Hei,
menetin puolisoni vajaa 3kk sitten. Hän sairasti suolistosyöpää reilu 2 vuotta ja saimme olla loppuun asti kotona yhdessä. Kaiken kaikkiaan sairaalapäiviä tuohon kahteen vuoteen sisältyy hyvin vähän. Mutta yhteisiä vuosia meillä oli liian vähän, alle kymmenen, eikä meillä ollut yhteisiä lapsia. Huomaan, että itse lapsettomana ja muutenkin olemattomalla tukiverkostolla varustettuna, olen jäänyt todella yksin. Pelkään, että vähäisetkin ystävät karkotan itkullani.
Joulukuu on kaiken kaikkiaan tuskallinen: on meidän kihlajaispäivä, hääpäivä ja joulu. Kaikki kohdattava, kun suru on vielä voimakkaana ja itku erittäin herkässä. Kauhulla ajattelen joulua- miten te olette siitä selvinneet surujenne kanssa? Nyt on vielä pitkät pyhät eli yksinäisyys korostuu- tai ainakin minusta tuntuu siltä.
Minkälaisia selviytymiskeinoja teillä on?