Moi Nellielli,

otan osaa suruusi. Löysin viestiketjun kun yritin löytää itselleni neuvoja vähän vastaavaan tilanteeseen. Menetin isäni noin kuukausi sitten. Työt ovat pitäneet viikot kiireisinä, ja olen ollut yllättävän tolpillani. Samankaltaisia tunteita pyörii mielessä: romahdanko jossain vaiheessa? Pitäisikö tuntea jotain eri tavalla? Epäilen, että yritän väkisin pitää asiaa poissa mielestä, sillä asian käsitteleminen tuntuu liian raskaalta. Olimme todella läheisiä, ja yritän välttää ajatusta siitä, ettei isää enää ole. Se tuntuu uskomattomalta ajatukselta. Etenkin iltaisin viimeinen vaikea vuorokausi pyörii mielessä, ja se tuntuu todella ahdistavalta. En halua keskustella viimeisestä vaikeasta vuorokaudesta ystävieni kanssa, ehkä vastaavaa kokeneiden kanssa se voisi tuntua helpommalta.

Mustissa kuljetaan täälläkin.. Tämä viesti taitaa olla yhtä sekavat kuin ajatuksenikin.