anetlan ja Eevukka kiitos kirjoituksistanne. Pystyn hyvin samaistumaan molempien tuntemuksiin. On ”hyvä” kuulla, että muillakin samankaltaisia tunteita.

Minulla meni pari viikkoa, ehkä enemmänkin, todella sumussa. Olin yltiöväsynyt,niin että huolestuin jo itsestäni . Silmät punotti väsymyksestä eikä jaksanut hädin tuskin kuin pakolliset hoitaa kotona. En halunnut ketään tavata enkä kotoa poistua. Nyt ollut viikon ajan hieman parempi. Olen jaksanut tehdä kotona kaikkea, mm.laitella joulua vähän yms. pientä. En ajattele äitiä ihan joka hetki. Mutta, sitten yhtäkkiä tulee välillä kuoleman hetki mieleen, tai kuvittelen äitin äänen, jonkun hetken, kosketuksen, ja sitten taas se kuolema. Edelleen tulee niin huono olo ja puistattaa pelkkä ajatus. Sitten seuraa valtava ahdistus ja mieliala laskee kuin lehmän häntä. Sellaista Eevukan kuvaamaa romahdusta ei ole tullut.. Luulen, että se vielä tulee ja sit vasta helpottaa. Ensi viikonloppuna tulee 2kk kuolemasta.. Ja tuntuu, että vastahan minä äitin kanssa haastelin. Antaisin mitä vain, jos hän tulisi uneeni!!! Mitä vain…