Ongelma on se, että noihin ilmoitettuihin tuloksiin liittyy kaikesta kovasta yrityksestä huolimatta aina epävarmuutta. Eivät ne ole täydellisen oikeita. Eli jos se mittaus tehtäisiin uudelleen vaikkapa 10 kertaa siitä samasta verinäytteestä, niin saataisiin 10 erilaista tulosta, jotka vaihtelevat sitten tietyllä välillä. Jos joku toinen labra tekisi samasta verinäytteestä 10 eri analyysiä, niin ne vaihtelisivat omalla hajonta-alueellaan, mutta jossakin tuon ensimmäisen labran tulosten lähellä kylläkin. Labroilla olisi ehkä pieni ero laskettuna keskiarvoista. Osittain tulokset menisivät kuitenkin päällekkäinkin.

No sitten 3 kuukauden päästä otettaisiin uusi veri, josta tehtäisiin uudelleen 10 analyysiä kahdessa labrassa. Tulos voisi olla, että arvot ovat joukkona hiukan erillään vanhoista arvoista, jolloin voidaan sanoa, että keskimäärin pieni muutos on tapahtunut. Tai sitten taas arvot menevät ensimmäisten kanssa päällekkäin, jolloin on vaikea sanoa yhtään mitään.

Lisäksi kun lääkärit ei tiedä, missä on se solu, joka nostaa PSA-arvoa, niin on sitä vaikea alkaa hoitamaankaan mitenkään. Siksi ei kannattaisi murehtia matalien arvojen pienestä noususta, kun ei siis tiedetä, miten pitäisi hoitaa. Ja siksi kai labrat aiemmin pitivät tuota mittaamaton rajaa aika korkealla, jotta ei potilailla syntyisi epätietoisuutta, että nouseeko arvo vai ei. Nyt sitten on alkanut jonkinnäköinen kilpailu siitä, kuka ilmoittaa alimman arvon. Se koetaan ilmeisesti jotenkin paremmaksi hoitopaikaksi, mitä alempi arvo ilmoitetaan.

Amerikoissahan joku lääkäri männävuosina ehdotti, että yli 75-vuotisilta miehiltä ei pitäisi mitata PSA-arvoa lainkaan. Hänestä PSA:n mittauksesta seuraa vain ongelmia. Jos arvo on suuri, miehet kuolevat sydänkohtaukseen heti korkean arvon kuultuaan. Jos arvo on pieni, alkavat miehet stressata siitä, milloinkahan se lähtee nousemaan… No, tämä loppu on kevennystä vakavaan asiaan.