Hei Kesanto!

Ikävää kuulla, että sinulla ei kemiat toimineet psykiatrisen sairaanhoidon kanssa. Minulla on päinvastainen kokemus. Itse olen hyvin pystynyt keskustelemaan psykiatrian polilla psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Olemme puhuneet sairauden mukanaan tuomista tunteista ja tästä uudesta yllättävästä elämäntilanteesta kun sairastuin syöpään. Olen hyötynyt keskusteluista.Sukulaisille olen kertonut, että minulla on syöpä ja olen ylimalkaisesti kertonut tilanteestani. Kaikkea en kerro, koska olen asettanut rajani niin, että en halua liikaa sukulaisille kertoa. Itse olen ajatellut niin, että tämä syöpä on minulle kuitenkin oma asia, joka pitää käsitellä ja haluan käsitellä sitä yksin vertaistuen ja ammattiautajien kanssa. Lääkäreinen kanssa olen myös keskustellut sairaudesta. Toki olen saanut perheeltäni/ suvultani tukea arjen pyörittämiseen ja muutakin tukea. Jotkut sukulaisistani mielestäni reagoivat liian hysteerisesti. Pelkäsivät uusiutumista ja loivat synkkiä ajatuksia tulevaisuudesta. Siis jotkut sukulaisistani. Sellaista reagointia en kestä, koska mieli on muutenkin tässä elämäntilanteessa herkillä, kun on kohdannut syövän. Sain viestistäsi sen käsityksen, että itsekin tarvitset juuri positiivisia ajatuksia eikä esimerkiksi maalata tulevaisuutta kuolemalla. Keskustelufoorumeilla on ollu hyvä kirjoitella, kun minulle itselleni kirjoittaminen on hyvä tapa ilmaista itseäni. Facebookin vertaistukiryhmistä en välitä. Voimia sinulle ja hyvä , että sinulla on kuitenkin valoisa mieli selviämisesi suhteen! Itse koen, että yksin ei kannata jäädä asioita murehtimaan, jos kokee , että ei jaksa sairautensa kanssa tai tulee epätoivoinen olo.