopolkuun tämän asian äärellä! Anmato, joko sait hoitopolkuun selkeyttä lääkäritapaamisella? Itselläni oli magneettikuvaus ennen lääkäritapaamista – saatiin tilanteesta selkeä kuva. Alussa kaikki tuntui sekavalta, mutta hoitisuunnitelmien selkiytyessä mieli selkeni kovasti.

    Viilis, sama järjestys minulla: ensin sytohoidot ja leikkaus sitten (olen ymmärtänyt, että aina leikattaisiin vaikka olisikin ns kuollutta solukkoa enää)…hoitovastetta seurataan magneettikuvin ainakin itselläni, mikö ollutkin hyvä, tietää missä mennään ja hoidon teho on konkreetti.

    Leijona, miten neljäs hoito sujui- oliko cef kovin paha rasti? Minulla se odottaa reilun viikon sisällä- tulevalla viikolla lääkärin tapaaminen ja saan kuulla onko 6 vai 8 sytohoitoa päämääränä….

    Aurinkotsempit kaikille!
    -Fairy

    #64818
    Leijona
    Participant

    Moi Kaikille!

    Harmillista, että Viilis ja Anmato olette joutuneet tälle tielle, tästä kyllä selviää! Naarmuja ja kolhuja matkan varrella tulee mutta ne unohtuu äkkiä. Aika myös menee kuin siivillä vaikka odottaminen onkin välillä raastavaa ja hoitoputken alussa tuntui että tämä vie ikuisuuden. Itse olen pyrkinyt elämään niin kuin ennenkin ja tekemään ihan samoja asioita kuin ennen sairautta!

    Fairy CEF meni odotettua paremmin, mulla ei ollut ollenkaan huonoa oloa ja ruoka on maistunut (liiankin hyvin) Väsymystä kyllä tuli ja huntturainen olo päähän. Oireet kesti pidempään kuin ekoista myrkyistä mutta oli muuten lievemmät. Pari viikkoa mennyt jo taas ihan normaalisti! Ensi viikolla sitten myrkkyä suoneen ja sen jälkeen enään 1 hoito, jee!

    Aurinkoista viikonloppua!

    Leijona

    #64819
    Anmato
    Participant

    Hei kaikki!

    Kiitos paljon tsemppauksista! Alussa oli kyllä mieli kovin sekava mutta olen näitä teidän keskusteluja paljon lukenut ja saanut mieleni rauhoittumaan. Välillä ajatukset käy villiä laukkaa mutta sitten ajattelen että varmasti olen hyvissä käsissä, suomessa kuitenkin huippu hoitoa saa.

    Ensimmäinen lääkärikäynti oli 16.7 ja lääkäri kertoi että mangneettikuvissa löytyi 4×3,5cm kokoisella alueella hajanaista tuumorimuutosta mutta imusolmukkeet visualisoituvat normaaleina. Rinta kuulemma kohtalaisen kokoinen ( C-kuppi) ja lääkärin sitä tutkiessa oli sitä mieltä että pystyy tekemään säästävän leikkauksen. Olin luullut että koko rinnan poisto varmempi mutta lääkäri sanoi ettei koko poisto takaa parempaa hoitotulosta. Riski osapoistossa on jos ei saada tervettä kudosta kasvaimen ympäriltä joka paikasta tarpeeksi niin tulee uusi leikkaus.

    Omakannassa näin että minulla oli ilmeisesti näytepaloista saatu invasiivinen ductaalinen carcinoma gradus II, jossa hormonireseptorit positiiviset, proliferaatio 5 %. Lääkäriltä näistä kysyin mitä tarkoittaa niin vastasi että ei vielä niistä mitään viitsi puhua kun voivat vielä muuttua kun patologi tutkinut leikatun kasvaimen.

    Leikkaus päivä on 25.7 osapoistolla ja koska leikkaus tulee olemaan laaja ,tekee toinen kirurgi symmetrisoivan toimenpiteen terveeseen rintaan samalla leikkaustekniikalla samanaikaisesti. Menen jo 24.7 sairaalaan ja minulle pistetään isotoopi ainetta rintaan lähelle kasvainta ja parin tunnin odottelun (tässä välissä käyn verikokeissa ja sydänfilmissä)tehdään gammakuvaus. Ymmärsin että siinä merkataan variaimusolmukkeet.

    Jatkohoidoista lääkäri sanoi että osapoistossa tulee aina varmasti sädehoito, monestiko niin ei vielä tiedä eikä mahdollisista muista hoidoista, selvinnee leikkauksen jälkeen kun tiedetään mitä sieltä löytyy.

    Tsemppiä ja hyvää vointia kaikille!

    #64820
    viilis
    Participant

    Mulla pitäisi ensimmäiset sytot aloittaa jo ensi vkolla, vaikka en ole vielä edes tavannutkaan lääkäriä sitten kesäkuun alun ekan käynnin jälkeen. Mutta hoituuhan se homma näin puhelimitsekin . Omakantaan eksyin tavaamaan tekstejä ja tiedä sitten oliko hyvä ratkaisu. Tietämättömyys olisi toisinaan autuasta.
    Jouluun mennessä nämä myrkytysoperaatiot pitäisi olla ohi. Aikakapselilla saisko kyydin sinne ny jo?

    #64889
    Leijona
    Participant

    Moi Kaikki!

    Niin ne vaan myrkyt 5/6 virtaa suonissa ja uskomatonta että enää yksi tiputus jäljellä! Jee, oon niin innoissani Tämän viikon hoito tosin siirtyi päivällä kun neutrofiilit oli liian alhaalla mutta hyvin ne muutamassa päivässä oli nousseet!

    Joko Fairy ja Viilis olette myrkkynne saaneet? Mikä vointi? Täällä menee yllättävän hyvin, mutta niin kauhea hiki kyllä on ja helle ei tätä yhtään helpota…

    Anmato miten leikkaus meni? Toivottavasti haavat parantuu hyvin!

    Kirjoitelkaahan kuulumisia!

    Leijona

    #64890
    viilis
    Participant

    Morje,

    ekat myrkyt suoritettu tänään. Yllättävän huomaamattomasti meni pvä, makumuutoksia vähän ruuassa, mutta eipä juuri muuten tuntunut missään. Veltto olo oli kyllä koko pvän, mutta syyttäisin ensi alkuun näitä helteitä. Sängystä valuu kuin Dalin kello…

    Oon yrittänyt suhtautua sairauteen hidasteena kalenterissa, mikä hoidetaan alta pois ja matka voi taas jatkua. Fiilikset varmasti vielä muuttuvat, mutta voin jo sanoa, että vertaissiskot on huippua :).

    Vkonloppuna telttailemaan vielä kun jaksaa, sade olisi kiva ☔️.

Esillä 20 viestiä, 341 - 360 (kaikkiaan 939)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.