Niin…minulla ainakin on monensuuntaisia tuntemuksia.
Kävelen kadulla ja ajattelen, että voi prkl, miksi minulle tuli syöpä! Siihen yleensä mieheni muistuttaa, että useilla ympärilläni olevilla on myös syöpä tai joku muu sairaus ja että jotkut ympärilläni olevista sen tietävät, jotkut eivät vielä edes tiedä! Eipä mieheni kommentti pahemmin lohduta, mutta annan hänen sanoa niin. Ehkä se lohduttaa häntä itseään. 🙂
Kun olen ikäisteni ystävien ympäröimänä -olen 51v- kellään ei ole syöpää, mikä on tietysti hienoa, mutta taas ajattelen, että voi prkl, miksi juuri minulle tuli syöpä. Myöhemmin taas sanon miehelleni, että tiedän tunteeni olevan ihan maailman älyttömin, mutta miksi minulle tuli vielä tällainen ’ruma’ syöpä eli suolistosyöpä. Lehdet ovat täynnä rintasyöpäpotilaita ja vaaleanpunaisten huivien kampanjoita, ja minun syöpäni on ’ylipainoisten ikämiesten syöpä’. Tietysti tiedän, ettei asia ole näin, mutta paksusuolensyöpä ei ole ’mediaseksikäs’ sairaus.
Toisaalta taas tiedän ennusteeni olevan parhaasta päästä. En joudu kärsimään liitännäishoitoja, eikä ’mitään tosi näkyvää’ ole muistona sairaudestani. (Muistan kyllä esim. suihkussa joka ikinen aamu 30cm haavaa saippuoidessani syövän.) Olen siis onnekas…miehelleni kyllä yleensä sanon Kesannon tavoin, että onnekas on se, joka ei koko syöpää saa, ei missään muodossa.
Samoin kun luen tätä sivua, eläydyn huoliinne ja vaivoihinne ja taas tunnen tarpeen olla kiitollinen.
Varmastikin täytyy antaa tunteille vapaat laitumet laukkailla laidasta laitaan ja pikku hiljaa rauhoittua. 9 kk diagnoosista ja leikkauksesta on vielä aika vähän. Onneksi on mies, jolle voi kaataa niskaan kaikennäköisiä aatteita ja te kaikki, joiden kanssa matkaan samassa laivassa nokka kohti parempia päiviä. 🙂

Lämpimiä ajatuksia kaikille!