Hei,

Täällä samassa tilanteessa sumussa taivallan päivä kerrallaan.

Miehelläni todettiin viime syksynä aivokasvain joka oli heti kättelyssä glioblastooma IV. Kaikki tapahtui tosi nopeasti. Kiireellisenä leikattiin heti.
Kasvain oli etuotsalohkossa kooltaan huimat 8cm. Kasvain pystyttiin suurelta osin leikkaamaan. Nyt meneillään 6kk den sytostaattihoidot.
Se oli valtava shokki koko perheelle. Traumaa läpikäydään edelleen hiukan. Arki on onneksi hiukan tasaantunut.
Meillä on 3 lasta 20-, 18- ja 1,5 vuotiaat.

Tämän taudin kanssa kanssaeläjät pystyvät hyvin samaistumaan tunnemylläkkään jota käymme lävitse.
Välillä olo tuntuu niin yksinäiseltä ja lohduttomalta. Suru ja tulevaisuuden epävarmuus on taudin ilmaannuttua aina läsnä.

Käyn säännöllisesti psykiatriansairaanhoitajan kanssa keskustelemassa. Se on henkireikäni. En selviäisi ilman tuota apua. Olen saanut tukea myös lapseni hoitoon. Olenhan valmiustilassa kuten sinäkin ja tämä koko tilanne pitää olon uupuneena. Stressi saa elimistön sekaisin. Sieltä sun täältä kolottaa ja kipuilee. Olen rapsutellut käsistä ihon auki. Kurkussa polte. Sydän takoo. Elimellistä syytä ei oireiluilleni ole löytynyt. Lääkärit todenneet oireet stressiperäisiksi.

18 vuotias tyttäreni koki shokin aluksi ja ahdistusta kesti n 3kk. Vasta 3 kk den jälkeen vanhin poikani alkoi oirehtia. Paniikkihäiriöin ja pelolla omasta sairastumisestaan. Onneksi nuoret saavat keskusteluapua säännöllisesti.

Mielelläni jakaisin tuntemuksia sinun kanssa jatkossa. Vertaistuki on tosi tärkeää, jottemme koe olevamme niin yksin tämän taudin kanssa.