-
JulkaisijaViestit
-
29.03.2019, 07.54 #66639sunOsallistuja
Hiukset alkaneet kasvaa!! Viimeisestä sytostaatista kaksi kuukautta ja nyt näkyvissä oikein tuuheaa hiustenkasvua. Tällä vauhdillä kesällä en tarvitse peruukkia 🙂
Olen syönyt pari viikkoa apteekista ostamaani biotiinikapseleita. En kyllä osaa sanoa mikä on niiden vaikutus kasvuun. Aikaa ja kärsivällisyyttä tämä näköjään vaatii.
Hidas hiustenkasvu toi vähän paniikkia josko sytostaatit olisivat vaurioittaneet hiustuppeja peruuttamattomasti. Onneksi näin ei käynyt.
Tsemppiä kaikille!29.03.2019, 09.38 #66640AnnapurnaOsallistujaEnsimmäistä kertaa tuntui, että vertaistuki olisi tarpeen. Itsellä alkaa sytostattihoito (3xDoce +3xCEF) olla loppusuoralla, ensi viikolla viimeinen hoito 🙂
Hiukset lähti juuri kuin sanottiinkin, kaksi viikkoa ensimmäisestä hoidosta tammikuussa. Nyt mietin, onko toivoakaan että kesällä olisi jo jonkinlainen sänki, ettei koko kesää tarvitsisi kulkea hattu tai huivi päässä. Peruukin hankin kyllä heti alkuvuodesta, mutta sitä en ole pahemmin käyttänyt kun tuntuu epämukavalta ja kutittaa päänahkaa. Ystävät ja tuttavat tosiaan ”lohduttavat” että eihän sillä ole väliä, hiukset kasvavat takaisin. No, niinhän se on mutta tuskin moni silti haluaisi kuljea kalju paljaana tai tämän ”vauvanhaituvan” kanssa joka jäi ja tuntuu kasvavan jo pituutta… ja samalla kaikkia tuntuu kovasti kiinnostavan, että ”lähtikö kaikki karva kropasta”. No, hyvä juttu on ettei ole tarvinnut tosiaan sheivata kainaloita eikä sääriä pariin kuukauteen 🙂 Itse otin riskin ja ekan hoidon jälkeen kävin laitattamassa irtoripset ammattilaisella, samalla nypittiin kulmia. Nypityt karvat eivät tulleet takaisin, mutta loput jäivät ilokseni. Ja ripsetkin ovat pysyneet ihan normaalisti, 3 vkoa huoltoväliä. Se oli ihan paras päätös näin jälkikäteen ajatellen, mutta nyt kyllä kaipaisin jo hiuksia takaisin. Ilmeisesti sekin on yksilöllistä ja/tai riippuu ehkä mitä sytostaattia on annettu..?29.03.2019, 16.19 #66645KukkisOsallistujaMä olen myös miettinyt, et mahtaako kesällä olla vielä mitään hiussänkeä, vai joutuuko huivi päässä kulkemaan. Mulla on viimeinen syto kahden viikon päästä ja vanhaa hiusta on jäljellä sellainen hyvin harvakasvuinen sänki. Ja se kyllä kasvaa pituutta, mut uutta hiusta ei vielä näy.
Ripset ja kulmat rupes harvenemaan sytojen puolivälin paikkeilla. Yläluomiin alkoi onneks kasvaa uusia ripsiä jo ennen, kuin kaikki vanhat oli tippuneet, joten täysin ripsetön en ole ollut. Toivottavasti tää uusi kasvusto olis pysyvää.
Kulmakarvoissa ei uutta kasvustoa ole näkyvissä.Mulla alkoi sytot joulukuun alussa. Ensin 8×karboplatiini-paklitakseli (viikon välein) ja sen jälkeen 4xAC-hoito (3:n viikon välein). Tuo AC-hoito vasta irrotti ripset ja kulmat.
Kivaa olisi, jos ei koko kesää tarttis huivi tms. päässä kulkea, kun muutenkin pää hikoaa niin älyttömästi näiden sytojen aiheuttamien vaihdevuosien takia…
Täytyy varmaan itekkin testata jotain biotiini-kapseleita, josko edes lume-vaikutus edesauttaisi hiusten kasvua21.04.2019, 10.43 #66751Maria63OsallistujaHiuspäivitys: Viimeinen syto 31.1 eli kohta 3 kk sitten. Nyt tukka n. 2 senttiä pitkää sekalaista harmaata. Kuukauden aikana on tuuheentunut edelleen ja on oikeesti sellainen olo, että on tukkaa eikä kalju. Peruukin kanssa kyllä kuljen kodin seinien ulkopuolella vielä ja varmaan juhannukseen asti. Kyllä se vaan hitaasti kasvaa. Puuttuvat ripset on kasvaneet hyvin, mutta kulmakarvojen häntäosa todella nihkeesti. Säärien ja alapään karvat sen sijaan rehottaa niin, ettei voi nauramatta katella, puutarhakauppaan vaan ostamaan trimmeriä 😉
22.04.2019, 18.30 #66756HopeaSiiliOsallistujaJoo, vähän samaan tapaan mulla karvoitus kuin sulla Maria63: ensin minusta tuli siilitukkainen platinablondi, ja sittemmin kun tukka on kasvanut lisää sekaan on alkanut ilmaantua harmaan kaikki sävyt – viisikymmentä kahdeksanko niitä on ;D Kulmakarvojen ”häntäosat” ei meinaa kasvaa millään, nenänvarren puolelta kulmakarvat ovat jo aika ok, ohimoita kohti lopahtavat tosi lyhyeksi ja loppuosassa vain siellä täällä harvoja karvoja jotka vinksottavat jokaiseen ilmansuuntaan >:C Ja joo – alapään karvoitus on mustaa ja alkaa olla niin pitkää, että kohta tekee mieli kokeilla voisiko sieltä laittaa ponnarille tai letittää :D))) Ja sytot loppuivat siis jo viime vuoden elokuussa.
30.04.2019, 19.25 #66818KukkisOsallistujaHiuspäivitystä: viimeisestä sytosta aikaa vajaa 3 viikkoa ja nyt on alkanut kasvaa sellasta pehmeetä vauvakarvaa. Kiva nähdä, että jotain siellä päänahassa tapahtuu, ja jos kasvusto vaan jatkais tuuhenemista, niin voi olla, ettei koko kesää tarttis kulkea huivi päässä
Yläripset kasvaa hyvää vauhtia ja alaripsiäkin tulee pikkuhiljaa. Kulmakarvoja on alkanu ilmaantumaan, mutta ne tuntuu kasvavan kyllä toodella hitaasti.
Yllättäen säärikarvat näyttää innostuneen kasvamaan kevätauringon myötä ja jouduin ne jo kertaalleen ajelemaan07.05.2019, 15.07 #66854Sanna72OsallistujaMinulla alkoi eilen hiuksia lähtemään, kaksi viikkoa ekasta doketaxeli-hoidosta. Nyt niitä lähtee tukoittain. Laitoin hiukset pinnillä ylös, ettei tippuisi koko ajan pitkin kotia. Tässä nyt sitten mietin, että kuinkahan nopeasti lähtevät, vielä on kuitenkin aika paljon jäljelläkin. Aikomus on ajaa kaikki pois, kun selkeästi harvenneet.
Miten nopeasti teillä eteni hiusten lähtö.
07.05.2019, 18.07 #66857SohviOsallistujaSanna72, olenkin tässä ketjussa kertonut, kuinka olin kuin kauhufilmistä kun harjasin yhtenä iltana(16 päivää ekasta dokesta) tukkaa. Mulla oli pitkä, paksu tukka. Aika pian se tukka oli sellasta, että tytär sanoi mun näyttävän vanhukselta, silloin sheivattiin kaljuksi. Koko talven kuljin sitten tuubi päässä. Vika sytostaatti oli tammikuussa ja mulla alkoi sen jälkeen hurjasti kasvaa tukka. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, miksi mun tyyli on tälläinen lyhyt. Se on tosi kihara ja kasvaa nopsaan. Tuntuu vaan sellaselta ”lampaalta” tai lapsen tukalta. Ihan erilainen se on laadultaan kuin ennen. Itseasiassa nyt alkaa olla epäsiisti, niskatukka törröttää, mutta en nyt vielä halua sitä leikkauttaa kun ei se sillai pitkä ole kuitenkaan.
09.05.2019, 20.55 #66881Sanna72OsallistujaHei Sohvi, ihana kuulla, että sun hiukset kasvaa hyvin 🙂 Mulla on vielä jonkin verran jäljellä, mutta huomenna on varmaan pakko ajaa loputkin pois. Kyllä on jännä, kun sitä pitkittää, vaikka järki sanoo, että kaikki pois vaan. Se tuntuu jotenkin niin lopulliselta, vaikka tiedän että kyllä ne kasvaa takaisin sitten.
Mulla on peruukki jo ja se on ihan hyvä. Mutta ei oma tukka kuitenkaan. Siinä huolettaa se, että miten se oysyy päässä. Turbaaneja oon kanssa hankkinut, kesällä varmaan kivempia pitää. Pienet on huolet ihmisellä, tukkaahan se vaan on. Mutta kuitenkin…
13.05.2019, 19.42 #66895KuikkaOsallistujaSytojen loppumisesta on nyt lähes 4 kk, mutta käytän edelleen töissä peruukkia. Oma tukka on lähtenyt kasvamaan mutta etenkin sivuilta on jäänyt kovin ohueksi ja päälaella on sellainen Tintti-sarjakuvahahmon tapainen kasvu. Ei siis ole samaa tahtia tai samalla volyymilla kasvanut kuin esim. Sohvilla. Kiharoista ei ole tietoakaan. Toivottavasti tämä lähtisi nyt vähän paremmin kasvamaan. Kesää kohden olisi niin kiva luopua kokonaan peruukista. Vapaa-ajalla välttelen peruukkia ja olen joko Tintti-tukallani tai tuubi päässä ihmisten ilmoilla – mutta töihin on ollut liian korkea kynnys mennä lähinnä vankikarkurin näköisenä kun tukka on niin kovin lyhyt ja harvahkokin vielä.
Että kovin vaihtelee tukankasvun vauhti – alkuvuodesta sädehoidon aikaan näin yhden hoidettavan, jolle oli jo 1.5 kuukaudessa sytojen jälkeen kasvanut tosi kiva lyhyt tukka ja hän pystyi jo kulkemaan ilman peruukkia. Itselleni ei näin nyt käynyt.
Mutta kesää kohti tässä mennään ja luovun kyllä kohta peruukista, sen verran tukala se on ja jotenkin siihen on jo niin kyllästynyt.
Aurinkoista kevätviikkoa kaikille!
13.05.2019, 19.42 #66896viilisOsallistujaHei naiset,
puoli vuotta viimeisestä dokesta ja karvat kasvaa hyvin. Tummat niistä tuli ja pöyheät kuin 60-luvulla . Peruukista luovuin 1,5kk sitten. Kulmakarvat jäi hentoisiksi, säärikarvatkaan ei oo ihan entisensä. Tuo muu niin naisellinen karvoitus on kyllä jännin juttu; pientareilla kasvaa mutta ns. kiitorata on edelleen täysin karvaton . Noh, eipä tuo nyt haittaa, mutta vähän on hämmentävää.
Viilis
14.05.2019, 03.50 #66897Kuoppa rinnassaaOsallistujaMulla oli vika syto 1.3. ja 27.4. kävin kampaajalla siistimässä sängen.
Ja heitin peruukin kaappiin. Jännitti mennä töihin ekaa kertaa ilman sitä,
mut nyt en enää edes muista koko asiaa. Mun tytär kuvasi mun hiuksia niin,
et ihan kuin koiraa silittäisi. Otin kampaajalla siihen jonkun tehohoidon, joka
kyllä pehmensi huomattavasti. Ripset on jo upeat, ne kasvoi älyttömän nopsasti
takaisin. Käytin Revitalash-seerumia koko hoitorumban ajan. Kulmakarvat on ihan
ok. Vaalentuneet ja pörhentyneet. Ja harvempiin paikkoihin tupsuttelen ruskeaa luomiväriä.
Ennen ne olivat mustat ja kiiltävät. Hiukset ovat kanssa vaaleammat ja harmaata seassa aikas
runsaasti. Mut ihanaa, et ne on taas päässä!!!14.05.2019, 10.32 #66898Sanna72OsallistujaHei!
Mies ajeli mun tukan pois perjantaina, itkin vuolaasti siinä leikatessa, mutta en sitten enää sen jälkeen, outo ja paljas olo, mutta ei ihan niin kauhea kuin pelkäsin. Peruukkia oon pitänyt pari kertaa ja bambu-turbaaneja, ne on niin helppoja! Peruukkia pitää ainakin nyt aluksi jotenkin kauheesti asetella ja itsestä tuntuu kauheen feikiltä.
Tänään vasta toinen tiputus takana ja kuusi edessä ennen leikkausta. Että karvatonta aikaa on pitkästi vielä tiedossa. Voi kun ei ripset ja kulmat lähtisi ainakaan kokonaan! Kiva lukea teidän muiden tarinoita, kiitos!
14.05.2019, 13.34 #66900Kuoppa rinnassaaOsallistujaSanna72, mä käytin peruukkia päivittäin töissä. Äkkiä siihen oppi, varsinkin, kun tututkaan eivät tajunneet sen olevan peruukki.
Ripsien ja kulmien lähtöä pelkäsin eniten. Ripset lähti, tai oli niitä aina muutama törröttämässä niin, et sinnikkäästi niihin tupsutin
ripsaria 😀 Musta eyeliner pelastaa paljon, ei oo ihan niin olmin näköinen. Kulmat tosiaan eivät kokonaan lähteneet, niihin töpöttelin
sekaan sitä luomiväriä.
Ootko jo löytänyt FB:stä ryhmiä? Siskot ja Rinnakkain ovat kivoja.14.05.2019, 18.32 #66905SohviOsallistujaSanna72 aika tulee kulumaan sukkelaan. Koska itse olin niin avoin sairaudesta, olin varma että peruukki olisi kuitenkin herättänyt kysymyksiä ja kun kaikki kuitenkin olisi tienneet miksi se päässä on, niin tosiaan kuljin kuutisen kuukautta tuubilla. Mulla tosiaan tukka kasvoi nopsaan (kaikki haluaa paijata sitä, koska se on nyt niin pehmeä ja kihara :D) Villisti tuo kasvaa, mutta en nyt sitä siisti. Olen asiakkaiden kanssa tekemisissä vain puhelimitse tai koneella, niin saa olla tuollainen.
Voi viilis, hauska kuulla sinusta, kulmakarvat mullakin vielä suhtonnettomat.
Hyvää kesää kaikille. Hassua ajatella, että viime vuonna tähän aikaan vuodesta en tiennyt mitä on edessä ja nyt se kaikki on jo takana.
25.05.2019, 16.51 #66969Maria63OsallistujaMulla on nyt 4 kk:n jälkeen n. 3 cm tuuhea sänki, mutta aivan väärän värinen eli vaaleen/tumman harmaa. Olen normaalisti sävyttänyt hiuksiani luonnonvaaleaksi ja nyt kysymys kuuluukin onko täällä palstalla ketään, joka olisi jo värjännyt uusia hiuksiaan? Joo tiedän, ettei se nyt välttämättä mikään loistoidea ole enkä aikonutkaan enää kestovärjätä vaan koittaa jotain muuta terveellisempää esim. kasvipohjaisia värejä. Kun tää harmaa tekee niin sairaan näköiseksi ja haluaisin jotain sävyä tähän sitten kun luovun peruukista ehkä loppukesästä, nyt tää on vielä ”sairaan lyhyt” 🙂
Eli jos jollain on kokemuksia tai parempaa tietoa niin kertokaa.26.05.2019, 12.05 #66972KukkisOsallistujaHih, sain päivän naurut Viiliksen piennar-kasvustosta Muistanko oikein, et sulla jatkui herceptin vielä sytojen perään? Se ei taida vaikuttaa karvojen kasvuun vai?
Mulla on vauvakarvan joukkoon alkanut jo kasvaa ihan normaalia hiusta. Harvanpuoleistahan tuo kasvusto vielä on, mut pikkuhiljaa se siitä tuuhenee.
Kulmakarvat tuntuu kyllä kasvavan kaikista hitaimmin.
Ja nyt on viimeisestä sytosta aikaa n. 6 viikkoa.Nyt kun ilmat lämpeni, niin olen käyttänyt sellasta virkattua kesäbaskeria ja se osoittautuikin ihan mainioksi päähineeksi, kun siinä ns. tuuletus pelaa ja muutenkaan se ei näytä yhtään miltään kaljunpeittely myssyltä.
Tosta hiusten värjäämisestä en mitään faktaa osaa sanoa, mutta mahdollisesti värit voi käyttäytyä eri tavalla sellaisessa uudessa pehmeässä hiuskarvassa
02.06.2019, 06.43 #67027Mammi62OsallistujaHei,
olen myös pohtinut, että voisiko nämä harvat jäljelle jääneet haivenet värjätä tummiksi, kun sit ne vähän olisi enemmän hiussängen näköiset.
Nämä vaaleat kun ei näy ollenkaan ja näyttää todella kaljulta.
Mulla vieläyksi cef edessä juhannuksen aikaan. Hiukset lähti 13 päivän kuluttua ekasta dokesta. Ripset ja kulmat vielä tallella.
03.06.2019, 08.45 #67033viilisOsallistuja’@Kukkis, joo, herceptin jatkuu. Tdmi-1 piti jatkua myös, mutta neuropatia on estänyt. Tää piennarkasvusto on kyllä jännä, kaikki muut karvat paitsi hiukset kasvaa hennommin kuin aiemmin. Pääkarvoista on tullut suht tummat, paksut ja hyvin itsepäisen laineikkaat. Ja tietty toi takatukka näyttäisi kasvavan kaikkein nopeiten . Parturia harkitsin jo, mutta olkoon tällainen metsänpeikkotukka tämän kesän.
Viilis
15.06.2019, 19.31 #67129MillamariOsallistujaPuoli vuotta on sytojen loppumisesta hiukset kasvavat mukavasti. Pari kuukautta sitten jätin peruukin – ihanaa. Ihan yököttää, kun vilkaisenkin siihen. Hiukset ovat ihan erilaiset kuin ennen: vaaleat suorat lasiset hiukseni ovat muuttuneet ruskeiksi ja jotenkin hyvin tuuheiksi. Saa nähdä, mihin tämä muodonmuutos vielä etenee. Peilikuva hämmentää, mutta muut kovasti kehuvat uutta lookiani, nekin, jotka eivät syytä tiedä. Saa nähdä, pidänkö tämän lyhyen kampauksen vai annanko kasvaa, jos on kasvaakseen. Muut karvat siellä ja täällä ovat aika tavalla entisenlaiset.
-
JulkaisijaViestit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.