Moikka ja hyvää lauantaipäivää!
Viideskin hoito takana päin ja viikko viimeiseen, tuntuu ihan uskomattomalta, että nämä kohta loppuvat! Tällä kertaa meni puolitoista viikkoa, että pääsi kunnolla jaloilleen, nyt olisi taas ”normiviikko” edessä. Pahoinvointi onneksi jonkin verran helpotti viimeksi, kun huomattiin, että yhden lääkkeen annostus oli liian pieni. Vähän se silti kiusaa, onneksi vain ekat neljä päivää, sitten se loppuu kokonaan. Särkyjä minulle ei ole doketakselista tullut, paitsi pientä päänsärkyä, joka menee buranalla ohitse. Väsymys on kyllä aikamoinen, viimeksi nukuin parhaimpana päivänä 14 tuntia!

Kyllähän sen huomaa, että voimat on vähenneet, eikä samalla tavalla jaksa kuin ennen, mutta odotan jo sitä, kun hoidot ovat ohi ja pääsee tiputtamaan näitä kiloja, käymään kuntosalilla jne. Ulkoilu on kyllä sellainen asia, joka auttaa minulla toipumisessa ja ilmeisesti monella muullakin. Jos en muuta jaksa hoidon jälkeisellä viikolla, niin menen talvitakki päällä kuistille juomaan kahvin! 😀 Jos on hyvä sää, niin syön aamupalankin puutarhapöydän ääressä ja istuskelen pihakiikussa. Siitä sitten pikkuhiljaa postilaatikolle jne… Reilun kuukauden päästähän se jo töihin paluukin häämöttää. Luin sen Rintasyöpävuosi- kirjan ja jotenkin tuli hyvä mieli siitä, että hyvinhän tässä on selvitty, vaikken alunperinkään mikään hyväkuntoinen maratoonari ollut, kuten kirjoittaja. Ja sama polku näyttäisi kaikilla olevan silti, paljon oli tuttuja tilanteita kirjassa. Hirvittävästi tekee mieli laittaa kaikki elämäntavat uusiksi!

Täällä meilläkin saa psykiatrisen sairaanhoitajan vaikka tiputuksen ajaksi juttelemaan, jos ei halua erikseen varata aikaa. Voihan se joskus olla helpompi jutella ihan vieraalle ihmiselle, ehkä se kannattaa kokeilla ainakin. Itse olen jonkin verran jutellut siellä syöpäyhdistyksen vertaistukiryhmässä, mutta muuten en ole kokenut ainakaan vielä tarvetta keskustella. Ehkä siksi, että olen aika avoimesti kertonut tästä sekä työpaikalla että muualla. On minulla silti sen vertaistukiryhmän vetäjän puhelinnumero varalla, jotenkin helpottavaa tietää, että hänelle voi soittaa, jos on tarvis. Mutta viimeisiä viedään, Triankeli, kohta tämä on toivottavasti meidän osalta ohi! 🙂

Hyvää syksyn jatkoa ja vaaleanpunaista lokakuuta kaikille!