Hei
Elämässä tulee vastaan kaikenlaista, surullistakin.
Mieheni hoidot lopetettiin elokuussa ja hän on palliatiivisessa hoidossa, jotkut sanovat jo sitä vaiheetta saattohoidon aluksi. Mieheni on kuitenkin kotona vielä, pystyy tekemään itse jonkin verran asioita eikä ole vielä vuodepotilaana. Meillä sairautta on kestänyt pitkään, joten en ole surun murtama. En itke enkä ole masentunut. Toki huolestunut, miten pärjäämme, kun itse olen työelämässä ja mieheni on yksin kotona.

Vuosien varrella on ehtinyt miettinmään ja tiedostamaan, mitä eri tunteiden takana on. Auttaisiko sinua, kun joko yksin, ystävän tai ammattiauttajan kanssa etsisitte ne asiat, jotka nämä tunteet tuovat esille. Se voisi helpottaa sinua ja voisit suremisen sijaan käyttää jäljellä olevan ajan hyvästien jättämiseen. Puhua ja muistella, tukea äitiäsi. Itketkö äitiäsi ja hänen kesken jäävää elämää vai omaa tulevaisuutasi ilman äitiä. Sinä tarvitset tukea, että jaksat tukea äitiäsi ja kasvattamaan perhettäsi. Muista myös nauttia mukavista asioista surun keskellä, niitä pitää olla elämässä myös. Muuten väsyt kesken kaiken.