Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #77145
    Hartsa76
    Participant

    Olen tällä hetkellä 49-vuotias mies joka sairastui suhteellisen nuorena eturauhassyöpään.

    Viime kesäkuussa varasin ajan lääkärin vastaanotolle olkäpäävaivan takia ja siinä yhteydessä minulle ehdotettiin verikokeessa käyntiä johon suostuin.
    Viikko verikokeen jälkeen lääkärin vastaanotolla lääkäri otti puheeksi verikokeen tulokset ja ilmoitti olevansa huolissaan eturauhasarvoista.
    PSA-arvo oli 16 ja sen vuoksi lääkäri halusi tutkia eturauhasen johon suostuin.
    Tutkittuaan ensin olkapään jonka takia alunperin ajan varasin vuorossa oli tuseeraus ja siinä yhteydessä lääkäri totesi eturauhaseni olevan kookas.
    Lääkäri totesi myös, että eturauhasessa pitäisi tunnustellessa tuntua kaksi osaa, mutta minulla tuntui yksiosaiselta.
    Seuraavaksi lääkäri ehdotti lähetettä Kysiin eturauhastutkimuksiin johon suostuin varsinkin kun isälläni on diagnosoitu eturauhassyöpä.

    Pari viikkoa myöhemmin saapui iso kirje Kysistä jossa oli aika eturauhastutkimuksiin heinäkuun alkupuolelle ja tiedot tutkimuksista joita tullaan tekemään.
    Sattuipa käymään sitten niin, että aikaa oli pakko siirtää hengitystieinfektion vuoksi ja uusi aika elokuun puoliväliin
    Toisella kerralla aikaa ei enää tarvinnut siirtää ja ilmoittautumisen jälkeen menin sitten ohjeen mukaiseen odotustilaan odottamaan.

    Pienen odottamisen jälkeen vuoronumeroni ilmaantui näytölle ja menin näytöllä ilmoitettuun huoneeseen jossa ensimmäisenä minulle annettiin antibiootti jonka otettuani vuorossa oli virtasuihkutesti ja jäännösvirtsatutkimus.
    Näiden tutkimusten jälkeen minut ohjattiin urologin tutkimushuoneen odotustilaan josta minut kutsuttiin lopulta sisään 90 minuutin odottelun jälkeen.
    Toimenpidehuoneessa urologi kävi kanssani ensin lyhyen keskustelun tilanteestani ja siitä mitä seuraavaksi tehdään.
    Seuraavaksi siirryin makaamaan kyljelleni toimenpidesängylle housut nilkkoihin laskettuina ja polvet koukussa ja ensin peräsuoleeni työnnettiin ultraäänisondi jolla eturauhanen tutkittiin ennen koepalan ottoa.
    Urologi totesi eturauhaseni olevan valtava arvioiden sen kooksi 83 grammaa ja kertoi seuraavaksi ottavansa koepalat.
    Puudutuksen jälkeen alkoi koepalojen otto joka ei ollut lainkaan kivulias kokemus puudutuksen ansiosta, mutta ei silti varsinaisesti mikään mukavakaan kokemus.
    Koepaloja otettiin kaikkiaan 12 kappaletta ja sen jälkeen minulle kerrottiin mitä seuraavaksi tapahtuu ja millaisten oireiden ilmaantuessa pitää hakeutua päivystykseen, jonka jälkeen pääsin lähtemään kotiin.

    Koepalojen oton jälkeen minulla ei tuntunut käytännössä lainkaan kipuja puudutuksen vaikutuksen loppumisen jälkeen, mutta verta sen sijaan näkyi virtsassa jopa niin paljon, että se säikäytti minut vaikka olin osannut varautua siihen, mutta onneksi virtsan määrä veressä väheni selvästi jo saman päivän aikana.

    Nelisen viikkoa myöhemmin tuli kirje jossa ilmoitettiin, että eturauhasestani oli löytynyt kolmesta vierekkäisestä koepalasta syöpää ja gleason-pisteet olivat 3+3, eli kyseessä on matalariskinen eturauhassyöpä.
    Lokakuun alussa vuorossa oli magneettikuvaus ja sen heti seuraavalla viikolla uusi käynti urologin luona.
    Urologi kertoi magneettikuvauksen paljastaneen aiemmin löydetyn kasvaimen ohella toisen löydön alueelta josta ei oltu otettu koepaloja, koska kyseiseltä alueelta on hankala ottaa koepaloja.
    Magneettikuvauksen perusteella koepalojen paljastaman kasvaimen suurimmaksi halkaisijaksi oli mitattu 22 millimetriä.
    Tästä uudesta löydöstä otettiin koepalat ja sen jälkeen kotiin odottelemaan niiden tuloksia.

    Marraskuussa Kysistä soitettiin ja kerrottiin, että uusista koepaloista ei löydetty merkkejä syövästä ja sovittiin aika hoitoneuvotteluun seuraavalle viikolle
    Hoitoneuvottelussa urologi kävi läpi hoitovaihtoehdot ja minulle annettiin ymmärtää, että leikkauksen jälkeen täysi erektio ei onnistu ilman lääkkeitä ja ikäni huomioiden virtsanpidätyskyky palaa todennäköisesti ennalleen ajan mittaan.
    Sädehoidon kanssa toteutettaisiin myös 6 kuukauden hormonihoito jonka haittavaikutuksiin kuuluvat kuumat aallot ja hikoilu sekä mahdollisesti mielialanvaihtelut.
    Lopulta päädyttiin valitsemaan aktiiviseuranta, koska sen katsottiin olevan tässä vaiheessa paras vaihtoehto.

    Nyt sitten odotellaan sitä kuinka kauan menee siihen ennen kuin hoidot on pakko aloittaa ja parhaassa tapauksessa siihen voi mennä vuosia.
    Viimeistään touko- kesäkuun vaihteessa on vuorossa seuraava magneettikuvaus ja koepalojen otto.

    Surkuhupaisinta tässä on ehkä se, että omakannassa tieto eturauhassyövästä oli lisätty sattumalta syntymäpäivänäni, eli sain siis periaatteessa historian huonoimman syntymäpäivälahjan.

    #77146
    Jyrki Pinomaa
    Participant

    Onpa ollut pitkä tuo taipaleesi tähän mennessä. Kesäkuulta marraskuulle on melkoinen odotus epätietoisuudessa. Lisäksi kovin nuorena olet joukkoomme joutunut.

    Positiivista kaiketi kuitenkin, että homma nyt etenee aktiiviseurannassa ja että olet ”kirjoilla” ja asiaa tullaan tiiviisti seuraamaan ja tutkimaan. Leikkaus ei sinällään oli se juttu – muuten kuin tietysti sen kautta, että kasvaimesta pääsee eroon – vaan se mitä leikkauksesta voi olla seurauksena. Nuorelle miehelle, kuten sinä toivon toki vielä mahdollisuutta säilyttää kyvyn erektioon. Olisi se toki tarpeen näin iäkkäämpänäkin. Toki moni on sen saanut takaisinkin farmakologian keinoin tai jopa vain ajan myötä. Mutta elämässä joutuu joskus tekemään valintoja ja taitaa meillä useimmilla se valinta olla elämä, vaikka sitten erilainen kuin ennen.

    Voimia toivon sinulle ja samalla hyviä testituloksia tulevaisuudessa. Kiitos, että jaoit tarinasi.

    #77148
    Huimahuugo
    Participant

    Tervetuloa joukkoon! Aktiiviseuranta menossa ja hyvä niin. Oletan että yhä Gleason 6 = 3+3. Niin pitkään kun pysyy tuossa niin kovaa ajoo vaan vehkeillä.

    Nimittäin se leikkaus / hoito voi tulla vastaan.
    Leikkauksesta ja erektiosta. Jos hyvä tuuri käy niin kyky säilyy. Ja lääkekään 5mg ei ole paha. Aamuisin pikkuinen pilleri niin saa pienet lisäbuustit.
    Itsellä diagnoosi 48v. Leikkaus 52v. Nyt takana 2kk leikkauksesta. Pientä tippaa silloin tällöin. Erektio hyvä. Koen että minulla käynyt hyvä tuuri.
    En tiedä miten iso eturauhanen vaikuttaa poiston ongelmiin. Luulisi että iso määrä poistuvaa kudosta vähentää tukea lantiossa. Ja siten esim pidätysogelmat ehkä vaikeampia… en tiedä. Kannattaa kysyä lääkäriltä….

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.