Hei,

isäni (s. 1937) menehtyi paksusuolen syöpään 06/2013. Äidilläni (s. 1934) diagnosoitiin sama syöpä 07/2012 josta kuitenkin leikkauksella selvittiin ja isän menehtyessä oli ”puhtaat paperit”. Vuoden 2014 alussa kuitenkin tarkastuksessa äidiltä löytyi etäpesäkkeet maksasta ja keuhkoista. Näitä on hoidettu TYKSissä vaihtelevin tuloksin, 11/2017 saakka kuitenkin selvitty kotona (omakotitalo keskellä metsää), vaikka uusin/viimeisin hoito vei nahat ja kynnet käsistä. 12/2017 aloitettiin kotisairaanhoitajan käynnit, heti käynnin jälkeen soitin lanssin ja 42 asteen kuumeessa tk:n päivystyksen kautta TYKSiin osastolle. Sieltä viikon jälkeen tk: n osastolle, kotiutus, yksi yö kotona ja seuraavana päivänä kotihoitaja soitti, että taas kuume huitelee -> lanssilla TYKSiin. Sieltä siirto tk:n osastolle.

Kuumeen aiheuttavaa tulehdusta on hoidettu antibiootein ilman vastetta. Viikko sitten käynti TYKSissa skannauksessa- vatsassa kaksi uutta etäpesää.

Kuluvan vuoden kesällä sain kunnan sosiaaliohjaajan kautta äidille vertaistukihlön (olisiko ollut Loimaalla majaansa pitävä syöpäyhdistys) . Tukihlö kävi muutaman kerran ja sitten hävisi ”savuna ilmaan”. Ei soittoa, ei käyntiä, ei mitään ilmoitusta.

Olen yrittänyt tuonne Loimaalle soittaa useampaan otteeseen, ei vastausta. Nyt olisi todella suuri hätä ja tarve saattohoitovertaistukihenkilölle- äitini on hyvin hämmentyneenä terveyskeskuksen osastolla, ei kehtaa kertoa kivuistaan, tänään haluaisi tulla kotiin ja huomenna taas on jäämässä osastolle. Avosairaanhoidon hoitajan positiivinen arvio oli, ettei 2018 kesää enää näe.

Meitä on kaksi aikuista lasta, joista itselläni on MS-tauti ja velipuoleni omaishoitaa Parkinsonia sairastavaa vaimoaan. Itse omaishoidan vielä isäni siskoa, joka osaa heittäytyä hankalaksi.

Olen soittanut kaikki löytämäni numerot, kukaan ei vastaa ja olisimme todella, todella suuresti avun tarpeessa. Löytyisikö jostain joku, joka voisi vierailla Liedon terveyskeskuksen vuodeosastolla ja paikata meidän lapsien osaamattomuutta saattohoidon suhteen -ja kuunnella äitiämme, olla läsnä, edes kerran viikossa?

Lämpimin kiitoksin,
Mia