Hienoa Eegon1950 jos tuosta on nyt apua. Yksi sairaanhoitaja neuvoi minua kokeilemaan supistusta seisaallaan ja kokeilemaan kädellä kiveksistä nousevatko ne ylöspäin kun tekee supistusta. Jos nousevat niin silloin hänen mukaansa tekee oikein.

Yksi juttu, josta missään minun oheissani ei ole mitään mainintaa, on venyttely. Ainahan lihaskuntoharjoitteluun pitäisi kuulua myös venyttely. Itselläni oli jokin aika sitten aika hankala viikko, jolloin kehitys tuntui ottavan takapakkia. Sitten keksin tuon venyttelyn ja tein vain sitä enkä muutamaan päivän ollenkaan supitusharjoituksia. Vatsalihakset olivat aivan kireät ja jumissa. Siitä ne sitten alkoivat antaa periksi ja sitten homma palasi taas normaalille tasolle.

Sitten kun tuntuu että harjoitus vaikuttaa oikeaan lihakseen, niin mielestäni kannattaa tehdä harjoituksia eri asennoissa, siis maaten, istuen, seisten jne.

Tosin en ehkä ole paras näissä neuvomaan. Itsellä mennyt nyt leikkauksesta 4 kk ja virtsanpidätys ei vielä ole ihan sataprosenttista, ehkä 99%. Normaalisti pystyn olemaan ilman mitään suojaa, mutta pitkillä kävelylenkeillä ja raskaammissa töissä pitää jotain suojaan vielä käyttää. Mutta kertoilen tässä omia ajatuksia ja päättelyitä, näillä ei ole takuuta 🙂

Olen 55-vuotias, hyväkuntoinen ja urheileva toimistotyöläinenjolla oli sukurasitetta ja PSA oli vuosikymmenen verran tihenevässä tarkkailussa. Arvojen noustessa otettiin näytepalat ja silloin oli jo tiedossa että aika pian pitää tauti hoitaa – eikä siihen mennytkään kuin vuosi lisää (ja toiset näytepalat) kun päätös tuli tehtäväksi (Gleason 3+4 joka päivittyi patologin lausunnossa 4+3:ksi eli hyvä kun hoidettiin ajoissa). Päätyin kahden eri lääkärin kanssa keskusteltuani roboleikkaukseen josta nyt on kulunut runsas vuosi.

Tämä keskustelufoorumi oli minulle hyvin tärkeä, sai kuulla mielipiteitä vaihtoehdoista (leikkaus vs. sädehoito), erilaisia toipumiskertomuksia ja sai vähän totuttautua erilaisiin vastaantuleviin asioihin, mikä rauhoitti mieltä suuresti vaikka leikkaus pirusti jännittikin (minua ei ole koskaan aiemmin edes nukutettu tms.).

Leikkauksesta toipuminen meni aika nopeasti, olin jo 3-4 viikon päästä ulkomaan työmatkalla joskin niin että työkaveri kantoi laukkuni. Alkuviikkoina täräysten ja kurottelujen kanssa pitää olla varovainen – yhdellä kävelylenkillä pari viikkoa leikkauksesta otin yhden töksähtävän juoksuaskeleen joka sattui todella kipeästi ja luulen että juoksemisen aloittaminen venyi pelkästään sen takia parilla viikolla.
Kun vaivalloisesta katetrista pääsi viikon jälkeen eroon, vaippoja tai tippasuojia ei tarvinnut kuin muutaman viikon ja enemmän vain varmuuden vuoksi mutta se vaati kyllä vessassa käyntiä aina kun oli vähänkin tuntumaa. Tyhjennys toimii aiempaa vahvemmalla suihkulla mutta lopputippojen tiputtelu vie hieman aikaa ja vaivaa. Pieniä karkailuja tietyissä tilanteissa kuten alamäkeen rennosti juostessa, TV-tuolissa illalla rentoutuneena asennonvaihto tms. hieman yllättävät tilanteet varsinkin iltaisin jo vähän väsyneenä. Alkoholin käyttö myös lisäsi tiputteluja mutta nyt siis runsaan vuoden päästä leikkauksesta tiputusongelmaa ei aina oikein tule muistaneeksikaan enää eli hyvin menee. Kestää jopa rankat mailapelikilpailut joskin varmuuden vuoksi otan pelipäiville aiempaa useammat peli- ja alushousut.

Sänkypuolellakin on eloa joskaan erektiotakuuta ja yhdyntävarmuutta ei ole niin kuin silloin ennen – oma tuntuma on että toisessa näytteenotossa hermot saivat osumaa ja olivat siis vähän huonommassa hapessa jo ennen itse leikkausta.

PSA on nyt mitattu kaksi kertaa ja on missä pitääkin eli mittaamattomissa. Olen toiveikas että näin jatkuu vielä pitkään.

Lyhyesti: Eturauhassyöpä ei ole kuolemantuomio eikä se välttämättä muuta mitenkään olennaisesti tai jopa juuri lainkaan elämääsi, varsinkin jos tauti on ajoissa havaittu ja nykyaikaisin menetelmin hoidettu; sekin auttanee jos olet kohtuullisen hyväkuntoinen ja perusterve – eturauhassyöpä voi olla vain yksi episodi elämässä, ei lopulta sen enempää. Olen yksi näistä onnekkaista ja halusin jakaa tämän tällä arvokkaalla foorumilla samankaltaisessa tilanteessa oleville.

Toivon kaikille saman taudin kanssa tuskaileville ja omaisillenne toiveikasta jaksamista.

odottelehan 5-vuotta, sitten voi olla toisenlainen tarina kerrottavana.

Miska, voisiko tuollaiset tyhmät vuodatukset unohtaa kokonaan ja jättää ne ”kiehumaan” omaan pääkoppaan? Kyllähän täällä niin kuin millä tahansa muullakin foorumilla käyttäjät saa päästellä suustaan omia tuntojaan, sinä et niitä määrää. Nyt tällä foorumilla tuntuu olevan uusi foorumipoliisi, minkä mukaan vain ne, jotka kirjoittelevat hänen mukaan sopivalla tavalla, ovat toivottuja tälle foorumille. Minä ainakin poistun täältä. Kukaan ei voita eikä häviä tässä poistumisessa.

Kenenkään ei tarvitse todellakaan minun omituisuuksieni takia täältä poistua, Adios -Miska

Täällä foorumilla on eri ketjuissa porukka kirjoitellut jo useita vuosia ja he tuntevat toinen toisensa ja ongelmansa useiden kirjoitusten perusteella. Antero66:n tilanne on vaikea ja me kaikki toivomme hänelle voimia elämän taistelussa. Jokaisen kirjoittajan tilanne vaihtelee ja jokaisella on omat ongelmansa ja näkökulmansa.

Uusien tulokkaiden kannattaa aluksi varmaankin pysytellä niissä ketjuissa missä sitä omaa asiaa käsitellään parhaiten ja unohtaa sellainen kuittailu jokaiseen mahdolliseen uuteen viestiin.
Foorumihan on tarkoitettu vertaistukeen. Hupikeskustelut sitten käydään omilla foorumeillaan.

No rauhoittukaas nyt. Minun mielestäni kaikki voivat täällä esittää omia kommentteljaan ihan omien tuntumustensa mukaan. Ei niistä kenenkään kannata pahastua.

Tuosta Kylsesiit positiivisesta kommentista sen verran, että on varmasti hyvä oman polkunsa alussa oleville lukea täältä, että asiat voivat mennä oikein hyvinkin. Itsekin olen niistä saanut positiivista energiaa, mutta olen vähän kummeksunut sitä, että nämä onnekkaat aina kertovat vain kaiken menneen hyvin. Kuukauden päästä leikkauksesta kaikki on kunnossa ja elämä jatkuu. Minua kiinnostaisi tietää miksi joku selviää tästä eturauhasleikkauksesta niin helpolla ja jollain toisella siitä jää elinikäinen vaiva. Tekevätkö he jotain treenausta erilailla, vaikuttaako se miten paljon ”ylimääräistä” jouduttiin poistamaan vai mikä asiaan vaikuttaa?

Itsellä ei ole kovin suurta valittamisen aihetta. Leikkauksesta on nyt kulunut vähän yli viisi kuukautta ja virtsanpidätys on 99,9 prosenttisesti hallussa. Pitkillä kävelylenkeillä täytyy vielä laittaa suojus, silloin saattaa jotain tippoja tulla. Muutenkin aina joskus, varsinkin illalla, voi pito hetkellisesti pettää jossain tilanteessa ja tippa lirahtaa. Juoksemista en ole vielä uskaltanut kokeilla, kun saisi tuon kävelyn ensin 100 prosenttiseksi. Pari pientä pyörälenkkiä tein viime viikonloppuna ja ne menivät hyvin.

Ensimmäinen kontrolli kolmen kuukauden kohdalla oli ”puhdas”, seuraava on muutaman viikon päästä. Olo on hyvä ja elämä palailee normaaleihin uomiin, mutta on tässä matkan varrella ollut monta epätoivon hetkeä.

Lantionpohjan lihasten harjoitteita teen edelleen ahkerasti ja olen kehitellyt muutamia harjoitteita omasta päästä, kun ei oikein jaksa pelkät puristusharjoitteet aina innostaa.

Vuosi on lyhyt aika näiden leikkausten jälkeen. Minulla on kulunut kohta 3 vuotta ja nyt voin sanoa, että olen täysin entisessä kunnossa. Vielä alkuvuodesta tietyissä erikoisasennoissa saattoi muutama tippa tulla putkeen, mutta nyt sekin on poistunut. Harrastan kovasti suunnistusta, juoksua ja hiihtoa, joten en tiedä että onko tilanteeni harjoituksen tulosta.