Keskustelut › Forums › Krooninen syöpä › Kaunista Kevättä › Vastaa viestiketjuun: Kaunista Kevättä
Tervehdys vaan kaikille.
Kyllä aika lentää kun on kivaa. Ja lomat senkun jatkuu, elikkä hyviä uutisia oli tohtorilla. Kasvaimessa ei mitään muutoksia, etäpesäkkeitä ei ole tullut, loma jatkuu nyt juhannuksen jälkeiseen aikaan.
Eli juhannuksen jälkeen seuraavat kuvat. Sitten taas katsotaan mikä on tilanne. Tohtorin kanssa sovittiin että soittaa tuloksista, tosin vasta sitten kun olin luvannut että en hyppää järveen jos tulee huonoja uutisia. Mukava tohtori, helpompaa hoitaa puhelimella ei tarvi raahautua sairaalalle.
Olo ollut ihan hyvä, pieniä ongelmia lihasten ja nivelten kanssa ja suolistokin reistailee välillä. Lihaksisto ei oikein kestä pientäkään rasitusta kun alkaa jo kramppaamaan, mutta mennään hiljaa kuin se kuuluisa mummo lumessa.
Olohan on siis erinomainen jos suhteuttaa siihen mitä pahimmillaan on ollut.
Jatkakaamme siis hidasta paarustamista elämän tiellä.