Pitkästä aikaa kurkistin keskusteluihin ja löysin upeita vastauksianne. Kiitos!
Kesästä on paljon muuttunut, pahentunut.
Mieheltä on poistettu raaja, hän kulkee kepein tai pyörätuolilla. Lääkearsenaali on edelleen valtava enkä rankoista hoidoista ja suurista uhrauksista huolimatta saanut entistä miestäni takaisin. Syksy on opeteltu uudenlaista elämää eikä se ole käynyt helposti. Puran katkeruutta ja liiallista taakkaa mieheeni. Olen joutunut pitkälle uupumuslomalle, kun hoidettavakseni on jäänyt aivan kaikki asiat.
Minulla on oma elämä, joka hupenee. Olen parisuhteessa yksin. En tilannut tätä. En halua tätä. Haluan käydä töissä, tavata ystäviä, kokea läheisyyttä, jakaa arjen,

Toisaalta pelkään menetystä. Rakastanhan toki miestäni. Nyt hän viruu huonokuntoisena sairaalassa ja jäähyväisiinkin on valmistuttava. Yritän olla vahva ja rohkea. Se vaatii vain niin paljon. Kaikki kyselevät miehen tilanteesta ja tsemppaavat häntä. Tekisi mieli huutaa, että minäkin olen rikki ja heikko!

Onko omaisille omaa vertaistukiryhmää facessa tai jossakin? Tarvitsisin ajatustenvaihtoa kipeästi.