Täällä isänsä haimasyövälle kesäkuussa 2017 menettänyt 20-vuotias nainen. En voi vieläkään uskoa ettei isää ole. Vaikka kuolemasta on pian kulunut kolme kuukautta ja hautajaiset sekä perunkirjoitus ovat pidetty, on minulla edelleen sellainen olo, että isä on vain matkoilla. Jotenkin aina lapsuuden kodissa käydessä äitiä tervehtimässä on koko ajan sellainen olo, että kyllä isä pian tulee ulkoa sisälle. Jossain vaiheessa sitä havahtuu todellisuuteen ja tulee outo fiilis, jota en osaa selittää. Se ei ole surua, vaan minulla on enemmänkin eksyksissä oleva olo. Minusta tuntuu etten osaa vieläkään surra isää, tuntuu kuin olisin täysin tyhjä. Ehkä suru tulee vähitellen kun mennään kohti isänpäivää ja joulua.