Hei!

Pojallamme diagnosoitiin eilen akuutti lymfoblastileukemia. Asia oli todelinen shokki meille, koska pojalla ei ollut juuri oireitakaan. Nyt hänelle tehdään paljon erilaisia kokeita ja annetaan vaikka mitä lääkkeitä.

Miten ihmeessä tällaiseen voi sopeutua ja jaksaa vahvana tukea pelokasta lasta, kun itsekin on kauhuissaan?

Olen kuin robotti, hoidan kaikki käytännön asiat ja itken iltaisin, kun pienempi lapsi pn saatu nukkumaan.

Vertaistukea kaivataan!

T:Marsu78