Hei Miska! 🙂

Kyllä sitä aika epäuskoinen tosiaan oli, kun kasvaimet paljastuivat pahanlaatuisiksi. Ja nimenomaan tieto tuntui tulevan kuvailemallasi tavalla ykskaks, vauhdilla päin naamaa. Kaikki tuntui tapahtuvan tosi nopeasti varsinkin nyt näin jälkikäteen ajateltuna, kun pystyy ajattelemaan asioita. Itselläkin syöpä oli sillä tavalla oireeton, että vaikka kasvaimet olivat 10 cm kokoisia molemmat niin en tuntenut niitä ollenkaan, vaikka olen pienikokoinen. Gynekologikin kysyi, että enkö ole tuntenut mitään. Itselläni oli toki ollut kuukautishäiriöitä jo vuoden verran ennen kasvaimien löytymistä, mutta syytä etsittiin muualta. Kukaan ei puhunut kasvaimien mahdollisuudesta kun vasta 2015 jouluna sisätautilääkäri kehoitti, että jos kuukautisia ei ala kuulumaan niin sitten gynekologille. Kukaan ei osaa sanoa, kuinka kauan kasvaimet ovat olleet sisälläni. Toki munasarjasyövästä sanotaan, että se on salakavala, koska se antaa oireita vasta kun se on jo edennyt pitkälle. Omalla kohdallani saan olla kiitollinen, että syöpäni ei kuitenkaan ollut levinnyt muualla. Toki melko pian leikkauksen jälkeen päässäni pyöri kymmeniä kysymyksiä. Miksi syöpä tuli ja miksi juuri minulle? Kun minulta poistettiin kohtu ja molemmat munasarjat niin sen lisäksi päähäni paukahti kysymys, miten minun seksuaalisuuteni nyt käy? miten vaihdevuodet vaikuttavat elämääni näin 37- vuotiaana? kun minulta poistettiin munasarjat niin estrogeenituotantonihan loppui siihen. Kuulemma en saa hormoonihoitoa, koska munasarjani olivat estrogeeniherkät niin syövän uusiutumisriski kasvaa, jos saan hormoonihoitoa. Että sellaista! Kyllä monta kertaa mielessäni mietin, että miten naiseuteni käy? Toistaiseksi minulla ei ole ollut haittaavia vaihdevuosioireita. Alussa minulla siis oli paljon kysymyksiä pää täynnä, joihin olen sitten hakenut itseni takia jotain selvyyttä niin hyvin kuin niihin pystyy mitään vastausta löytämään. Paljon on ollut niin, että lääkärit eivät pysty kysymyksiini selkeätä vastausta antamaan. Kaikki me olemme niin yksilöitä. Kohdunpoisto tietysti vei mukanaan mahdollisuuden omaan lapseen. Se tietysti suretti jonkun verran, mutta toisaalta tässä koko kokonaisuudessa se on pikku juttu, kun tästä syövästä muuten selviää elämään taas kiinni. Surettaahan se, että lapsettomuus on lopullista. Avoin mieli lapsen hankinnan suhteen olisi ollut parempi. Nyt se mahdollisuus on kuollut kokonaan.

Hoitojen aikana tunteet ovat menneet vuoristorataa. Paljon on ollut suoranaista v_tutusta ja surua. Uusiutumisenpelkoa ja taas toivoa kuitenkin paremmasta. Joukkoon on onneksi mahtunut myös hetkittäin iloa. Kävelylenkit ulkona yksin ja koiran kanssa ovat aina piristäneet mieltä. Se on aina tuonut hyvää mieltä. Kuitenkin sairastuminen vakavaan sairauteen on koetellut hetkittäin kovastikkin itsetuntoa. Pelko siitä, että kasvaako kaikki karvat takaisin. Pelkoa tulevaisuutta kohtaan. Kirjoittamalla olen purkanut tunteitani ja ajatuksiani ja saanut sisäiseen kaaokseeni sillä tavalla jonkinlaista selkeyttä. Lisäksi keskustelut ammattiauttajan kanssa ovat auttaneet oman mielen kasaamisessa. Vertaistukea pidän myös tärkeänä ja tämä foorumikin on ollut oiva keino jakaa kokemuksia muiden kanssa.

Läheisten/ ystävien kanssa en hirvittävästi ole syövästä keskustellut syystä että varsinkin diagnoosin löytymisen hetkellä olin henkisesti tosi herkillä ja suorastaan palasina, joten en kestänyt yhtään ns. ” väärää” kommentia tilanteestani. Toki kaikki varmasti tarkoittavat pohjimmiltaan hyvää. Varsinkin sana ” positiivisuus” raivostutti suunnattomasti. Nyt suhtaudun kommentteihin vähän vähemmällä tunnelatauksella. Toki voin korjata jotain , jos vastapuolen kommentti tuntuu sellaiselta, että ei sovi ollenkaan tilanteeseeni. Mutta tosiaan paljon syöpä on tuonut uutta, jopa jotain hyvää elämääni, mikä taas vie minua elämässä eteenpäin 🙂 Aurinkoisia päiviä kaikille!