Hei Juse!

Se on kyllä niin totta, että suhtautuminen asioihin muuttuu ja ainakin omalla kohdallani mielestäni parempaan suuntaan 🙂 Ja tuo mainitsemasi nöyryys on kyllä itselläni tulevaisuutta kohtaan. En voi varmaksi sanoa, että syöpäni ei uusiudu. Jotenkin elämä ei ole enää juurikaan itsestään selvää. Nämä asiat mm. ovat vaikuttaneet omaan suhtautumiseeni asioihin. Mainitset myös olevasi täynnä elämää. Itsekin olen tässä pohdiskellut, että mikä elämässäni on tärkeää ja juurikin elämän eläminen täysillä kuin pieni lapsi. Läsnäolo hetkessä. Elämänilo. Jotain on elämässäni muuttunut peruuttamattomasti. Se on tuo elämään ja erityisesti tulevaisuuteen suhtautuminen. Kerran syöpä ikuisesti syöpä, tavallaan. Syövän läsnäolon mahdollisuus. Olen toki vasta hoitojeni loppuvaiheessa ja moni syövän läpikäynyt on sanonut minulle, että aika tekee tehtävänsä ja tulevaisuutta ei mahdollisesti pelkää enää aikojen kuluessa niin paljon. Omalla kohdallani en tiedä käykö näin. Itse tässä juuri tänään mietin, että miten tämän tulevaisuudenpelon kanssa elän? Tuo pelko on ajoittain voimakkaampi välillä laimeampi. Silti olen ajatellut, että parempi voisi olla antamatta valtaa syövälle ja pyrkiä elämään tätä elämää mahdollisimman täydesti. Elämä valuu hukkaan, jos syöpää liikaa pohtii. Toivottavasti onnistun tässä. Toki tunteita tulee ja menee, kunhan niihin ei jäisi jumiin. Se on fakta, että elämäni on silti peruuttamattomasti muuttunut. Tuntuu, että ennen kuolema ei ole ollut näin elämässäni läsnä kuin nyt. Toki olen aikaisemminkin tiennyt elämän olevan epävarmaa, mutta nyt tuo epävarmuuden tunne on erilaista. Ehkä tässä kaikessa kuitenkin on enemmänkin kyse pelosta. Pelkään tulevaisuutta, mutta mitä siellä? Syöpään uudelleen sairastumista. Sytohoitoja, jotka vaikuttavat elämään jollain tasolla. Ehkä kannattaisi vain antaa tuon elämänilon vaikuttaa mieleen ja lakata murehtimasta asiaa, josta ei tiedä tuleeko se vai ei. Kuolemaa en pelkää vaan syöpään uudelleen sairastumista ja sen jälkeistä erilaista epävarmaa tulevaisuutta sairaana.