Ei olleenkaan myöhäistä. Anteeksi etten ole käynyt täällä katosmassa ja vastaamassa viestiisi. Nyt kevät kaudella alan tekemään tehtävää. Tuo mitä kuvaat että et tuntenut mitään, on varmasti normaali reaktio ja sitä ei kai voi poistaa millään tuossa prosessissa. Se on kai kehon oma tapa suojautua liian suurelta järkytykseltä.
Saattohoito on hyvin monitahoinen asia. On kuolevan oireen hoitoa ym. Viimeaikoina on tullut lapset puheeksi ottaminen, sitä tehdään paikoissa joissa saattohoito tehdään paremmin (saattohoitokodeissa). Saattohoidossa hoidetaan lähinnä kipua. Hoidon kehittäjä on sanonut että elämää on fyysistä, sosiaalista, henkistä ja psyykkistä. Kaikissa näissä elän muodoissa on myös kipuja. Fyysistä hoidetaan yleensä asentohoidolla ja lääkkeillä. Muita puhumalla.
Valitettavasti saattohoitoa tekevät monet sellaiset hoitajat jotka eivät pysty kohtaamaan kuolemaa. Eivät edes pysty sanomaan sanaa kuolema. Tuon taidon oppiminen on vaikeaa, sitä ei voi oppia muuta kuin omien rakkaiden kuoleman prosessin tutkiskelemalla ja käymällä läpi se mikä itseä koskettaa läheisen kuolemassa. On mahdollista että on hoitaja jolta ei ole vielä kuollut yhtään läheistä. Mielestäni jokaisessa saattohoitoa tekevässä työyhteisössä pitäisi olla ihminen jolla on valmiudet kohdata kuolemaa ja työyhteisön pitäisi antaa hänelle mahdollisuus tehdä sitä työtä.
Kiitos viestistäsi. Viestisi muistuttaa minua siitä että omaiset pitäisi huomioida.
Voimia ja jaksamista. Jos jaksat niin sinun olisi ehkä hyvä hakeutua sairaalasielunhoitoon erikoistuneen pastorin puheille. Heillä ainakin pitäisi olla kykyä ja taitoa kohdata kuolemaan liittyviä asioita.
t. Kari

Tilanne on hankala silloin kun sairaus etenee nopeasti ja kuolema lähestyy ”yllättäen”. Haimasyövässä kuolema tulee nopeasti. Minusta asioista voisi puhua etukäteen, silloin olisi etukäteen tiedossa mitä todennäköisesti tapahtuu. Tämä ongelma aiheutuu kun on henkilökuntaa joka ei pysty kohtaamaan kuolemaa tai omaisia jotka eivät halua puhuakkaan asiasta. Saattohoidon vaikeimipia tilanteita on silloin kun omaiset tai kuoleva ei ole valmis kohtaamaan kuolemaan. Vaikka varsinainen saattohoito jäisikin lyhyeksi niin asioita voisi siinä kypsytellä etukäteen.
Tuo on myös tärkeää että asioista olisi hyvä puhua myös jälkeenpäin niin kuin te olette tehneet lääkärin kanssa. On saattohoitoa missä on ns. jälkihoito missä asioita käydään läpi ihan suunnitellusti.
Tuo toive siitä että asioita käydään läpi tarkemmin on hyvä. Omaisten vointia on syytä seurata, ”suoritusta” pitää tukea ja ohjata. Tällä tarkoitan tuota suun kostutusta. Meille nuo ovat niin arkipäiväisiä rutiini asioita ettei sitä aina osaa ajatella että nämä ei ole sitä kaikille. Varmastikkin jos kyse on omasta omaisesta, niin toimii aika varovaisesti. Ihmisellä on yleensä aina luonnostaan kosteutta suussa, mutta ei se silti usein mene henkeen. Joillekin tapahtuu niin valitettavasti mutta määrä on pieni eikä siitä aiheudu kummempaa. Tarkoitan ihmistä joka köhii sylkeä, joka ei ole saanut suuhunsa ruokaa tai juomaa moneen tuntiin.
Tuosta suun kostutuksen näyttämisestä tulee mieleen tilanne jossa minusta tuntu että kuuluuko minun tehtäviini anatomian opettaminen. Omainen ihmetteli kuoleman jälkeen että käsien väri muuttui. Se johtui siitä että verenkiertoa kun ei ollut ollut riittänyt ääreisverenkiertoon ja kuoleman tultua nesteet pääsivät tasaantumaan. Silloin tuntui että olisi minun pitänyt kertoa etuketeen mitä voi tulla tapahtumaan.
Saattohoito on suurelta osin hyvin ihmissuhteiden ylläpitoa, niin kuin hoitaja on saanut teidät tekemään.
Kiitos viestistänne. Nämä ovat arvokkaita hoidon kehittymisen kannalta.