Heips. Enpä olisi uskonut vielä reilu viikko sitten kirjautuvani tällaiselle foorumille. Viikko ja yksi päivä sitten pommi putosi, paksusuolisyöpä! Minulla, 36-vuotiaalla 3:n lapsen äidillä, joista pienin vasta vajaa 4-v. ! Miksi?!

Kulunut viikko ollut helvetillinen. Alkuviikosta oli koko kropan TT ja se hirveä piina eiliseen saakka, kun piti odotella lääkärin tuomiota, mikä on homman todellinen nimi. Perhe ja ystävät toitottivat: ajattele positiivisesti, kaikki järjestyy… Mutta kun en pystynyt! Mietin jo kuinka kirjoitan lapsilleni kirjeen joka syntymäpäivälle… Sitä tunnetta ei varmasti pysty kukaan muu kuvittelemaan, kuin itse samassa tilanteessa ollut. Mutta eilinen lääkärissä käynti toi kuitenkin sen parhaan mahdollisen uutisen tähän tilanteeseen: kasvain on paikallinen, ei ole levinnyt! Mikä helpotus! En tietysti olisi missään vaiheessa antanut periksi, oli tulos mitä tahansa, mutta nyt pystyn jotenkin aivoni asentamaan sille taajudelle, mikä on se minun tilanteeni ja miten minua hoidetaan, nyt kun tiedetään.

Kaikki on mennyt niin nopeasti! Perjantaina löydös, seuraavana tiistaina TT, saman viikon perjantaina (eli eilen) lääkärin tuomio ja jo ylihuomenna leikkaus. Tästä se matka sitten alkaa alkushokin jälkeen. Kysymyksiä joihin en vielä ole saanut vastauksia: löytyykö ehkä imusolmukkeista jotain? Tehdäänkö väliaikainen avanne? Selviänkö tähystysleikkauksella (vai mikä se on nimeltään?) vai avataanko maha? Riittääkö leikkaus vai hoitoja päälle? No huomenna litkuruokavalio ja suolen puhdistusprosessi ja ma aamuna sitten pelipaikalle.

Luin kirjoituksianne ja huomasin, kuinka samanlaisia tuntemuksia meillä sairastuneilla (en vieläkään tahdo käsittää edes!) onkaan. Olen saanut paljon apua juttelemalla ja juttelemalla, uudestaan ja uudestaan. Psykoterapeuttikin otti yhteyttä, mutta en ainakaan vielä buukannut aikaa hänelle… Oletteko muut käyneet juttelemassa perheen/puolison kanssa ammattilaiselle?

Kiitos jos jaksoitte lukea. Toivon meille kaikille kaikkea hyvää!