-
Viestit
-
Löytyy. 2 vuotta sitten tehtiin tämä diagnoosi. Jälleen tulossa reilu kk:den päästä kontrolliaika ja ajatukset seilaavat eestaas.
Siksi etsinkin myös kohtalotovereita…Heippa! Mulla oli Adenokarsinooma, ei tosin esiastetta vaan ihan syöpä. Epäilyksenä oli aluksi AIS,mutta loopin jälkeen löytyikin ihan invasiivista syöpää, syvyydeltään 3mm. Mut leikattiin viime kesänä. Onko sulla tehty loop-hoito? Vai kohdunpoisto?
En edes muistakaan mitä kaikkea oli… Loop tehtiin ja loppujen lopuksi vahvistui patologilla että pahanlaatuista oli ja päättivät poistaa koko kohdun, ja leikkauksella selvisin..
Mutta traumat jäi, kun kuitenkin kontrollikäynnit pitää kerran vuoteen tehdä.
Ja se sama ajatus alkaa pyörimään että mitä jos taas löytyykin jotakin poikkeavaa.
Sain luvan jo aloittaa miedon estrogeenilääkityksen viime kesänä, vaikka munasarjat jätettiinkin, mutta oireilin kaikella muulla tavalla esim kuivuus…Mä selvisin kans ”vaan” leikkauksella. Mulla otettiin vatsan imusilmukkeet,munanjohtimet, kohtu plus vieruiskudos ja myös emättimestä pari senttiä. Mulla oli lokakuussa eka ja vika kontrolli, laittoivat mut oirepoliin. Mutta toki suosittelivat yksityisellä kerran vuoteen papaa. Mua on nyt vaan vaivanut oikeastaan leikkauksesta lähtien säännöllinen pari pv kestävä tiputteluvuoto. Kävin alkuviikosta lääkärillä, löytyi arpikudosta,mikä voi reagoida hormoneihin. Toinen vaihtoehto on mun endometrioosi mikä sit vuotais aina menkkojen aikaan. Jotenkin on kuulemma hormoneihin liittyvää. Ultras mut ja kaikki oli ok. Kuukauden päästä lääkäri soittaa, ottivat papan ja se arpikudos lähti patologille. Tässä kyllä pelottaa taas tulokset, vaikka tavallaan tietää että kaikki pitäis olla ok. Mutta tää odottaminen on niin karseeta! Kyllä sullakin varmasti kaikki on hyvin! Kuitenkin kaikki on leikattu pois, olis tosi epätodennäköistä että mitään sulta sieltä löytyisi. Mutta tiedän tosi hyvin että odottamisen aika on niin raastavaa. Mulla kans kuivuutta. En ole siitä lääkärille maininnut, olen aina niin paniikissa ettå unohdan puolet asioista mitä vois kysyä. Oon käyttänyt ihan ceridal ihoöljyä, jeesaa kyllä ihan mukavasti. Onko sulla jo aika tiedossa vai ootteletko vielä kutsua?
Ei mikään niin pieni leikkaus sullakaan
Joo siis viime vuonna oli ihan niinkin pahana odottelu kun kontrolliaika läheni että piti ihan käydä juttelemassa terapeutin kanssa… Nyt jälleen kovasti oireilen henkisesti… Ja soittavat tarkemman ajan mutta nyt helmikuulle on kuitenni.
Missä sairaalassa leikkauttivat sinut?
Itse oyksissa.
Ja joo, kyllähän takaraivossa on se ajatus että turhaan nyt höntään tän kanssa, mutta kun kerran kun tommosen uutisen ja toimenpiteen joutunut käymään jää väkisinkin kummittelemaan.Mut leikattiin Naistenklinikalla..tosi ihana henkilökunta,ymmärtäväisiä ja empaattisia. Mä jouduin ottamaan Opamoxia pahimpiin ahdistuksiin, silloin kun odotteli tuloksia ja nyt viime syksynä ennen kontrollia. Sitä jotenkin ihan lamaantuu sen pelon kanssa, ja pakko olis tää arki kuitenkin pyörittää. Lääkäri uusi nyt reseptin mulle,mutta nyt oon pystynyt aika hyvin tässä olemaan. Mä niin inhoon tätä odottelua, vielä kolme ja puoli viikkoa ennenkun saa sit ne tulokset. Vaikka ei niissä pitäis mitään olla. Lekuri sanoi että tää on jotain hormonaalista, mut silti…kai tää syöpäpeikko kummittelee olalla koko loppuelämän. Jotenkin sen kanssa pitäis pystyä olemaan ja elämään…
Tää adenokarsinooma tuntuu olevan aika harvinaista, tai siltä ainakin tuntuu. Näillä palstoilla ainakin ollut hiljaista kohdunkaulansyövän suhteen. Mulla,niinkuin sullakin kävi hyvä tuuri kun se jäi nalkkiin niin varhaisessa vaiheessa. Eli sulla oli se pintasyöpä? Ei syvää invaasiota? Mä kävin yksityisellä papassa, edellisestä oli kulunut kolmisen vuotta. Vuosi takaperin yritin päästä kunnalliseen papaan mutta sanoivat että viiden vuoden välein riittää. Hyvä kun sit menin yksityiselle,tosin vuosi siitä. Ilman mitään oireita. Ja siitä se sitten lähti. Koskaan ei ollut papassa tätä ennen mitään häikkää.
Joo, eli mulla oli tosiaan sillä lailla, että oli varhainen vaihe juu, mutta oli kerennyt laajentua aikalailla koko kohtuun, eli se koko limakalvo oli täynnä niitä muutoksia. Vaikka oli vuosi edellisestä papasta ja puhtaana tuli, niin olin äärettömän kipeä ja ne vuodot oli järisyttäviä. Valkovuotokin muuttui ihan vedeksi ja pitkin reisiä välillä valui… Sitten ajattelin että pakko käydä vielä tarkistuttaa, niin vielä meinasivat että oireet olisivat kuitenni suolistossa
Noh, pitkin hampain otti papakokeen kuitenni ja kas kas, mitä löytyikään. Viikko siitä käynnistä kaikki käynnistyi.
Aiemmin leikattu munasarjoista kystia ja tehty sterilisaatio. Että lapsiluku oli kyllä jo täysi kaikki 2kappaletta, mutta ihan nokko meikäläiselle..Huh, kuulostaa Reeta aika hurjalle! Onneksi menit vielä tarkistuttamaan!! Tää adenokarsinooma on vissii siitä aika salakavala että ei välttämättä näy papassa. Mulla on ollut pari päivää mieli aika maassa, vois vaan nukkua. Oon niiin väsynyt tähän odotteluun, haluaisin ton alakerran jo kuntoon jotta pääsis jatkaa normaalia elämää. Vaikka pitäis sen kunnossa olla,mutta ärsyttää kun tulee sit tälläisiä leikkauksen jälkeisiä vaivoja..jaa, en kyl tiiä normaalista elämästä, no, normaalia ja normaalia, ei tää elämä koskaan tuu olemaan entisellään. Mutta jollain tavalla sais itsensä balanssiin että voin nauttia elämästä ilman jatkuvaa huolta. No, tänään tämmöistä, ehkä huomenna jo valoisampi olo. Miten sä Reeta jaksat?
Olen nyt tän viikon ollut vapaalla töistä, ja enkä ole mitään saanut aikaiseksi.
Kyllä minä joskus kanssa mietin että ei oo helppoa olla nainen, kun alakerran kanssa vähän väliä jotain ongelmaa
Se syö henkisesti voimia. Ja joskus siinä sivussa perhe-elämäkin kärsii ja on koetuksella…
Viime vuoden kontrollitarkastuksen jälkeen taas hengähdin ja oli kevyempi olla kaikkien tulosten saamisten jälkeen. vaikka kertoivat että ultrassa näkyi munasarjoista rakkulassa jokin väliseinä mitä pitää seurata… Sitten tosiaan samalle kesälle alkoi taas oireilu ja petihommat sattui sekä virtsaaminen oireili…. Sitten todettiin että limakalvot jo kuivat mistä kaikki vaiva.
Sain vagifem lääkityksen ja ollutkin hyvä olla sen jälkeen.
Mutta alitajunnan kautta taas oireilen, ja mikään ei huvita juurikaan, odottaa vaan sitä aikaa. Ja eihän se siihi jää, sitten tosiaan jänskätään vastauksia
Onko yhtään tietoa milloin vastauksia tulee?Joo, ei ole tosiaankaan helppoa olla nainen…täs oon miettinyt että olisvat samalla leikanneet munasarjatkin pois niin ei olis tätäkään vaivaa. Tosin sitten olisi tullut kyllä vaihdevuodet..mulla tehtiin nelisen vuotta sitten kuopuksen keisarinleikkauksen yhteydessä sterilisaatio, meillä kaksi lasta siis, vanhempi on ekalla luokalla. Joo, lääkäri soittaa mulle reilu kolmen viikon päästä. Kuukausi kuulemma näissä tapauksissa menee.Eli ei vissiin mitään kovin kiireellistä. Mä taidan tehdä itse tästä vähän isomman asian mitä se ehkä onkaan. Mut minkäs sille voi… Täs just laskin että jos sitä vuotoa vielä tulee niin se olis just ennen sitä soittoa. Mulla on ollut menkat aina kuin kellonlyömät, ja niin tämäkin ihmeellinen vuoto. Taidan olla perin kummajainen, piti laskea muutama kerran kalenterista uudelleen ja uudelleen kun tajusin että prkl se vuoto menee mun kiertoni mukaan…lääkärikin totesi että mielenkiintoista…toivon kyllä että se olis loppu sen arpikudoksen poiston myötä. En sit tiiä mitä ne tekee jos se prkl endo on kasvanut läpi…tuntuu että alkais toi alakerran ronkkiminen jo riittää. Paikat on vieläkin arat siitä arpikudoksen poistosta, ja vähän vuotaa. Huoh. Kyl täs on voinut sanoa hyvästit normaalille seksielämälle. Voi hitto, on sullakin ollut inhottavia vaivoja! Ja sit kun on ollut ikävä juttu niin sitä sit alkaa heti miettii että onko jotain pahaa kasvamassa jossain päin. Ja tää odottelu, tää on tätä odottelua….mä en ole ikinä kestänyt hyvin mitään epätietoisuutta….mä taidan olla välillä kyl ihan jossain omassa maailmassa, ja niin siinä sitten käy että perhe-elämäkin kärsii…ja siitä sit poden välillä tosi huonoa omaatuntoa. Sellai huono-äiti-fiillis.
Joudutko sä monta vuotta käymään kontrolleissa?Niin samalta kuulostaa.
Just tuokin että elää jossain kuplassa taas, ennen kuin todetaan, että kaikki ok.
Meillä on vanhin viidennellä ja eskarissa nuorin.
Ja perheneuvolaa kovasti suosittelevat edelleen kun juuri tytär, eli vanhin seurasi vierestä kuinka kipeä olin ennen diagnoosia ja ennen leikkuuta.
Rupesi oireilemaan, että raapi käsivarret verille ja koulu ei maistunut.
Sen ikäinen jo osaa jotain asioita ymmärtää ja epäilen että netissä käynyt googlailemassa. Ja valitettavasti löysin vihkon hänen sängystä siihen aikaan jossa luki hänen ajatuksiaan…. Pelotti häntä se tulevan leikkaus ja että pelkää että äidin sydän pysähtyy jne.
Kyllä siinä kyynelkanavat aukesi totaallisesti.
Nyt näin pölyn laskeudettua, ollaan kotona kahden kesken juteltu asiasta.
Ja kädet on alkaneet parantumaan ja arvosanat nousseet koulussa.
Mutta jos uskallan sanoa että helpolla pääsin kun olen leikkuulla selvinnyt.
Kun miettii, että josko asiat olisivatkin olleet ns pahemmin että esim sytostaattihoidot olisivat joutuneet antamaan tms.
Mutta vielä kun eli epätietoisuudessa ennen leikkuuta, että mitä sieltä vielä mahdollisesti löytyy niin väkisinkin ne lääkehoidotkin pyöri päässä. Onneksi tietynlainen musta huumori on pelastanut. Vaikka muutoin huumori kaukana ollutkin…
Oliko sulla ketään vertaistukihenkilöä tukena pahimpina hetkinä?Voi että, sulla oli siis tosi rajuja oireita! Huh. Mä en kertonut lapsille syövästä mitään, pienempi ei ehkä olis tajunnutkaan. Isompaa halusin säästää tiedolta. Sanottiin että äiti menee naistenleikkaukseen että ei enää saa lapsia. Se tieto riitti onneksi. Jos olisi jotain hoitoja joutunut ottamaan niin siinä tapauksessa oltais kerrottu tarkemmin. Vaikeaa se arki oli siinä epätietoisuudessa kun just ei tiennyt lopullista tuomiota kun vasta viikkojen päästä leikkauksesta. Kamalaa aikaa se oli. Pillerien avulla sain päivän pyöritettyä,illalla sit itkin mieheni kainalossa. Ei ollut vertaistukea, sitä ei tarjottu enkä kyl tajunnut siinä sumussa pyytääkkään. Muistan sen lääkärin soiton kuin eilisen, piti olla koepalojen jälkeen esiastetta mutta löytyikin Loopin jälkeen syöpä. Se oli kamalaa. Romahdin keittiön nurkkaan itkemään. Isompi oli koulussa ja pienempi katsoi lastenohjelmia. Onneksi äiti asuu tässä lähellä niin pääsi heti tulemaan.
Jätettiinkö sulle kohdunkaulaa? Eli sulla varmaan samanlainen kontrolli kuin mullakin oli, ultra ja normi gyn tutkimus. Lokakuussa tosin ei otettu papaa, kuulemma omalla rahalla vasta vuoden päästä operaatiosta. No, tulihan se nyt sitten otettua. Jos nyt menis kaikki niin ku Srtömssössä niin seuraavan kerran menisin yksityselle papaan vasta vuoden päästä. Se olis ihanaa, vuosi ihan rauhassa. Ai että.Niin, voi sun lasta, sen ikäinen jo tosiaan että ymmärtää jo paljon asioita. Onneksi ootte saaneet apua!
Kerran vuoteen oli vaan puhe että käydä ne kontrollit, viimeksi ottivat 3 koepalaa, nyt tuleva on vissiin normi Papa sekä ultra..
Ja kokonaisuudessaan leikkasivat kohdun pois, eli emättimestä tehtiin ihan umpinainen ”pussukka” .
Ja mulle hoitajat tulivat heti samana päivänä kysymään haluanko keskustella että heillä olisi pari henkilöä jotka voisivat tulla juttelemaan, mutta enhän mä sitä silloin tajunnut että tarvitsen..
Ja itseasiassa silloin kun ennen leikkuu päätöstä lääkäri ehdotti kriisiapua, noh,
En ottanut sitäkään vastaan, älytön shokki vaan päällä ja sain pari sairaslomapäivää heti.
Asumme Kuusamossa ja suku on helsingissä. Ja itse myös kyllä Helsinkiläinen.
Mutta siskon kansaa sitten puhelimitse käytiin läpi asiaa.
Olin kaksi yötä osastolla ja kun pääsin kotiin ja ekan yön jälkeen se iski, itkin itkin ja itkin.
Täällä suunnalla ei ollut kellään vastaavaa ollut, ainut oli vanhempi rouva kuka oli sairastunut rintasyöpään, mutta en jotenki kokenut että oisin niin paljon hänestä hyötynyt, joten olin myös yksin, vaikka ihmisiä oli ympärillä, olin tosi yksin.
Nyt kun tässä saanut vähän availla uudestaan tätä asiaa niin, hullua että puhun tosiaan nyt itsestäni… Mutta
Ompa mukava että olet jakanut sinunkin kokemuksia täälläHeippa! Aika hyvää toimintaa siellä sairaalassa kun kysyivät avun tarpeesta. Naistenklinikalla ei apua tarjottu, enkä kyllä siinä jotenkaan tajunnut edes pyytää. Tosi empaattisia ja mukavia kaikki ovat siellä olleet ja tuntui että hoitajilla oli aikaa vaikka varmasti oli kiire. Ootko saanut vielä kontrolli aikaa?
Mä oon yrittänyt olla ajattelematta sitä soittoa. Välillä se onnistuukin mutta välillä tulee (totta puhuen aika usein) mieleen. Sitten kouraisee mahaa aika kovaa..mutta en ole tarvinut opamoxia ottaa. Ehkä sitten lähempänä sitä soittoa…siihen vielä kolme viikkoa! Argh. Olen kyllä välillä käynyt omakannassa katsomassa että olisko tullut vaikka papavastaus,mutta ei mitään…no, viikkohan siitä vasta on. Alaosasto alkaa olla taas kunnossa ronkkimisen jälkeen. Vielä en ole kyllä uskaltautunut petipuuhiin. Pelottaa että jos sieltä alkaa vuotamaan…jonkunlainen haavahan sinne taas kuitenkin tuli kun se arpikudos vedettiin pois…jaa-a ,koskakohan sais sen normaalin seksielämänkin takaisin…onneks mun mies on niin ymmärtäväinen,mun ehdoilla ollaan menty koko ns matka. Tuntuu että kohta vuosi on mennyt ton alaosaston ronkkimisessa…niin kyl kohta onkin…huhtikuussa -18 olin kolposkopiassa, ja siitä se sitten lähti, looppi sen kuukauden lopussa ja leikkaus kesäkuussa…Tämmöisiä ajatuksia tänään. Mukavaa on lukea sunkin mietteitä. Vaikka olisihan se ihanaa jos ei tätä palstaa edes tarvittais…mutta näillä korteilla mennään mitkä on jaettu.
Välillä kyllä muuten tuntuu että ei kaikki oikein tajua mitä on käynyt läpi. Oon kuullut monta monta kertaa että älä nyt enää mieti sitä, se on ohi, sulla ei ole mitään hätää. Tai nyt sä voit unohtaa koko jutun, se on mennyttä. Voi kunpa se voisikin olla niin yksinkertaista…
Heippa, sain viime viikolla tiedon että kontrolli menee maaliskuun puolelle…
Odottavan aika on pitkä (ja piinallinen)
Noh, ei se auta.
Töitä onneksi nyt saanut tehdä että ei oo sinäänsä tarvinnut asiaa miettiä.
Tuossa vain on nivuset alkaneet oireilemaan niin että kun isompaa askelta ottaa tahi reipasta niin voe luoja kun ois joku siellä joka estää jalan liikkumisen ja tekkee niin kipiää.
Että liekkö lihakset niin juntturassa vai kenties arpikudokset kettuilevat siellä…
Mitäs sinulle kuuluu??? Oletko jo saanut vastauksia?Heippa! Täällä vielä odotellaan lääkärin soittoa..viikko vielä. Viikonloppuna mulla tuli taas nää mun valemenkat,ihan ajallaan…26pv kierto. Äh, kyllä mä arvasin ettei tää johdu siitä arpikudoksesta, tää on niin säännölistä, aivan mun kk-kierron mukaan leikkauksesta lähtien tullut..enpä tiiä mitä sitten seuraavaks. Tuskinpa ne tota endoa mitenkään saa tuolta pohjasta poltettuakaan..voi paska. Stressaa. En jaksais enää yhtää mitään ronkkimista. Haluaisin vaan olla ja jatkaa elämää. Unohtaa koko syöpäpaskan.
Onpa tylsää sun lonkkavaiva. Varmasti vaan joku lihas tai hermosärky. Tietysti sitä alkaa miettiä kaikenlaista kun kontrolli lähestyy. Tosi tylsää että joudut odottaa maaliskuuhun,plus sitten jos ottavat kokeita,niin taas piinaava odotus. Mutta kesäksi saat ton homman varmasti jo pois alta. Tai no vapuksikin jo!
Mä aina välillä käyn omakannassa kurkkimassa,mutta eipä sinne ole tullut mitään. Sitä papaa jännitän ihan hirveesti. Ja tietty sitä kudoksen lausuntoa. Mutta kyllä se lääkäri sanoi heti sitä arpikudokseksi,niin siihen yritän luottaa.Tsemppiä sulle odotteluun. Kiva kuulla sun kuulumisia!
Hellou! Tänään oli the Day. Lääkärin soittopäivä. Ja ihanaa,uutiset oli hyviä. Arpikudos oli arpikudosta ja papa puhdas. Voi tätä helpotuksen määrää!! Nyt sitten suunnitelmana antaa tonne arpikudokseen jotain hoitoa,en enää muista mitä,meni ihan ohi kun olin vaan niin onnellinen tuloksista. Mutta jotain lääkäri selitti että joskus limakalvoa jää arpeen ja se vuotaa. Sitä nyt sitten yritetään polttaa? tai jäädyttää? jotta se vuotoilu loppuisi. Eiköhän tässä voi jo olla siis helpottunut, ultra oli silloin puhdas, arpikudos puhdas ja papa puhdas. Huh huh, kyllä oli piinaava kuukausi odotella. Mitä sulle kuuluu?
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.