Sen verran vielä väsymyksestäni, että se jäi leikkauspöydälle. Siis se valtava uupumus, jonka takia sängystä nouseminen oli vaikeaa, vaikka olisi maannut sängyssä 12 tuntia. Ja jonka takia en jaksanut laittaa ruokaa, ja olin iloinen, jos sain pyykit sekä pestyä että ripustettua kuivumaan. Usein ne jäivät koneeseen. Perhekään ei viitsinyt paljon autella, kun eivät uskoneet, että olen sairas. No, eiväthän lääkäritkään uskoneet… Eli elämäni parani huomattavasti leikkauksen myötä, vaikkei tilanne nyt ohi vielä olekaan. Toinen rinta poistettiin kokonaan ja kainalo tyhjennettiin (syöpäkasvaimia oli useissa kainalon imusolmukkeissa). Kaikki mahdolliset tutkimukset ja syöpähoidot kuulemma tulossa. Mutta vaikka elinvuosia ei olisikaan monta kymmentä enää edessä, niin olen kiitollinen siitä, etten ole enää kuolemanväsynyt! Kuolemanpelkoon yritän vielä tottua… Voimia kaikille kevääseen!