Hei,

Aika vähän täällä on puhuttu noista erektioasioista. Ehkä toisarvoinen vaikkakin tärkeä. Itse olen se nainen, olen täällä aiemmin kirjoitellut. Miesystävän leikkauksesta (erektiohermot säästettiin) on nyt 1,5 vuotta. Ihan kauheasti on tehty töitä seksielämän eteen. Vaan ei se vaan palaudu. On yritetty ihan kaikki ja usein ja jatkuvasti. Hän saa kyllä orgasmin mutta erektio ei vaan oikein onnistu. Toki tämä on vaikuttanut suhteeseemme. Hän on turhautunut. Kyllä me osataan apuvälineitä käyttää vaan eihän se sama ole. Nyt sitten mietin, näinkö ollaan loppuelämä, riittääkö rakkaus kun jotain puuttuu. Surutyö on suuri. Asia on kipeä, koska seksi oli meille aina todella tärkeää.

Elämä on tärkeää, mutta sen sisältö myös. Hän on monesti sanonut, ettei olisi mennyt leikkaukseen, jos olisi tiennyt lopputuloksen. Minä yritän kannustaa ja tukea häntä, mutta välillä ajatukset on kyllä siinäkin, pitäisikö luovuttaa ja lähteä. Nämä on rehellisiä sanoja, älkää tuomitko. Lääkärit voisivat enemmän kertoa vaihtoehdoista, mitään mistään muusta ei puhuttu. Ja että hermot kun säästetään, kaikki on pian ok. Eipä se niin ole eikä siinä ole meitä auttanut mitkään pillerit tai apulaitteet. Valitettavasti. Ollaanko me ainoita tätä surevia?