Hei Janne ja muut!

Kuten undine tuossa jo mainitsikin, niin itsellenikin oli diagnoosin alkuvaiheessa tärkeää saada tilanne hallintaan. Nyt hoitojen jälkeen voin sanoa, että tärkeää oli juurikin tuo, että hakee tietoa. Kyselee lääkäreiltä kaikki mieltään vaivaavat asiat. Minulle sairaalassa sanottiin, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Itse aloitin myös terapian jo hoitojen aikana. Itse ajattelen niin, että tiedon hakeminen oli keinoni saada selkeyttä omaan kaoottiseen mielentilaan. Lisäksi tunteet heittelivät laidasta laitaan ja olin hyvin ahdistunut. Tämä palsta on ollut todella hyvä apu sairauden käsittelyssä. Lisäksi minulla on ollut syöpäyhdistyksen kautta vertaistukihenkilö, jonka kanssa on saanut käydä hyviä keskusteluja. Ystävien kanssa en ole juurikaan puhunut asiasta johtuen siitä, että uskon, että parhaiten ymmärtää vain sellainen henkilö, joka on saman kokenut. Omassa tilanteessani olen kokenut paljon apua psykiatrian sairaanhoitajan kanssa keskusteluista. Nämä keskustelut ovat auttaneet tunteitten käsittelyssä. Lisäksi kirjoitin hoitojen aikana päiväkirjaa voinnistani. Ja kuten sanoit, niin omalla tarinalla voi jo auttaa myös muita. Sen olen myös itse kokenut tärkeäksi.

MIska: joo, olen alkanut tästä pikku hiljaa voimistumaan ja on ollut mukavaa kirjoitella. Hyvä, että tänne palstalle on nyt alkanut tulemaan elämää 🙂