Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #60981
    Zip
    Osallistuja

    Terve,

    Minulta poistettiin eturauhanen elokuun alkupuolella. Patologin mukaan Gleason 4+3 ja 25 mm matkalta kasvanut rakon kaulalle. Samalla lähti molemmin puolin imusolmukkeita, joista kahdessa olikin syöpää.

    Lokakuun alussa todettiin PSA:n jääneen koholle, 0,7 ja saman tien aloitettiin 4 kk Enanton kuuri ja varattiin aika sädehoitoon. Sädehoito alkoi marraskuun alkupuolella ja jatkuu vuoden loppuun. Urologi ja syöpälääkäri ovat ainakin puheissaan toiveikkaita, että syöpä on mahdollista saada tällä yhdistelmällä hengiltä. Kuulema tällaisia hoitoja ei turhaan anneta.

    Mutta nyt akuuttina ongelmana jo lokakuun puolivälistä alkaen on ollut vasemman jalan turvotus. Yhtenä päivänä muutaman tunnin seisoskelun jälkeen lymfanesteet jäivätkin sinne, tila näyttää vain pahenevan. Ei varmaankaan tuo imusolmukkeiden sädetyskään asiaa ainakaan paranna. Maanantaina otetaan mittoja sukkaa varten, lymfahierontaa ei saa ottaa hoitojen ollessa kesken.

    Onko teillä muilla ollut vastaavia ongelmia ja onko niistä päässyt eroon, vai tuliko tästä sitten loppuelämän mittainen vaiva?

    #61041
    Juse
    Osallistuja

    Morjes,mulla oli suolistosyöpä jonka leikkauksen yhteydessä poistettiin samalla 39 imusolmuketta joissa yhdessä oli syöpälöydös.Sain 6kk kestäneen sytohoidon josta kaksi viimeistä viikkoa oli tarkoitus mennä pelkästään tapletilla.En ehtinyt kuin viikon syödä niin huomasin että jalkaterät oli kuin majavanhäntä turvoksissa soitin syöpälääkärille ja jätettiin se viimeinen viikko pois.Kyllähän se säikäytti että onko loppu elämä lymfahoitojen kanssa pelaamista hommasin apteekista kompressiosukat polvipituiset mutta olisi kannattanu olla nivusiin asti yltävät koska polvet kipeytyi ja reidet alkoi turpoamaan.Aloin sitten lenkkeilemään ja jätin sukat pois, taisin kyllä yöllä alussa pitää mutta päivät ilman ja liikuntahan laittaa nesteet liikkeelle ja helpottaa turvotusta ja niin selvisin siitä.Kyllähän se on pelottavaa ja nestekiertohan siinä muuttuu mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin toivottavasti saat oman turvotuksesi hallintaan kun lymfahoidot on aika tyyriitä ja vielä jos omasta pussista joutuu maksamaan.

    #61751
    Antero 66
    Osallistuja

    Moi,
    Mulla eturauhassyövän takia leikattiin myös imusolmukkeita oikeasta nivusesta ja reidestä noin 20kpl ja 5 vuoden päästä lisää samanverran. Sytostaattihoidon jälkeen oikea jalka turposi 1,5 kertaiseksi vasempaan verrattuna. Sain lymfahoitoa ,josta lievää helpotusta, mutta vain väliaikaisesti. Nyt on 3-luokan puristussukka bokserit ja varpaille oma sukka. Nämä toimii aika hyvin, mutta ei ne turvotusta kokonaan pois vie, pystyn kuitenkin esimerkiksi koiria ulkoiluttamaan, pisin lenkki 45 minuuttia, sitten alkaa tuntumaan, kuin olisi vettä saappaassa. Sitten sohvalle selälleen, jalka ylös ja nilkan taivutuksia, niin saa lymfanestet taas hiljalleen liikkeelle.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.