Moikka kaikille jotka palstaa seuraavat. Ajattelin tuoda oman tarinani kaiken kansan nähtäville. Olen seurannut keskusteluja ja saanut niistä paljon vertaistukea ja tietoa tästä epämieluisasta
seuralaisesta.
Tarinani alkaa vuonna 2017. Isälläni oli todettu levinnyt eturauhassyöpä kolme vuotta aiemmin ja ajattelin alkaa itsekkin aktiivisesti seuraamaan omaa tilannetta. Psa näytteen sai näppärästi
työterveyden kautta muiden kokeiden yhteydessä. Olin 49-vuotias tuolloin ja tulos oli 3,34 ja vapaa 40,1, kävin myös urologin juttusilla ja sovittiin seurantaa vuosittain.
Kehitys oli seuraavanlaista: 2018 3,34 vapaa 41,7
2019 3,90 vapaa 37,4
2020 5,0 vapaa 39,2
Menin jälleen urologille vuoden 2021 helmikuussa ja tunnustelussa ei mitään hälyttävää. Olin jo ovenkahvassa kiinni kun urologi kysyi kiinnostusta multi-improd tutkimukseen. Tämä siis Turussa Tyksissä. Olin heti mukana kuvioissa, saisinhan varmuuden missä mennään. Tutkimuksessa porukat oli jaettu kahteen osaan. Toisesta otettaisiin pelkät magneettikuvat ja toisesta sekä magneetit että koepalat eturauhasesta. Kävin magneetissa myöhemmin keväällä ja vastaanotto oli toukokuussa. Siellä tuli hyviä uutisia, magneetissa ei näkynyt mitään syöpään viittaavaa. Tuli myös ” huonoja” uutisia, kuuluin siihen porukkaan josta otetaan myös koepalat. Ei muuta kuin housut kinttuihin ja sängylle . Toimenpide oli kyllä mukavampi kokemus mitä olin ajatellut jos niin voi sanoa.
Viikon päästä urologi soitti ja ilmoitti että syöpää löytyi koepaloista, 3+4 ja 10% soluista. Sovittiin hoitoneuvottelu muutaman viikon päähän jossa päätettäisiin jatko. Olin jo varmaan itse tehnyt päätöksen siinä vaiheessa. Halusin eroon koko rauhasesta, tiesin että ennemmin tai myöhemmin olisi edessä joka tapauksessa. Hoitoneuvottelussa sovittiin robottileikkaus elokuun puoliväliin että ehtisin pitää kesäloman alta pois.
Itse operaatio sujui samalla tavalla kuin niin monella täällä. Labrat ja sydänfilmit edeltävällä viikolla ja suolen tyhjennys edeltävänä päivänä. 17.8.22 aamulla Tyksiin sisälle ja leikkaus puolenpäivän paikkeilla. Herääminen iltapäivällä katetrin kanssa ja osastolle toipumaan. Olo oli kyllä kuin hevonen ois potkinut vatsan seudulle ja jotenkin pinkeä olo muutenkin. Siinä ei kyllä tullut mieleen että seuraavana päivänä kävelee ulos omin voimin. Kotiin katetrin kanssa siis suraavana päivänä. Katetrin kanssa oleminen ei ollut mitään riemujuhlaa ja oleminen meni kotoiluksi. Pari kertaa ulkona kävelyllä riitti vaikka ajattelin että olisin enemmänkin ulkoillut. Viikon päästä katetri pois ja opettelemaan uusia juttuja. Minulla kävi kyllä paremmin kuin monella täällä kuivaksi opettelun kanssa. Yöt olivat kuivia heti enkä muutenkaan vaippoja tarvinnut ollenkaan vaikka olin hankkinut niitä varoiksi. Tenan suojien kanssa pärjäsin. Alussa varsinkin kävelylenkeillä tuntui lorahtelevan mutta suojilla tosiaan pärjäsin.
Patologin tulokset tulivat muutaman viikon päästä ja uutiset olivat hyviä. Lopullinen diagnoosi oli T2C , 3+4 ja marginaalit negatiiviset. Kolmen kuukauden kohdalla oli Psa ja oli alle 0,006 eli mittaamattomissa. Seuraava kontrolli on vasta vuoden päästä mikä vähän ihmetytti kun täällä tunnutaan mitattavan aluksi puolen vuoden välein. Ehkä tilanteeni näyttää niin hyvälle, en huomannut kysyä asiaa niin jäi siihen. Nyt kohta 8 kuukautta myöhemmin tuntuu että olen melkein unohtanut koko jutun. Pidätyskyky on melkein 100%, olen aina pitänyt itseni hyvässä kunnossa niin ehkä auttanut myös asiaa. Erektio ei ole vielä yhtä hyvä kuin ennen leikkausta mutta sildenafilin avustuksella onnistuu hyvin. Kaikenkaikkiaan kaikki siis mennyt hyvin tähän asti ja kiitän itseäni että olen ollut aktiivinen asian suhteen, ja olen kyllä kehoittanut muitakin olemaan. Jos tarinasta jotain voi ottaa opiksi niin ehkä se että kaikki syövät eivät näy magneetissa ja se että toipuminen voi sujua myös hyvin.