Hei kaikille!

Täällä uusi foorumilainen.

Olen 40-vuotias nainen. Löysin itse patin vasemmasta rinnastani tammi-helmikuun vaihteessa. Työterveyden kautta ultrat ja mammot, kiireinen lähete jatkotutkimuksiin, ohutneulanäyte, jonka jälkeen vielä magneettikuvaus. Tuloksena tiehytperäinen II-luokan triplanegatiivinen syöpä. Tiesin kyllä jo radiologin ensimmäisestä katseen kohdistuksesta näyttöön ultratessaan rintaa, että se on menoa nyt. Ei tarvittu sanoja.

Kasvaimeni osoittautui paikalliseksi. Minulla oli isot rinnat, joten kasvaimen paikan ja laadun vuoksi kirurgi suositteli samalla toisen rinnan muokkausta ja käytännössä suositteli leikkausta toteutettavan rintojen pienennysleikkauksena. Olin, että sentään jotain ihanaa (mitä olen toivonut pidemmän aikaa) toteutuu kaiken tämän muun paskan keskellä.

Minut leikattin kaksi ja puoli viikkoa sitten. Säästyin kainalon tyhjennykseltä, sillä vartijaimusolmuke oli puhdas. Leikkaus meni hyvin, olin jalkeilla neljä tuntia leikkauksesta, dreeneihin vuotoa oli tullut todella vähän, ne poistettiin seuraavana aamuna ja kotiin pääsin seuraavana aamuna jo yhdeksän jälkeen. Fyysisesti olen toipunut hyvin, haavat ovat parantuneet ok, kipuilua ollut todella vähän, olen ulkoillut, nähnyt ystäviä ja tuttavia.

Sitten haluan vähän purkautua…

Mutta voinko olla näin pikkumainen. Tuntuu väärältä olla näin turhamainen…. Olen todella pettynyt pienennysleikkaukseen. Minusta on poistettu kehoooni kuulumaton pahanlaatuinenkasvain, mutta tartun ja jämähdän pinnallisiin seikkoihin. Kirurgin kanssa oltiin käyty etukäteen toiveet ja leikkaus läpi perusteellisesti… en tiedä mikä meni kommunikoinnissa vikaan, kun lopputulos on aivan muuta mistä puhuttiin. Voisin jankata tästä varmaan palstatolkulla tällä hetkellä, sillä se vaivaa minua hirveästi. Tärkein ehkä tällä hetkellä, että sain sen kirjoittaa jonnekin. Puhunut olen jo paljon, mutta se ei tunnu riittävän.

Ensi viikolla menen tapaamaan kirurgia… toivottavasti saan hillittyä itseni.

Jatkohoidoista ei ole vielä aivan tarkkaa tietoa. Suunniteltu on, että sytot ensin ja päälle sädehoito. Ne varmistuvat kunhan tulee patologin vastaukset ja tapaan syöpälääkärin puolentoista viikon päästä. Hoidot tuovatkin sitten jo ihan muuta ajateltavaa.

Vaikka leikkauksen lopputulos minua vaivaakin, niin olen pysynyt käsittämättömän positiivisena itse sairautta kohtaan. Pilkettä silmäkulmasta löyty. Olen vasta taisteluni alkumetreillä.

Halusin tulla jakamaan omaa tarinaani sekä kanssaelämään teidän muiden kokemuksia.

Aurinkoista päivää!