-
Viestit
-
tervehdys tännekin pitkästä aikaa,
yritän jälleen jotain positiivista.
kuten kerroin olen ollut vuosia jonkin sortin alkoholiriippuvainen, samoin sairastanut depression.
molemmat nämä on mennyttä elämää, ainakin toistaiseksi. eritoten tarkoitan tuota alkoriippuvaisuuttani. olen aina hoitanut työni, kotini jne. mutta riesa se on ollut. nykyisin en koe ykskantaan minkäänlaista mielitekoa alkoholiin. asia voisi olla toisinkin päin. syöpädiagnoosini seuraamuksena olisin hyvinkin voinut heittäytyä hällä väliä mentalitteetiin että mitäpä tässä enää jännittämään, antaa mennä vaan.
onneksi näin ei ole tapahtunut.
syöpäni toki ahdistaa välillä, mutten ole tunnistanut depression ensimerkkejä. niitä ei ole ollut. pienoinen ihme sekin, koska depis on varsin helposti uusiutuvaa lajia.toisaalta esim. tuota alkoholijuttua voisi spekuloida sitenkin, että jos en olisi alituiseen sytojen takia huonovointinen, niin kiehtoisiko tällöin viinipullon aukaiseminen, ehkä. en kuitenkaan ole ollut koskaan sellainen juoppo jolla jäisi esim. päiväkausien pituinen putki päälle.
nyt olen kuitenkin vapaa. vapaa mieliteoista, ja se on tärkeintä, olivat ne juurisyyt mitkä tahansa.
alkoholismihan on sitä, että vaikkei yksilö joisikaan, hänen ajatuksensa pyörii liiaksi alkoholin ”piirissä”. ostanko viinipullon vai en, entä jos en tänään osta, niin koska seuraavaksi voisin vetää pikku humalat jne.
eli ainaista arpomista.
se on poissa, mennyttä.kevään odotus on kuplivaa. sekin niin positiivista.
odotan malttamattomana koska voin laittaa (tai komentaa miehen laittamaan) parvekkeen kevätkuntoon.
partsin luukut on pestävä, samoin siellä olevat värikkäät räsymatot. ennen kuin kukkia voi sinne istutella, hankin vaikka rykelmän kivoja kynttilöitä vadille.
kohta pääsee eroon raskaista talvivaatteista. tai kohta ja kohta, mutta jo maaliskuussa saattaa lämpöiset kelit yllättää. ihanaa.
sitten ostan jotkin kivat upouudet lenkkarit. uusi kevätakki on jo hankittu.
pääsiäisenä lammasta! ja paljon suklaamunia!no niin.
pientä piristystä siis päiviimme! 🙂
ei suostuta jäämään sairautemme vangeiksi kokonaan.
kaikille lämpöisiä terveisiä,
toivottaa KiaHei kaikki!
Kia, mukava kuulla, että olet päässyt alkoholiongelmasta, joka ihan oikeasti voi ajaa ihmisen vaikka kuolemaan. Todella vakava juttu siis. Kyllä itsekin jo odotan kevättä ja sitä, että saa pukea vähemmän vaatteita päälle. Toki talvipakkanen ja lumikinoksetkin ovat ihania ja jos sukset olisivat kunnossa niin hiihtäminenhän on aivan mahtavaa puuhaa. Itse rakastan Suomessa vuodenaikojen vaihtelua 🙂
Mulla oli viikolla kolmas kontrolli hoitojen jälkeen ja kaikki sairauden osalta ok. Toki kehoni tietää, että tavallaan kaikki ei ole ihan ok. Multahan syöpä vei kohdun ja munasarjat 37- vuotiaana. Kyllä sitä lääkärillekin itki sitä, että on tuntunut todella pahalta kohdata tämä syöpä vain 37- vuotiaana. Se on kyllä jännä juttu, miten kehossa vaan on jotenkin tyhjä olo noiden elimien poiston jälkeen. Kyllä sitä kokee naisena menettäneensä tietyllä tavalla jotain. Toki naisena oleminen on paljon muutakin, mutta kuitenkin kurja juttu kaiken kaikkiaan. Ajan kanssa tästä kuitenkin varmasti selvitään vaikka kipeää tekeekin.
Mulla toi yritysidea on pikku hiljaa kypsynyt ja olenkin tässä kokeillut tehdä erilaisia juttuja ja katson, mikä olisi paras ratkaisu lopulliseksi tuotteeksi. Olen siis miettinyt käsityöläisyyttä yrittäjyytenä.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
voi Myy, kyllä Sinä olet täysverinen nainen lapsettomuudestasi huolimatta. olen kuitenkin pahoillani tuntemuksistasi ja tilanteestasi.
minusta sinä olet kaiken lisäksi varsinainen teräsnainen; aina kannustamassa muita.
naisena olo on niin laajaa. vain todelliset moukat sanovat että vasta lapsi ”tekee naisen”. juttu on niin tökerö, ettei vastaavaa ihan helposti löydy.
letkautus on paitsi sivistymätön ja näköalaton, niin kaiken kaikkiaan varsin rajua myötähäpeää herättävää horinaa.
minullakaan ei ole lapsia. se kirpaisi joskus nuorempana, mutten varsinaisesti kärsinyt siitä. lähipiirissäni on muutama, jotka kokevat asian kivuliaaksi ja ymmärrän toki heitä.eikö ensi kuussa ole muuten Kansainvälinen Kaistenpäivä?
kuule Myy, sovitaanko että ostetaan ihan itsellemme sen päiväiset kukkapuskat.
ne maljakossa muistuttakoot meitä siitä miten vahvaa naisenergiaa ja voimaa meissä virtaa.
me ollaan kuule kovia tyyppejä.
selviydytty monesta ankarasta tilanteesta ja menetyksistä. eli hyvä me!!!! 🙂
Power with You, terveisin KiaHei Kia!
Kiitos myötätunnostasi! Itse ajattelen, että kun antaa muille jakamalla omaa kokemustaan niin sitä myös itse saa siitä paljon hyvää ja näinhän se onkin. Täällä on saanut tuiki tuntemattomilta hyvää vertaistukea kuten nyt sinultakin.
Kyllä sitä tosiaan on itse miettinyt omaa arvoaan naisena ilman biologista lasta. Se mahdollisuushan meni lopullisesti kohdunpoiston myötä. Itse olen kanssasi samaa mieltä, että on näköalatonta sivistymättömyyttä nähdä, että vain äitiys tekee naisesta kokonaisen ja naisen. Näin olen nyt itsekin alkanut ajattelemaan. Paljon on henkisesti keskenkasvuisia ihmisiä, joilla on lapsia. Itse olen nyt ajatellut, että oma arvoni ei voi olla riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä. Riitän juuri tällaisena kuin olen. Lapsen kanssa tai ilman. Itse olen ajatellut, että olennaista on miten koen elämäni merkityksellisyyden ja elänkö hyvän elämän ilman lasta. Mistä asioista merkityksellinen elämäni koostuu?
Mahtava idea. Tehdään niin, että naistenpäivänä 8.3 ostetaan molemmat kukkakimput itsellemme oman naiseutemme kunniaksi! Hyvä me!
hienoa Myy! loistavia ajatuksia Sulla.
eräs erityisen fiksu ystäväni (mies) A kommentoi kerran ystävänsä B:n (mies hänkin) touhuja.
B etsi itselleen kuumeisesti elämänkumppania sortuen kerta toisensa jälkeen kiinnittämään huomionsa naisessa ulkoisiin seikkoihin.
piti olla kaunis, hoikka ja vaikka vallan mitä. kerrassaan häkellyttävää aikuiselta ihmiseltä. ja nuorikin mielellään, reippaasti nuorempi kuin hän itse, vaikkei sinänsä enää jälkikasvua toivonutkaan itselleen. ja aina meni pieleen.
tällöin A sanoi B:lle: ”Etkö tajua, että se nainen on siellä sisällä. Hänen SISIMMÄSSÄÄN. EI siis näissä ulkoisissa tekijöissä”.
minusta tuo oli niin viisaasti kommentoitu!ja kyllä. 8.3 me mennään mars kukkakauppaan. sovittu!
liittykää muutkin naiset suunnitelmaamme. ja miksei miehetkin. mieskin voi ostaa itselleen kimpun, ikiomaksi iloksi. mikä estää?Hei Kia ja muut!
Tosi hyvin ystäväsi totesi, mikä on naiseuden ydin. Sisin on merkittävä ja ihmisyys. Toki täytyy myöntää, että kyllä ulkonäöstäkin kannattaa huolehtia. ainakin mun mielestä.
Merkkasin jo kalenteriin tuon 8.3 ja todellakin aion ostaa itseni kunniaksi kimpun! Miksei miehetkin voi ostaa itselleen kimpun, oman miehisyytensä kunniaksi. Kaikki mukaan vaan tähän kimpun ostamiseen, oman itsesi kunniaksi! Olet loppupeleissä tärkein ihminen itsellesi. Näin se vaan on.
Kiitos Kia sulle aivan ihanasta vertaistuesta ja muillekin! Täällä foorumilla on ollut vain mahtavia tyyppejä. Teidän kanssa on voinut jakaa tätä sairastumisprosessia.
hei kaikille!
mulla on loistouutisia. haluan listata ne tänne.
olin torstaina Meilahden lääkäritapaamisessa ja sain kuulla, että kolmen kuukauden sytohoidoista on ollut vastetta.
sairastan siis parantumatonta Kolangiokarsinoomaa, eli ärhäkkää sappitiehyeiden syöpää, ja hoidot aloitettiin ”taudin etenemistä jarruttavalla tavoitteella”. tuloksia on siis syntynyt. olen ikionnellinen.kun sain diagnoosini joulukuussa 17, alkoi sopeutumisvaihe pahinta mahdollista ajatellen.
kuten Meilahden varsin nuori ja epävarma, vasta erikoistuva lekuri päästi suustaan ”tilastollisesti tässä olisi 8-11 kk elinaikaa”. huh huh. tosin hän perui puheitaan lisäten että ”kaikkihan on aina kovin yksilöllistä”.
mietin tällöin saanko kokea edes tulevan kevään tai kesän. ja tässä sitä ollaan!kolmen kuukauden jakso on ollut rankka.
olen kärsinyt mittavista pahoinvointipäivistä ja saanut kaksi kertaa jonkin pöpön; toisella kerralla jouduin osastollekin sairastamaan.
toinen ylläri oli influenssa A, mikä oli sekin rajua sairastelua, vaikkakin sain sairastaa sen kotioloissa.
influenssan kourissa menin päästänikin aivan sekaisin. kun yritin soittaa kuumeisena päivystykseen ja puhelimeni reistaili tovin, latasin sen itkien seinään.
itkin myös päivystyksessä, olin kertakaikkisen loppu.. enkä suostunut antamaan influenssanäytettä.
eli kun hoitaja yritti ottaa näytteen nenän kautta liki nielustani, sellaisella letkumaisella puikoilla, se oli sattuvinaan niin paljon että panin stopin koko hommalle. häpesin käytöstäni, tietenkin.
sopersin että haluan palliatiiviseen, etten ykskantaan kestä enää sytojen aiheuttamaa vastustuskykyni alenemista ja sen myötä lisäsairauksia perussairauteni ohessa. itkin ääneen. lopulta näytteen sai otettua hoitajien luvalla mukanani ollut lekurimieheni. rakas mies joutui puhumaan minulle kuin kolmivuotiaalle: ”no niin rakkaani, nyt kirpaisee pikkuisen, sitten se on ohi…”.
ja onhan näitä erityisen pahoja paikkoja ollut muitakin.
kun oksentaa ja oksentaa ja luulet kuolevasi jo siihen oksenteluun.vaan nyt kiitollisuus on ensisijainen tuntemukseni.
kiitollisuus Meilahtea kohtaan ja läheisiäni. ja koko elämää kohtaan! olen kiitollinen jokikisestä aamusta kun herään. kevät tekee tuloaan ja saan kokea myös kesän; ehkä saan lisäaikaa vielä vuosia. ei voi tietää.
nyt kun tiedän hoidoista olevan hyötyä, suhtaudun varmasti sitkeämmin niihin huonoihinkin päiviin ja hetkiin.
sairaus on vakava ja raskas taakka kaikin puolin, kuten me kaikki täällä tiedämme, mutta toivoa ei saa menettää.sitäkään ei pidä unohtaa, että saan erinomaista hoitoa ja yhteiskunta maksaa viulut.
kuulemani mukaan yksi sytostaattipussi maksaa yhteiskunnalle noin 800 euroa.
se tuntuu häkellyttävältä ja panee nöyräksi.
en kaiketi koskaan voi palata enää työelämään joten olen loppuelämäni yhteiskunnan suoman armeliaisuuden armoilla. Pohjoismaita lukuun ottamatta en kaiketi saisi missään muualla maailmassa näin turvallisia olosuhteita.
sikäli mikäli kuntoudun joskus niin että jaksan, aion kouluttautua tukihenkilöksi toisille sairastuneille; tällä tavoin saatan antaa murusen takaisin saamastani hyvästä. tai keksin muuta yleishyödyllistä. en halua olla vain saavana osapuolena.
kunpa tämä(kin) toiveeni toteutuisi!nyt ei muuta kuin reippain mielin kohti tulevia koitoksia.
ei anneta periksi. vaikken tarkoitakaan sitä, muuten, että meidän pitäisi TAISTELLA. kuten täälläkin on puhuttu, sairaudessa ei ole kysymys taistelusta, vain siitä, että yrittää parhaansa pitää toivoa yllä. voihan siitä käyttää sanaa taistella ken haluaa.
mutta te tiedätte mitä tarkoitan… kun lehdet kirjoittavat otsikoita tyyliin ”hän selätti syövän”… argh, aivan kuin sairaudesta selviytyminen olisi omasta itsestään kiinni. ei ole. vaikkakin positiivinen asenne auttaa asiassa kuin asiassa, se toki tiedetään.
kaikki tunteet ovat joka tapauksessa sallittuja!
myös ne vähemmän positiiviset.
jos voimat eivät riitä, sitäkin pitää kunnioittaa.
turhaan minäkin koin häpeää sairaalassa kun itkin. miksen muka saisi itkeä? no, se puhelimen seinään paiskamisen olisin voinut jättää tekemättä, tööt.hyvää viikonloppua kaikille!
ja tsemppiä hurjasti jokaiselle.parhain terveisin, kohtalokamunne Kia
Hei Kia!
Olen kovasti pahoillani siitä, että olet joutunut sairastelemaan hoitojen ohella. Siitä kuitenkin olen iloinen puolestasi, että hoidot ovat kohdallasi tepsineet :)Hienoa!
Kyllä itsekin muistan, että varsinkin hoitojen aikoihin mielialat seilasivat laidasta laitaan ja usein olin todella v….tuuntunut koko sairauteen, hoitoihin. Omalla kohdallani oli myös tosi lähellä, että tietokone lensi päin seinään suuren v…tutuksen vallassa. Onneksi ei kuitenkaan lentänyt. Huh! Hoidot vievät henkisiä ja fyysisiä voimia ja tuovat elämään taloudellisen ahdingon jne. Ei siis mikään ihme, että fiilis on sairastuneella todella kurja ajoittain. Kyllähän se raivostuttaa, kun sairastuu vakavasti. Toki se tuo mukanaan myös muita voimakkaita kurjalta tuntuvia tunteita. Kyllä sitä sairaana tunsi suunnatonta yksinäisyyttä. Tuntui, että läheiset eivät pohjimmiltaan ymmärrä miltä tuntuu sairastua. Ahdistus, suru, pettymys elämää kohtaan olivat ainakin itsellä pinnassa hoitojen aikoihin. Kevyt liikunta teki silloinkin kyllä hyvää päälle ja fysiikalle.
Siinäpä on aika vierähtänyt tasaista taaperrusta ollut uusia terveydellisiä kujeita/kiusoja tullut mutta syövän suhteen rauhallista.Kesällä kontrolli mitään hälyttävää ei ole tässä ollut ja toivottavasti ei tulekkaan.Ensi vuonna viimeinen kontrolli kuvauksineen ja tähystyksineen ja ainahan se apina siellä selässä mukana roikkuu eli koko loppu elämän.Unohtanut jo asian/taudin pohtimisen sinällään kun aikaa jo mennyt sen verran että ei niin jokapäiväisesti mielessä pyöri.Kotihommia pystynyt hyvin tekemään ja kunto kohonnut,kesällä pilkoin liiterin täyteen takkapilkkeitä ja joulun alla kaatelin uutta kuivumaan,harmi kun eivät ole auranneet noita metsäautoteitä niin ei pääse lenkille kaippa se on kuntopyörällä sitten rimpuiltava.Eipä tässä kummempaa, tämmöistä sitä sun tätä pään tyhjennystä koittakaahan pärjäillä.
Juse
Hei Juse!
Mukava kuulla/ lukea, että syövän osalta on nyt elämässäsi rauhallisempaa ja kuntokin on parantunut ja arkihommat sujuu hyvin. Liikunta on hyvä juttu moniin kipuihin ym. kremppoihin. Itselleni liikunta ja lepo ovat tärkeitä kehon hyvinvoinnille. Mulla arki myös sujuu. Muutaman antibioottikuurin olen joutunut syömään kehon tulehdustiloihin vuoden aikana, mutta muuten ihan hyvin pyyhkii myös mulla ainakin nyt. Omaa yritystä olen nyt alkanut ihan konkreettisesti puuhailemaan. Se on yksi unelma jonka haluan toteuttaa elämäni aikana. Ilman syöpää en olisi ikinä ryhtynyt tätä unelmaa toteuttamaan.
Aurinkoisen kauniita talvipäiviä sinulle toivottaa: Myy
Hei Myy79.
Mukava kuulla että sinullakin sujuu hyvin onnea ja menestystä oman yrityksen tekoon,ainahan tämä välillä on semmoista rämpättiä koska eihän se vatsa enää entisensä ole kun on ropeloitu.Uusia kujeita vuodet ja ikäkin tuo mutta semmoistahan se on, nyt en ole jaksanut kuntoilla ja eipä siitä kannata pakkomieltä ottaa tekee taas kun vähän on huilannut.Lumihommat on hyvää touhua kun ei pääse metsäautoteille niiden auraamattomuuden takia lenkkeilemään.Pakkasia riittää mutta huomenna luvassa taas valkoista mannaa mutta eiköhän se kohta helpota sieltä se kevät tulee huomaamatta.
Aurinkoisia päiviä myös sinulle ja menestystä.Tv. Juse
Heippa! Pakko kirjoitella tänne pelkoja pois..mullahan oli kohdunkaulansyövän leikkaus viime kesänä. Lokakuussa oli kontrolli ja kaikki oli hyvin, uusiutumisen riski minimaalinen,selvisin pelkällä leikkauksella. Mua on vaan kiusanut nuo tikkiasiat, lokakuussa lääkäri sanoi että joillain ne vaan voi kestää. Ja mulla tuli viime viikolla taas parina päivänä vuotoa ja kyllä siinä näkyi jotain murua, olettaisin tikinmujua. Soitin tänään Naiatenklinikalle, totesivat siellä että kuulostaa pitkältä ajalta tuo sulaminen. Sain huomiseksi ajan sinne, tsekkaavat tilanteen. Nyt tietysti hirveä pelko ja epävarmuus että on varmasti kaikki hyvin. Pelottaa paljon. Tätä tikkihommaa on kyllä ollut leikkauksesta lähtien tietyin väliajoin, niin olisihan se perin kumma jos sieltä jotain muuta löytyy. Ja tarkastuskin oli tässä välissä. Ahdistaa ihan hirveesti mennä sinne. Tämmöinen pelkosepustus. Kiitos jos jaksoit lukea.
Tervetuloa! On todella tuskallista lukea joitakin viestejä tältä foorumilta. On hyvä, että on edelleen vahvoja ihmisiä, jotka eivät luovuta ja tukevat edelleen muita. Lääkkeet ja syöpäterapiat ovat kalliita, jos siihen on varaa.
Pahoittelut. Kaksi nimimerkkiä on nyt blokattu sivuilta kirjoitusten takia. Kirjoitukset sisälsivät mm. linkkejä asiaan kuulumattomille sivuille.
V*tun syöpä, haista pitkä paska! Jotta syksy ei vaan olisi liian helppo – tasan viikon päästä päivälleen vuosi äidin kuolemasta – sain tiedon hyvin läheiseksi tulleen henkilön huonoennusteisesta syövästä viikko takaperin. Ei tämä muutoin olisi niin raskasta, mutta olen sairastunut uudelleen syömishäiriöön, mikä puolestaan juontaa juurensa äidin kuoleman aiheuttamaan suruun ja taannoiseen raiskauksen yritykseen (ero exästä, pitkäaikainen seksuaalinen ahdistelu –> rikosilmoitus tehty).. Voimat on aika piipussa ja välillä tuntuu, että syöpä saa jotain sairasta tyydytystä iskiessään kyntensä viattomaan ihmiseen. Toisaalta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin: olen mitä luultavimmin saamassa viimein apua syömishäiriööni – lisäksi pääsen luultavasti läheisensä syöpään menettäneiden kurssille lokakuun alussa. <3 Kiitos ja anteeksi; oli pakko saada purkautua.
Hei. Olen viikon päästä menossa mammografiin, ultraan ja koepalan ottoon, koska lääkäri (ja minä itse) löysin mm. ihomuutoksen, vetäytyneen nännin ja appelsiini-ihoa rinnasta. Lääkärin mukaan rinnassa on n. 3 cm kokoinen ”laattamainen” kasvain, ja kaikki viittaa siis vahvasti syöpään. Lääkäri totesi kainaloiden olevan siistit, mutta nyt parissa päivässä sinne on ilmestynyt ikäänkuin 3 sormenpään kokoista tummaa läiskää. Onko kyse imusolmukkeista kenties? Onko jollain muulla ollut vastaavia merkkejä? On tämä ultraan pääsyn odottaminen todella raskasta. Sen jälkeenkin vielä joutuu odottamaan koepalan vastauksia ennen kuin pääsee eteenpäin ja hoitoihin.
Morjesta,asiat on rullannut päivästä toiseen hyvin vointi hyvä ja kuntoutunut ok, toivottavasti ei enää tarvitse käydä 5v takaista rumbaa läpi ja toivotankin teille kaikille hyvää loppu vuotta ja vointia.
Terv.Juse
Tere, viimased aastad olen tegelenud ärevuse ja depressiooniga. Ma olen kaotanud armastatud inimese pandeemia ajal. ikka See on natuke raske minu jaoks, et tulla toime kuni esimestel kuudel, kuid see on kummaline ma leian oma tee tagasi üles mängides videomänge ja aeglaselt testida minu õnne paigutades mõned panused online kasiinod nagu need haha: https://www.winnerz.com/
Ma tunnen end kuidagi paremini, aeglaselt, kuid kindlalt.
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.