Hei Eve6 !

Kyllä sitä jotenkin kummasti vaan potilaana varoo lähipiiriä ja ainakin itse samalla suojelen itseäni, että mielelläni puhun tästä sairaudesta ja hoidoista henkilöiden kanssa , joilla on omakohtaista kokemusta syövästä. Jotenkin sitä on ollut sairastuessaan niin herkillä, että ihmisten sanomiset on välillä kolahtanut itseen ja kovaa. Tuntuu, että lähipiirin pitäisi löytää ne oikeat sanat tai sitä ainakin toivoisi. Sitä kaipaa ymmärrystä. Toisaalta pelkää, että kaverisuhteet/ lähipiiri eivät kestä, jos puhun liikaa, mutta toisaalta en halua liikaa salatakaan vointiani, jos minulta varsinkin kuulumisia kysytään. Itselle on kuitenkin ollut todella tärkeää puhua tästä sairaudesta. Itse koen, että puhumattomuudella olisin tavallaan patouttanut asioita sisälleni ja se aiheuttaa kurjan fiiliksen. Vertaistuki on ollut tosi hyvä tuki puhumisen tarpeen kannalta 🙂 Itse olen kyllä pyytänyt apua, jos olen sitä tarvinnut, mutta aika hyvin olen kyllä selvinnyt itsenäisesti. Läheiset ovat kyllä tärkeä tukiverkko jo käytännönkin asioissa.