Mulla pyöri sillon aluksi ensimmäisten viikkojen aikana paljon äidin viimeiset päivät ja varsinkin ne viimeiset tunnit mielessä. Nykyään enää harvemmin.

Edelleen on hankala tajuta ettei äidille voi soittaa, numeroa en ole kyennyt vielä poistamaan. En myöskään osastojen numeroita missä äiti oli. Se tekisi kuoleman todellisemmaksi, ja siihen en ole vielä valmis.

Kirjoitit nellielli sumussa vietetystä ajasta. Jälkeenpäin olen huomannut etten itse muista lokakuun ensimmäisiä viikkoja kunnolla. Kai se jotenkin on sumussa ja rutiinilla elämä silloin mennyt.

Itse olen aina vaikeissa asioissa turvautunut läheisiin ja halunnut puhua pahaa oloa pois. Tämä on vaan siinä mielessä haastava tilanne, kun kenelläkään ystävistä ei ole (onneksi heidän kannaltaan) kuollut äiti tai isä. Tavallaan sellaista vertaistukea kaipaa. Auttaisi ehkä jäsentämään asioita ja tunteita. Siksi olen tyytyväinen, että löysin tämän ryhmän.

Joulu on edelleen pelottavasti tulossa. En tiedä miten tulen sen kestämään. Kuitenkin se on 32 vuotta samalla tavalla vietetty.

Voimia ja jaksamista teille ?