Kiitos Myy, nyt on minullakin taas parempi mieli.
On tullut myös mieleen, että oman sairauden takia ehkä ymmärsin paremmin kuin olisin aiemmin ymmärtänyt sitä, mitä äitini kävi läpi lyhyen sairausjaksonsa aikana.
Ja muutenkin osaan vähän paremmin eläytyä jonkun muun sairauteen.

Mitään suurta viisastumista en silti tunne, pikemminkin olen levoton, körsimätönkin. Elämän pitäisi olla jotenkin nyt aitoa ja rikasta, tunteiden syviä ja ravistavia. Onhan tämä se ainoa elämä, josta ei voi tietää milloin se loppuu.
Järjellä tiedän että voisin relata. Mutta tuntuu kuin olisin roudassa sisältä, tunne tervehtymisestä on sulattanut vasta vähän pintaa.

Varmasti aika auttaa, koetan olla armollinen ja sietää sairastumisen surua.