Palailen nyt uudelleen tähän ajatukseen ” hän voitti syövän”, kun hoidot on nyt omalla kohdallani ainakin ohitse. MInusta tuntuu tosi kovalta, kun puhutaan ”taistelusta syöpää vastaan”. Ihan kuin kysymys olisi siitä, että sinulla on vastassasi vihollinen jota vastaan taistelet ja omasta asenteestasi riippuu, että selviätkö syövästä. Minusta tuo lause syyllistää syöpään sairastanutta. Ihan kuin olisi sairaan asenteesta kiinni, että paraneeko hän. Itseäni suunnattomasti raivostuttaa tuo ” syöpätaistelu”- sana. Varsinkin kun julkisuudessa näkee lehtien palstoilla tarinoita siitä, että joku julkisuuden henkilö on muka voittanut syövän. En halua mainita nimiä, mutta yhdessä esimerkissä kyseisellä julkisuuden henkilöllä oli syöpä, jolla oli hyvä ennuste ja hän on selvinnyt siis ainakin tähän asti siitä. Hänestä lehdet kirjoittavat, että hän on selättänyt syövän. MInusta se tuntuu todella pahalta niiden näkökulmasta, jotka ovat syöpään menehtyneet. Ihan kuin he olisivat jotain elämässä periksi antajia, joiden asenne ei ollut kohdallaan. Tosiasia mun mielestä on, että hyvin paljon on kyse tuurista ja juuri siitä, missä vaiheessa syöpä löydetään. Toki tiedän myös ihmeparantumisia. Olen lukenut tapauksesta, joka oli vastasyntynyt lapsi ja jolla oli pää lähes täynnä kasvainta ja hänen paranemiseensa eivät lääkärit nähneet mitään järjellistä mahdollisuutta. Hänet siirrettiin saattokotiin , mutta monien hoitoprosessien kautta hän kuitenkin parani niin, että kasvain hävisi ja nykyään hän on hyvin kehittynyt lapsi.

Itse olen aikaisemmin uskonut kyllä mielen voimaan ja uskon siihen vieläkin. On tuo syöpä kyllä kummallinen juttu. Mistähän se oikein tulee?